Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2018.

Rahkapullat , pistaasipullat ja hillokierteet ilman kananmunaa

Kovasti on kehuttu, että pullataikina tulee hyvää ilman kananmunaa, piti sekin nyt kokeilla, maistamaan en ole vielä ehtinyt. Meillä on useampi, joka karttaa makeaa, mutta kuulemma nämä nyt pullat ennen treeniä kelpaavat maisteltaviksi 😀😀, kiva!

Kolmen suklaan kakku

Tässä kakussa on suklaamousseraidat, redvelvetpohja ja Dajm-kätkö. Dajm-palat kyllä eivät hyvin kestäneet kakun sisällä, vaan niiden pinta suli. Kukka on kukkamassasta puolipsllomuottiin koottu. Päällä vohveliperhonen, jonka saa taitettua särkymättä kostuttamalla sitä hammastikulla keskeltä ihan vähän. Taitetaan ja kuivatetaan muotoonsa. Kiinnitin sen  valkosuklaalla.

Pääsiäiskakku voikreemikukat ja linnunpesä

Pääsiäiskakku 2018 appelsiinimoussella ja voikreemikukilla Pääsiäisen lähestyminen innosti minua kokeilemaan kauniita kevään värejä, voikreemikukkia ja linnunpesän rakentamista. Idea tuli yht'äkkiä ja se piti kiireellä yhtenä iltana toteuttaa muun leipomisen ohella. Pakasteesta löytyi kakkupohja. Voikreemikukkia olen tehnyt ja kurssittanut ennenkin, mutta Emma Ivanen kurssilla Confetissa opin taas muutaman uuden toimintatavan ja kokeiluinto oli siis päällä! Olen huomannut, että täytteet ja kakun kosteus ovat parhaimmillaan, kun saavat vetäytyä 1-2 yötä, tavallisesti teen kakkupohjan valmiiksi, seuraavan päivänä täytän ja seuraavana päivänä päällystän, koristelu saattaa siirtyä vielä päivällä. Sokerikakkupohja on pehmeä ja sille edullisempaa olisi yhden yön yli täytettynä säilyttäminen. Täytteiden maku muuttuu säilytyksen aikana eli on vähän erilainen täytteitä valmistaessa ja valmiissa kakussa, kun täytteen maku on saanut vetäytyä. Niinpä onkin hyvä kokeilla ja ma

Macaronit, ranskalaiset ja italialaiset

Ohje, jota käytän macaronkurssillakin löytyy täältä , itse asiassa useita ohjeita - olen merkinnyt suositelluiksi ne, joilla itse parhaiten onnistun. 

Dripcake kurssi Kotkassa

Täällä odotetaan innolla huomisen illan kurssia - kiva aihe j a pääsiäisen värit mielessäni

Omenakakku, omenatorttu

Omenakakussa on paksu mehevä kerros täyteomenaa. Huomasin pakastimessa omenapusseja ja mieleeni tuli Tallinnan kahviloiden ihanat omenakakut, joissa täytettä on monta senttiä. Tuumasta toimeen. Kakun täytteessä maistuu ripaus pähkinää ja kanelia itävaltalaiseen tyyliin. Tämän kakun voi tarjota jäätelön, inkiväärillä maustetun kermavaahdon tai vatkattavan vaniljakastikkeen kera.  Omenakakku Pohja ja päällinen 200 g margariini 1 dl sokeria 2 kananmunaa 4 1/2 dl vehnäjauhoja 1 tl leivinjauhetta  1 tl vanilliinisokeria Sekoita sähkövatkaimella pehmeä (ei sulatettu!) margariini ja sokeri, lisää munat yksitellen vatkaten joukkoon. Lisää puulastalla jauhot.  Voitele ja jauhota irtopohjakakkuvuoka tai korkea piirasvuoka. Painele taikina jauhojen kanssa ohuesti pohjalle ja reunoille ja kauli loput jauhojen kanssa pyöreäksi päällilevyksi.  Täyte noin kilo omenalohkoja 100 g hasselpähkinärouhett 2 rkl vehnäjauhoja  1 dl fariinisokeria 2 t