Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2016.

Uusi vuosi 2017 vaaleanpunainen marenkikreemikakku vaahtokarkkikoristein

Hyvää uutta vuotta kaikille! Tanssikengät jalkaan ja juhlimaan Suomen 100-vuotissynttärivuoden alkamista. Tuokoon se paljon hyviä asioita ja onnellisia hetkiä mukanaan. Raketit räiskyvät taivaalle tätä kirjoittaessani, ohje tulee blogiin myöhemmin. Uudenvuoden kakun kakkupohjana oli vaalea 18 cm halkaisijaltaan oleva kakkupohja, jonka tein 70 % ohjeella, katso tarkka ohje täältä. Tein  3 munan  (L-koko) sokerikakkupohjan, punnitsemalla munat ja laittamalla munien painosta 70 % Sirosokeria ja 70% eli grammoissa saman verran jauhoja, joissa suurin osa karkeaa vehnäjauhoa ja noin kolmasosa jauhojen määrästä oli perunajauhoa. Lisäksi tuli 1 tl leivinjauhetta. Vaahdotin munat ja sokerin hyvin yleiskoneella ja lisäsin sihdin läpi keskenään sekoitetut kuivat aineet nostellen niitä varovasti munasokerivaahtoon puulastalla käännellen. Reunavuoka oli jo uunissa kuumenemassa 180 asteessa ja kun taikina oli valmis, suihkautin voitelusprayta (öljykin tai juokseva margariini kävisi) reu

Vuoden 2016 suosituimmat

Kiitos kuluneesta vuodesta 2016  ja onnea, iloa ja terveyttä ensi vuodelle mukavien harrastusten myötä. Kuvassa instagram sivun @paivileipoo suosituimmat leivonnaiset. Puolitoista vuotta sitten aloittamani blogi on tavoittanut vuoden 2016 lopulla yli 50 000 katsomiskertaa. Vau - kiitos lukijoille! Leipominen yhdistää, olen tutustunut moneen ihanaan ihmiseen tänäkin vuonna ja pari yhteistä leipurimatkaakin teimme taas. Osallistuin kursseille ja järjestin tänä vuonna itsekin muutamia leivontakursseja  - kiitos innokkaille osallistujille! Harrastus motivoi oppimaan uutta ja uusia haasteita ja opittavaa kyllä riittää! Ensi vuoden alussa pääsen Kotkan Vellamoon ruokakuvauksen kurssille - pikkuisen jännittää! Mitähän muuta uusi vuosi tuoneekaan tullessaan? Tärkeä kiitos kuuluu myös miehelleni, joka mahdollistaa ja auttaa harrastustani. Ja perhe ja ystävät toimivat makutuomareina - se on tärkeä tehtävä kehittymisen kannalta.

Joulun kirsikkakakku ja valkosuklaaganache

Tänä vuonna teimme vietimme joulun kaksi kertaa.  Valmistelin kahdesti jouluaterian ja tein molemmilla kerroilla joulukakun - tässä niistä toinen. Kakussa on vaalea kakkupohja 70 %- ohjeella, täytteenä kirsikkamousse ja päällä marenki-tuorejuustokreemi piparkakkumurulla ja caramel-maulla maustettuna ja päällimmäisenä valkosuklaaganache - ohje alla, kuinka siitä saa kauniimman ja tukevamman kuin kuvassa oleva, joka oli liiankin valuva. Minä pidin kovasti näistä makuyhdistelmistä, piparkakkumarenkikreemiä voisi vaikka lusikalla syödä, se on kuin jäätelöä maultaan. Koristeeksi kakkuun tein sokerikelloja, ohje niihin löytyi Kermaruusun blogista , ne olivatkin helppoja valmistaa ja lopputulos on kaunis. Koristeena on myös pieniä koristeltuja pipareita, valkosuklaapalloja ja sokerimassalehtiä sekä säilykekirsikoita.  Kiirehdin kakkua ennen vieraiden saapumista ja niinpä unohdin ensin laittaa kakkuun tarkoitetun koristetekstin, mutta alla olevassa kuvassa sekin paika

Mirror glaze kuorrutus joulukakun päällä

Vihdoinkin alkaa mirror glaze kuorrutus onnistumaan. Kakun sisällä puolukkarahkakakku ja pohjana suklaakakun levy. Tein kakun osittain  Kermaruusun ohjetta seuraten , mutta muunsin aineksia, kun tein noin 18 senttisen kakun. Tämä kakku on tehty jouluaattona syntymäpäiviä viettävän tyttäreni toiveiden mukaan. Hän ei makeasta pidä, itselleni makeutta olisi kakussa voinut olla vähän enemmänkin.  Kakkupohjana yksi suklaakakkupohjan levy, noin 1.5 cm korkea. Pohjan voi tehdä browniesohjeella tai esimerkiksi gluteenittoman kakkupohjan ohjeella tai suklaakkupohjan ohjeella pienentäen reilusti annoskokoja. Kermaruusun ohjeessa on käytetty Lidlin valmista browniesmix -ainesta. Myös tavallinen kääretorttulevy kaakaolla maustettuna käy pohjaksi.  Olen kokeillut useita mirror glaze kuorrutteita. Luulen, että eri ohjeet ovat hyvin toimivia, monia on suositeltu minulle. Käytin nyt Doron kakun ohjetta ja katsoin Kakkumonsterin hyvää videota kiilteen levittämisestä. Kakkumo

Joulutortut minikoossa

Työkaverin neuvosta teinkin minijoulutorttuja tänä jouluna. Kauniita ja sopivia suupalaksi. Keskellä on puolukka-kirsikkamarmeladia.  Tortut voi jättää voitelematta tai voidella vähän hutiloiden. Leikattu pinta on kerroksittainen - taikinaa ja rasvaa - ja se liimautuu kiinni, jos voidellaan, silloin voitelu estää torttujen kohoamista. Tortut paistetaan uunissa kauniin vaalean ruskeiksi, ilman voitelua pinta saa jäädä todella vaaleaksi. Jos tortut ottaa liian aikaisin uunista pois, kohonnut torttu laskehtii jäähtyessään, eikä kerrosten rapeus säily. Olen siinä tilanteessa laittanut jäähtyneet tortut uudelleen uuniin ja se on korjannut tilanteen. Marmeladin saa helposti ja tasaisesti torttujen päälle pursottamalla joko pursotinpussista tai pakastepussin kulmasta. Unohtuivat uuniin vähän liian pitkäksi aikaa, kun tein muita joulupuuhia. Mutta hyvältä maistuivat!  Lisäsin marmeladia pursotinpussilla vielä juuri uunista tulleisiin torttuihin - se hyytyy kuumal

Lusikkaleipiä anopin ohjeella

Lusikkaleipiä leipoi mummoni,  anoppini ja kummisetäni joka joulu Hämeessä. Niin tein minäkin aikoinaan, mm. jo seurusteluaikana asuessamme vanhan puutalon yläkerrassa muistan leiponeeni näitä nuorelle miehelle -- joka tuossa äskenkin tuli heti kyselemään maistiaisia. Useamman kerran olen todennut, että nämä ovat miesten herkkua. Tuttavamies tarjosi lusikkaleipiä kahvipöydässä kehuen, että nämä ovat vaimoni erityisleivonnaisia. Vaimo siihen vastasi että eikä ole, ne on lusikkaleipiä! Herkkua kuitenkin! Nykymakuun nämä ovat kovin sokerisia - päällisen sokeroinnin voisi jättää poiskin. Kun tekee lusikkaleipiä pienen annoksen, ne valmistuvat nopeasti. Lusikkaleivät  (pellillinen eli noin 15 kpl) 100 g margariinia. 1  dl sokeria 2 dl vehnäjauhoja 1 tl leivinjauhetta 1 tl vanilliinisokeria Täytteeksi  puolukkamarmeladia ( ohje täällä ) tai vadelmamarmeladia Pinnalle   1/2 dl sokeria 1 tl vanilliinisokeria Sulata margariinia kattialss

Joulupiparit

Jouluun kaksi yötä ja täällä piparien koristelu päivän ilona! Käytin pikeeriä, rajasin ensin reunat , sitten levitin vedellä ohennetun pikeerin lusikalla piparkakun päälle rajojen sisään, annoin kuivua ja sen jälkeen  koristelin pursottamalla pikeeriä ja sokerimassakuvioin. Pikeeriin laitan 2 dl tomusokeria ja 1 munanvalkuaisen. Vatkaan sähkövatkaimella ja lisään noin teelusikallisen sitruunanmehua ja tarvittaessa elintarvikeväriä. Jos pursotusjälkeen pitää jäädä kuviota, täytyy massaa paksuntaa tomusokerilla. Ohuet kuvionauhat pursotetaan ohuemmalla pikeerillä ja pursotinpussilla, jonka päähän leikataan pieni reikä. Pikeeri säilyy kelmun alla jääkaapissa muutaman päivän, ennen käyttöä se on vatkattava tasaiseksi. Minulla on kyllä pursotinpusseissakin pikeeriä jääkaapissa, mutta kärki tukkeutuu kuivuessaan ja se on avattava ennen.käyttöä. Eestissä myydään pikeeriä valmiina pursotuspusseissa joulun alla.

Viikunakakku jouluksi

Viikunakakku on tehty Kotilieden ohjeella. Joulukoristeeksi kakku sai valkoista pikeeriä, granaattiomenan siemeniä ja  sokerimassakoristeita

Karjalanpiirakat pulikalla ja pastakoneen avulla

Karjalanpiirakoita teen tavallisesti noin kerran vuodessa- nyt leivoinkin kolmesti viikon aikana. Päätin ensin  kokeilla uutta pastakonetta kuorien kaulimiseen, mutta se kokeilu ei pikaisesti tehtynä tuottanut hyvää tulosta ja niinpä päädyin "vanhassa vara parempi" -ajatteluun ja tein kuoret pulikalla kaulien. Lisään aina kuoritaikinaan vähän vehnäjauhoja ja ruokaöljyä kaulimisen helpottamiseksi.  Keitin riisipuuron valmiiksi etukäteen, tällä kertaa puuroon meni 2 litraa laktoositonta maitoa, joka riittää noin 50 piirakkaan. Taikinaa tein liikaa - usein jää joko puuroa tai taikinaa, on vaikea saada näitä täsmäämään tarkasti - ylimääräisen voi pakastaa.  Ohjeessa on puuro 1 litrasta maitoa - kuoritaikina 1 desistä vettä - 16 - 20 kuorta. Minulla riittää vähän pienempi määrä puuroa, laitan sitä ohuelti taikinan kuoriin. Ohje päivitetty 2022. Kuoritaikina: 1 1/2 dl vettä 3/4 tl suolaa 2 tl ruokaöljyä ruisjauhoja vehnäjauhoja Täytepuuro 2 dl vett