Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2020.

Tippaleivät

Täällä video tippaleipien valmistuksesta Tippaleivät ovat keskiajalta peräisin oleva leivonnainen, jota myöhemmin säätyläistaloissa on tarjottu "hienoille vieraille" ja tiedetään näitä tarjolla olleen hautajaisissakin. 1800- luvun raittiusaatteen myötä yleistyi vappuna siman tarjoaminen porvariskodeissa ja niiden kera tarjottiin tippaleipiä. Tippaleipien arvellaan tulleen alunpitäen Saksasta pohjolaan. Elannon konditoria perustettiin 1907 ja sen ensimmäinen tuote oli tippaleipä.  Tippaleipiin on erilaisia ohjeita. Tein eilen sekoitetulla taikinalla ja hapanjuuritaikinalla tippaleipiä - työpaikallani niitä on tehty kymmeniä vuosia pikataikinalla ja hiivataikinalla . Sekoitettavalla pitaikinalla tulee pehmeämpiä tippaleipiä kuin kohotettavalla taikinalla, mutta sekin riippuu taikinan vahvuudesta. Vanhoissa ohjeissa on sekoitettavassa taikinassa käytetty myös pelkkää munanvalkuaista, jolloin tippaleivästä tulee rapeampi. Makuasia on sitten, pitääkö tippaleivän olla

Churrot eli espanjalaiset munkit kolme ohjetta

Tänään leivoin ensimmäistä kertaa churroja. Mielestäni tunnen melko hyvin niin kotimaiset kuin kansainvälisetkin tavallisimmat leivonnaiset kun iät ja ja niitä olen sekä kotona että töissä sekä tehtäväksi suunnitellut.  Kotitalouskirjoissa kansainvälisyys on vahvasti esillä ja tunnetuimmat ohjeet löytyvät ja käytämme niitä paljon. VAAN churroja en ole tehnyt koskaan ennen ! Muistelen churrojen ohjeen tulleen yhteen oppikirjaan 2000- luvun alussa - mielenkiintoista olisi tietää, kuinka vanha leivonnainen tämä on ja mikä on sen historia kotimaassaan Espanjassa. 1999 painettu Culinaria- makujen Eurooppa mainitsee Churrot friteerattuna makeana leivonnaisena, jota syödään lämpiminä aamiaisella tai välipalana, joko sokeroituna tai suklaakastikkeeseen dipaten tai suklaajuoman tai kaakaon kera. Espanjanmatkailua harrastava leipuriystäväni ja kollega kertoi, että vaikka monessa reseptissä churrotaikinaan lisätään vaniljasokeria, niin alkuperäisessä reseptissä oli sitruunaa. Kanelisokeri

Rahkamunkit hapanjuurella tai hiivalla

Rahkamunkkeja olen leiponut ennenkin, mutta ensimmäistä kertaa tein niitä hapanjuurella. Mietin, onko rahkan lisäys huono ratkaisu, kun juurikin on hapanta, mutta ei ollut, tuli ihanan makuisia, pehmeitä munkkeja! Ruokin juuren varmaan kolme kertaa 1:1:1  - voisi olla 1:2:2, silloin juuren aktivoituminen vain tapahtuisi hitaammin. Minulla on pitkään käytössä ollut juuri, joka useamman kerran ruokittuna ei tunnu happamelta. Ensimmäistä kertaa tein munkkeja, kun juureni oli vielä nuori, niissä munkeissa maistui happamuus, mutta tästä ongelmasta on siis nyt päästy - leivon usein pulliakin.  Jääkaappilepo lisää hapanjuurileivonnaisen makua ja mielestäni tuo myös vähän happamuutta, josta pidän leivässä, mutta olen kokeilujen kautta päätynyt siihen, että hapanjuuripullia en laita jääkaappilepoon , vaan teen ne yhtenä päivänä - usein kyllä ovat olleet kohoamassa huoneen lämmössä yön ylikin talviaikaan, jolloin viileämpää- joskus kohotan yön yli varastossa, jossa on vähän yli

Hatsapurit hapanjuurella

Hatsapurit ovat juustopiiraita Georgiasta. Ohjeita on erilaisia, suljettuja tai avonaisia versioita ja joissain tämä paistettu muna mukana. Hiivalla leivotttujen hatsapurien ohjeet löytyvät blogistani täältä .  Ville Haapasalon hatsapuriohjeet ovat Iltalehden artikkelissa .  Georgilaiset hatsapurit 2-4kpl 180 g vettä 60 g juurta 200 g vehnäjauhoa 50 g hiivaleipävehnäjauhoa 1/4 tl suolaa 1-3rkl oliiviöljyä Täyte 1 kpl (200 g) fetajuustoa 150 g mozzarellajuustoraastetta 1 kpl kananmuna 1 dl kermaviiliä pieni valkosipulinkynsi murskattuna 3 rkl persiljaa silputtuna 1/2 tl mustapippuria rouhittuna Pinnalle 2-4 kpl kananmunaa Ruoki juurta 2-4kertaa aktiiviseksi, niin että se on mieto maultaan ja aktiivinen, kun aloitat taikinan. Kuumenna paistokiveä uunissa ainakin puoli tuntia etukäteen 230 . Sekoita huoneenlämpöinen keitetty vesi , juuri, suola ja jauhot.  Anna taikinan levätä tunnin verran, kaada oliiviöljyä reunoille ja taittele taikinaa sitten n

Minimuffinit, minidonitsit, linnunpesät

Etsiessäni muffinivuokia sain idean näistä linnunpesistä. Alla on lemon curd minimuffini - minun piti kyllä tehdä suklaamuffinit sinne pohjalle, mutta sekin unohtui pikaleivontaa tehdessäni :) Päällä kuorrute kaurakermasta, minidonitsi ja pääsiäisen suklaamuna. Suklaamuffineihin ohje löytyy täältä Lemoncurd minimuffinit 9-10 kpl 1 muna 1/2 dl ruokokidesokeria tai sokeria 2 tl lemoncurdia 2 rkl jogurttia 2 rkl nestemäistä margariinia 1 dl vehnäjauhoja Lämmitä uuni 175 asteeseen. Vaahdota muna ja sokeri, lisää muut aineet, sekoita. Pursota taikina minimuffinivuokiin, joita tässä 2 päällekkäin ja paperivuoat metalliseen minimuffinipeltiin. Paista vaalean ruskeiksi 175 asteessa - kypsyyttä voi kokeilla tikullakin  - jos tikkuun tarttuu taikinaa, ei muffini ole kypsä. Anna jäähtyä.  Kuorrute 1 dl kaurakermaa  2 rkl tomusokeria 2 tl vaniljakreemijauhetta elintarvikeväriä Vaahdota täyte ja pursota tähtityllalla jäähtyneen minimuffinin päälle.

Donitsit

Donitsien ohjeita on blogissani aiemminkin  - tällä samalla ja muillakin ohjeilla. Tässä alla kuitenkin useimmin käyttämäni ohje. Ja täällä ihanien suolaisten donitsien ohje - sen kehitin hetken ideasta, ja hyvä tulikin, suosittelen kokeilemaan.   Täältä löydät tosi hyvän makuisten banaanidonitsien ohjeen. Donitsit 1/2 -1 dl  sokeria tai ruokokidesokeria 3 1/2 dl vehnäjauhoja 3 tl vanilliinisokeria 2 tl leivinjauhetta 1 dl rypsiöljyä 2dl kermaviiliä tai jogurttia tai piimää tai kaurakermaa  1 kananmuna Sekoita nesteiset aineet, lisää kuiva-aineet. Laita taikina pursotuspussiin. Jos taikinasta tulee kovan tuntuinen esim. kreikkalainen jogurtti on paksumpaa- niin lisää vähän nesteen määrää ennen pussittamista. Jos nesteenä on kaurakerma, sitä voi vähän vaahdottaa ensin, tai sitten on lisättävä jauhojen määrää. Sekoita mahdollisimman vähän! ettei pikataikina sitkisty. Valmis taikina on puuron puuron paksuista.    Voitele öljyllä tai sprayaa vuokaöljyllä