Siirry pääsisältöön

Omena-vaniljakakku




Katselin ihanaa Tarte tatinia, joka oli kumottu ympäri ja päälle hyydytetty jogurttipäällinen. Mietin miksi kumota ja toteutinkin ohjeen vähän toisin – syntyi Omenavaniljakakku. sain sitten harjoitella noiden kauniiden suklaarullienkin tekemistä, kun siinä leipoessa tuli mieleen, että nyt pitäisi jotain uutta ja erilaista kokeilla. Kinuskikissan nettisivuilta katsoin mallia ja siitähän ne koristeet lähtivät työn alle.

Omenavaniljakakku 

Pohja
100 g margariinia
½ dl sokeria
1 muna
2 ¼ dl vehnäjauhoja, joista pieni osa voi olla perunajauhoakin
1 tl leivinjauhetta

Voitele ja jauhota irtopohjavuoan reunat, levitä pohjalle leivinpaperi. Toki vuoan reunatkin voi leivinpaperikaitaleilla suojata ja jättää rasva-jauhoseoksen pois,. Vaahdota margariini ja sokeri, lisää muna vatkaten ja sekoita puuhaarukalla joukkoon jauhot ja leivinjauhe. Taputtele taikina jauhojen avulla irtopohjavuoan pohjalle. Sitä voi paistaa erikseen hetken uunissa, mutta ei välttämättä ole tarpeen.

Täyteomenat
1 kg omenoita
20 g margariinia
noin ½ - 1 dl fariinisokeria tai ruokosokeria tai sokeria
2 tl perunajauhoja
Pese, kuori ja lohko tai kuutioi omenat. sekoita omenoihin muut aineet ja kuumenna niitä mikrossa kuvun alla, kunnes ne ovat kunnolla pehmeitä. Levitä omenat vuokaan pohjataikinan päälle ja paista uunissa noin 15 -30 min, kunnes pohja olisi kypsä ja omenat pehmeitä. Jäähdytä kakku hyvin – pakkasella se onnistui hyvin, kun vein kakun ulos.

Vaniljan makuinen päällinen
4 liivatelehteä (pieniä kaupan 2 gramman lehtiä 4-5, itse käytän Meiran lehtiä, joista yksi painaa 4 g)
3 dl vaniljan makuista jogurttia tai vaahdotettavaa vaniljakastiketta
100 g valkosuklaata
2 dl Flora vispiä
sokeria ja vanilliinisokeria maun mukaan
1 dl sitruunanmehulla maustettua vettä tai omenamehua

Liota liivatelehdet kylmässä vedessä pehmeiksi. Vaahdota Flora vispi ja vaahdota vatkattava vaniljakastike, jos käytät sitä. Sulata valkosuklaa mieluiten vesihauteessa miedolla lämmöllä niin, ettei alimmassa kattilassa oleva vesi ulotu ylimmän suklaakattilan pohjaan. Sekoita vähän suklaa jogurtin tai vaniljakastikkeen joukkoon. Kuumenna mehu ja liuota liivatelehdet siihen. Anna liivatteen hetki jäähtyä, lisää se vaniljajogurttiin tai –kastikkeeseen. Lisää varovasti nostellen kermavaahto. Mausta sokerilla, maista. Kaada seos jäähtyneen omenakakun päälle, tasoita pinta ja anna hyytyä kylmässä esim. yön yli.

Suklaa rullat
Käytin ensin temperoitua valkosuklaata, mutta en onnistunut saamaan siitä kaunista verkkomaista kuviota, vaan suklaa levisi. Vaihdoin Pandan suklaaseen, jonka makua leipojat ovat viime aikoina moittineet. pandan suklaa toimi erinomaisen hyvin näiden koristeiden teossa! – se jähmettyi sopivan nopeasti temperoimattakin, ei levinnyt, eikä menettänyt kiiltoaan jääkaappisäilytyksessäkään – tumma suklaahan saattaa temperoimattomana nostaa harmaan värin pintaan – se on tietääkseni erottautunutta rasvaa ja suklaakoristeet tulevat helposti ruman värisiksi, mikäli suklaa on temperoimatonta.

Sulatin suklaan vesihauteessa miedolla lämmöllä– tärkeää, ettei suklaa kuumene liikaa, jolloin se kuivuu. Valutin sulan suklaan kuumaa kestävään pakastepussiin (yleensä harmaita väriltään) ja leikkasin yhteen kulmaan aivan pienen reiän, josta levitin suklaata ristikkomaisena nauhana leivinpaperin päälle. Ristikon on toisesta reunasta seurattava leivinpaperin reunaa ks. kuva. 




Annoin suklaan jähmettyä hetken ja rullasin paperit ja kiinnitin teipillä ja laitoin kylmään pakkaseen – tai pakastimeen. Suklaa jähmettyi nopeasti ja leivinpaperi irtosi helposti pinnalta – näistähän tulikin kauniit koristeet! Osan rullista jätin pakastimeen. Blogissani on etusivun yläpalkissa youtube –sivu, josta löytyy video korkkiruuvisuklaakierteisiin – ei vaikeaa, mutta kivaa kokeilla ja  huomata osaavansa ! Tuon suklaarullan voisi teippaamisen sijasta laittaa esimerkiksi talouspaperin hylsyn sisään jähmettymään –vaikeinta tässä onkin se, miten saa paperin pysymään halutussa muodossa suklaan kovettumisen ajan.




Lisäsin koristeeksi vielä kuivia sokerimassakukkia ja sokerihelmiä.

Tuon pohjan ja vaniljahyytelön välissä olevan omenakerroksen voisi toki korvata vaikka ohuella hillokerroksella- pohjan voi paistaa erikseen ja levittää hillon kypsälle pohjalle, sitten hyytelö.





Kommentit

Viime vuonna suosituimmat

Kermavaahto kakun päällysteenä ja kermapursotus

Teksti on  päivitetty viimeksi huhtikuussa 2025.   Alkuperäinen teksti on  vuodelta 2015 Kerman valinta Moni kyselee, mistä tulee paras pursotettava vaahto ja mielipiteet ja vastaukset vaihtelevat. Nykyään useimmat vispikermat ovat hyvin toimivia, myös edullisimmat tuotteet ja hinnoissa onkin eroja, niitä kannattaa vertailla.  Kerma tarkoittaa maidon rasvaa. Vispikerma on tarkoitettu vatkattavaksi, sen vaahto on kiinteä ja kiiltävä sekä kestävä, vatkaaminen tosin kestää vähän pidempään kuin kuohukerman vaahdottaminen.  1 dl vispikermaa on vaahdotettuna noin 1,75 dl.  Kuohukerman vaahto ei ole yhtä pysyvää, eikä kuohukermasta saa tilavuudeltaan yhtä paljon vaahtoa kuin vispikermasta. Sanoisin, että k uohukermasta ei hyvää pursotusvaahtoa saa -tästäkin joku on eri mieltä -mutta kuohukerma on paras tuote kinuskin valmistukseen eli keitettävään tuotteeseen. Vispikermojen laadussa ja valmistajissa on tapahtunut muutoksia esimerkiksi vuoden 2023 aikana ja a...

Britakakku 2020

Ohje päivitetty 19.6.2025 Millainen on hyvä britakakku - mielestäni sen pohjan pitää olla mehevä, suussa sulava, mieluummin vähän rapea kuin pehmeän rasvainen ja kostea! Marengin pitää olla ilmavasti aseteltu ja hieman rapeaksi ja kuivaksi paistettu - marengin voi asetella ilmavasti pohjien päälle joko lusikalla tai pursottamalla, mutta ei litteäksi levyksi vetelemällä - se ei ole toivottu tulos tässä ihanassa kesäkakussa! Britakakku Noin 15 :lle henkilölle, kakun koko 20 x 30 cm, kaksi kerrosta,  10 hengen ainesmäärät suluissa, annoskoko riippuu täytteenkin määrästä ja tukevuudesta. Suurempi kakkuohje 15-20   henkilölle löytyy täältä  Pohja 175 g margariinia   (150g) 1 3/4 dl sokeria       (1 1/2 dl) 5 kananmunan keltuaista  (4) (käytin L-koko) 1 3/4 dl maitoa        ( 1 1/2 dl) 3 dl vehnäjauhoja    (2 1/2 dl) 2 tl leivinjauhetta    (2 tl) 2 tl vanilliinisokeria  (1 tl) Marenki 5 valkuai...

Sveitsiläinen marenkivoikreemi

Sveitsiläinen marenkivoikreemi on kypsennetty marenki, johon lisätään rasvaa. Marenkivoikreemi on kevyempi ja maukkaampi vaihtoehto voikreemille. Se on samettimainen, kevyen makuinen, ilmava ja kaunis kakkujen ja muffinien kuorrute, jota voidaan siloittaa paletilla tai  raapalla kakun pintaan tai pursottaa. Käytän marenkivoikreemiä tuorejuustolla macaronssien täytteenä - se on ehdoton suosikkini siinä.  Olen käyttänyt marenkivoikreemiä myös kakun täytteenä, mutta harvemmin - ja sitä voi jatkaa kermavaahdollakin. Marenkivoikreemi värjäytyy kauniisti pastaväreillä.  Teen usein kakun päälle tämän kuorrutuksen ja olen usein kuullut kysymyksen - "mitä tämä on? Hyvää!"   Marenkivoikreemissä perusohje on 1 osa valkuaista 2 osaa sokeria ja 3 osaa voita , mutta siitä on erilaisia muunnoksia, niistä alla tietoa enemmän. Sokerin ja rasvan määrää voi vähentää reilustikin  ja kummankin laatua muuttaa.  Marenkivoikreemin perustana on kuumennettu munan ...

Maisemakahvilan raparperipiirakka ja sen muunnoksia

Kaikki leipoo kesän alussa .. maisemakahvilan raparperipiirakkaa. Niinpä sitten minunkin piti aloittaa ja teinkin kerralla kaksi uunipeltiä. Olen pitänyt parhaana raparperiohjeena vastaavaa Valion ohjetta ilman rahkakerrosta (=Kesähuuma-piiras) - mutta tämä Maisemakahvilan piirakka on toinen herkullinen vanha ohje, joka nyt on saanut uuden nimen. Muistelen lukeneeni, että nimi johtuukin siitä, että tietyssä kahvilassa aina tätä piirakkaa leivottiin. Tämä on helposti muunnettava ohje, johon voi käyttää ylimääräisiä hapanmaitotuotteita, vaikka päiväyskin olisi vanhentunut, kunhan ne aistinvaraisesti ovat syötäviä. Vähänkin homeisia tuotteita ei koskaan saa syödä, koska näkyvä home levittää näkymätöntä myrkyllistä ainetta ruoka-aineisiin.  No tulipa ikävä juttu, mutta silti tärkeä esille.  Tähän piiraaseen voi käyttää paitsi raparperia, niin myös omenoita ja marjoja.  Maisemakahvilan raparperipiirakka: muruseos: 8 dl vehnäjauhoja 3 dl sokeria 2 tl leivinjau...

Makea juuri, Pullataikina hapanjuurella

Päivitetty 9-2024 Taikinajuuret Juuria voisi jääkaapissa olla vain yksi, se käy kaikkeen leivontaan. Ruisjuurta vehnällä ruokkimalla voit tehdä vaalea hapanjuurileipää ja hapanjuurta rukiilla ruokkimalla saat sen käännettyä ruisleivän juureksi. Mutta... minulla on aarteenani arvokkaana oma, erikseen pidetty, alunpitäen Kainuusta oleva, työtoveriltani saamani ruisjuuri , jolla olen useita kymmeniä vuosia leiponut - ei siinä ehkä enää alkuperäisestä juuresta ole    bakteerikantaa monien ruokintojen jälkeen, mutta uskottelen niin :) itselleni. Ruisjuurtani varjelen huolella muovirasiassa jääkaapissa. Astian reunat on oltavat puhtaat ja ruisjuuren päällä pidän joko ruisjauhoja tai joskus karkeaa suolaa. ( parempi olisi lasipurkki)  Vaalean hapanjuuren  tahdon pitää erillään, ajoittain leivon enemmän, joskus taas on kuukausiakin välissä, etten käytä sitä - siksi se on jääkaapissa. Jos leipoo usein ja ruokkii juurta päivittäin, juuri voi olla huoneen lämmössäkin. Jos leip...

Kakkupohjat

Päivitetty syyskuussa 2024. Tähän blogitekstiin olen koonnut erilaisia kakkupohjia, joita itse käytän kakuissa. 70 prosentin ohje ja öljysokerikakkupohjat ovat usein käytössäni. Korkeaan moussekakkuun 70 prosentin kakkupohja on mielestäni vähän pehmeä, riippuu koristeista, tarvitaanko pohjaan enemmän tukevuutta. Rypsiöljylisäys tuo kosteutta ja tukevuutta kakkupohjaan. Kakkuleipuriverkkokurssillani saat uusimmat ohjeet kakkupohjia, täytteisiin, päällysteisiin ja koristeluun - sopii niin aloitteleville leipureille kuin pitkään leiponeillekin. Hinta vain 40 e.  Perusasiaa taikinatyypeistä ja kakkutaikinoista (munasokerivaahtotaikinoista) olen koonnut tänne 70 %:n ohje sokerikakkupohja  Kakkuleipuri ottaa edellisenä iltana kananmunat huoneen lämpöön, koska ne vatkautuvat parhaiten huoneen lämpöisinä. Kiertoilmauuni lämmitetään 160 asteeseen ja kakkuvuoka joko sprayataan vuokaspraylla tai vuorataan leivinpaperilla - nykyään teen usein niin, koska se on niin helppo...

Parhaat mokkapalat, uunipellillinen

Mokkapaloista on jo pitkään ollut kotitalouskirjoissa perinteisen munavaahtotaikinaohjeen lisäksi toinen, pikataikinapohja, jossa on paljon kaakaota ja taikinassa on piimää, jolloin kohotusaineena on happamiin taikinoihin sopiva ruokasooda. Blogissani on näitä aiempia ohjeita, myös munaton ohje täällä  Tein nämä kuvan mokkapalat niin, että osa nesteestä on kylmää vettä, tätäkin ohjetta on useampia netissä. Käytin itse Kotalan ohjetta Voice.fi sivulta , jota muokkasin ja kuulkaa, tätä ei suotta netissä ole kehuttu – on niin mehevä ja hyvä!  Mokkapalat 60 cm leveän uunin sy älle uunipannulle Pohja : 7 ½ dl vehnäjauhoja 5-7 dl sokeria 5 tl vaniljasokeria 2  tl ruokasoodaa 3  3/4 dl eli 3,75 dl vettä Vajaa 1 tl suolaa 300 g margariinia tai voita 6 rkl kaakaojauhetta 2  1/4 dl piimää tai maustamatonta jogurttia 3 kananmunaa L- koko Sekoita kuivat aineet keskenään eli jauhot, sokeri, vaniljasokeri ja ruokasooda. Kiehauta kattilassa vesi, suola, voi ja kaakaojauhe. Lis...

Kevennetty italialainen marenkivoikreemi

Olen ennenkin vähentänyt italialaisen marenkivoikreemin sokerin ja rasvan määrää, mutta nyt vähensin suhteessa vielä enemmän ja olin hyvin tyytyväinen tulokseen!!!  Jokainen ymmärtää, miksi sokerin määrää on hyvä vähentää :)  Eläinrasvojen käyttöä yritän pitää vähäisenä, suosin pehmeitä kasvirasvoja - siksi valitsen leivontaan laktoosittoman ja maidottoman Sunnuntai margariinin, se on minulle terveys- ja makuasia.  Sunnuntaissa on 80% rasvaa.  Tähän ohjeeseen sopii hyvin myös voi - voin ystäville - sen ominaisuudet sekä vatkatessa että kreemiä levitettäessä ovat erilaiset kuin margariinikreemin, mutta molempien kanssa onnistuu. Voi tuo  kestävyyttä ja kovuutta kreemiin, mutta myös halkeilee kosteuden tai alustan liikuttelun vuoksi pinnalla. Voi on 100 % eläinrasvaa.  Margariinia ja voita voi myös yhdistää kreemi ssä, tosin se aiheuttaa helposti läikikkyyttä pintaan pintaan.  Kreemin kovuus (rasvan määrä ja laatu) vs. keveys täytyy harkita kakkua suunni...

Makusiirapit voit helposti tehdä itse

Käytän nykyään lähes kaikessa leivontamaustamisessa makusiirappeja, sen lisäksi marjajauheita - niissä on luonnollinen maku. Esanssit ja makusokerit ovat pitkään olleet käyttämättöminä hyllyssä, poistoa pitäisi tehdä. Olen jo pitkään miettinyt, että pitäisi keitellä makusiirapit itse ja viime vuonna jo kokeilin raparperi-mansikkasiirappia, joka osoittautuikin aivan ihanan raikkaaksi. Laimensin sitä vedellä kakkujen kostuttamiseen ja käytin mansikkamousseissa ja mansikkakreemeissä raikkaana lisänä. Makusiirappeja käytetään myös juomien ja jälkiruokien maustamisessa - kun lisäät makusokeria kivennäisveteen saat joko makukivennäisvettä tai "limsaa" - sokerisen lisän määrästä riippuen.Ostamani makusiirapit ovat Monin merkkisiä, eikä niitä saa kuin erikoisliikkeistä, joten mukavaa olisi, jos siirappeja voisi keittää itse. Kylmässä jääkaapissa makusokerit säilyivät hyvin talven yli, joten mikäpä on tehdessä:) .   Tänään sitten säilöin kesän makuja talvea varten, tein hilloja ja sii...

Puolukkamoussekakku ja juustokakun pohja vaihtoehtoja 6 kpl

Puolukka on niin ehdottomasti jouluun sopiva maku, punainen, pikkaisen kirpakka, samalla hapan ja makea leivonnaisissa, AH! Tykkään! Tein puolukkahyytelökakkuun kaurapohjan joka on kovahko. Rapean pohjan saa tehtyä myös ruishiutaleista, tai kakkuun sopii browniepohja tai keksipohja. 1. Kaurapohja juustokakkuun 1 dl vehnäjauhoja 1/2 dl isoja kaurahiutaleita 1/2 tl leivinjauhetta pieni! ripaus suolaa 1 tl vanilliinisokeria 1 dl sokeria 30 g margariinia sulatettuna 1/2 kananmuna Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon kosteat aineet. Sekoita tasaiseksi, mutta vältä turhaa sekoittamista, ettei taikinaan tule sitkoa. Taikinan pitäisi olla puuron paksuinen. Lisäämällä hiutaleita saat pohjasta kovemman.  Srayaa tai voitele suorakaiteen muotoisen vuoan reunat, laita se leivinpaperin päälle pellille ja vedä kaapimella tai taputtele jauhojen avulla  taikina  siihen. Paista 175 asteessa vaalean ruskeaksi, noin 15 minuuttia 2. Ruishiutalepo...