Siirry pääsisältöön

Lime-valkosuklaajuustokakku




Leivoin kaksi lime-valkosuklaajuustokakkua, tämä suurempi oli gluteeniton ja toinen pienempi oli liivatteeton ja gluteeniton. Suurempi kakku oli 27 cm halkaisijaltaan ja riittää 9 cm korkeana noin 30 henkilölle. Tahdoin kokeilla kakkua juustokakun sisään, niinpä tällä onkin sisällä pelkästään perunajauhoista leivottu sokerikakku, jonka täytin jäähtyneenä moussella ja ohuilla lemon curd kerroksilla, mutta jälkikäteen ajattelin, että jokin punainen kiinteä hillo olisi ollut kaunis lisä tuossa sisäkakussa.

Sisäkakku


3 kananmunaa
1 dl sokeria
1 1/2 dl perunajauhoa
1/2 tl leivinjauhetta
1 tl vanilliinisokeria. 

Spraya vuokaspraylla pieni vuoka. Vaahdota munat ja sokeri, lisää sihdin läpi perunajauho, johon on sekoitettu leivinjauhe ja vanilliinisokeri. Paista 175 asteessa, kunnes puutikulla kokeillen keskeltä ei tartu taikinaa tikkuun. Jäähdytä ja kumoa. 

Leikkaa kakkupohja 3 osaan jäähtyneenä.


Sisäkakun tilalla voisi olla keksipohja, johon ohje tässä alla:

Kakkupohja

200 g Daim-keksejä tai kaurakeksejä tai Tasangon sitruunakeksiä
80 g margariinia sulatettuna

Sekoita monitoimikoneessa keksit ja sulatettu margariini. Voitele öljyllä irtopohjavuoan reuna ja sirottele tomusokeria vähän öljyn päälle. Aseta irtopohjavuoan reuna tai reunavuoka kakkupahvin päälle ja taputtele pohjamuru tasaiseksi. Minä jätin pohjan pari senttiä pienemmäksi kuin kakkuvuoka oli, niin valmiin kakun reuna näyttää kauniilta. 

4 liivatetta 
(käytän tukun isoja Meiran liivatteita, kaupan pieniä voisi olla 5-6)
1/2 dl limettimehua
4 dl kermaa
300 g tuorejuustoa
1/2 dl sokeria
1 prk sitruunarahkaa
150 g valkosuklaata
2 dl lemon curdia (ihanaa itse tehtyä tai hyvää kaupan omaa)

Pehmitä liivatteet kylmässä vedessä. Kuumenna limetinmehu, liota vähän puristetut liivatteet mehuun. Vaahdota kerma, mausta sokereilla. Älä vatkaa kermaa liikaa, niin saat tasaisemmat reunat, ilman onttoja paikkoja tai ilmakuplia. Vatkaa tuorejuusto, lemon curd ja rahka tasaiseksi. Sulata valkosuklaa mikrossa miedolla teholla noin 20 sek kerrallaan - sulattamista voi helpottaa pieni kermatilkan lisäys. Kaada valkosuklaa rahkaseokseeen, lisää kuuma liivateseos ja sekoita sähkövatkaimella. Nostele viimeksi joukkoon kerma ja maista, tarvittaessa mausta. Painele seos irtopohjavuokaan pohjan päälle. Anna hyytyä kunnolla jääkaapissa tai pakastimessa hyytyminen tapahtuu nopeammin. Pinnan pitää olla hyytynyt, ennen seuraavan kerroksen lisäämistä.

Pintakiille


3 dl sitruunalimemehua
4 liivatelehteä

Kuumenna tilkka mehua. Pehmitä liivatelehdet kylmässä vedessä, lisää ne kiehuvaan mehutilkkaan, sekoita hyvin niin, että liivate sulaa kunnolla. lisää loppu mehu. Jäähdytä seos kananmunan valkuaisen paksuiseksi ja lisää sitä lusikalla hyytyneen kakun päälle. Hyydytä. Koristele. 


Tein kakun alareunaan vielä kermapursotuksen, tosin tähtitylla olisi saanut  olla pienempi. 

Reunakerma


1 dl kermaa
1 tl lemon curdia
1/2 - 1 dl tuorejuustoa
sokeria, vanilliinisokeria maun mukaan

Vaahdota kaikki aineet keskenään. Pursota. 




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kermavaahto kakun päällysteenä ja kermapursotus

Teksti on  päivitetty viimeksi huhtikuussa 2025.   Alkuperäinen teksti on  vuodelta 2015 Kerman valinta Moni kyselee, mistä tulee paras pursotettava vaahto ja mielipiteet ja vastaukset vaihtelevat. Nykyään useimmat vispikermat ovat hyvin toimivia, myös edullisimmat tuotteet ja hinnoissa onkin eroja, niitä kannattaa vertailla.  Kerma tarkoittaa maidon rasvaa. Vispikerma on tarkoitettu vatkattavaksi, sen vaahto on kiinteä ja kiiltävä sekä kestävä, vatkaaminen tosin kestää vähän pidempään kuin kuohukerman vaahdottaminen.  1 dl vispikermaa on vaahdotettuna noin 1,75 dl.  Kuohukerman vaahto ei ole yhtä pysyvää, eikä kuohukermasta saa tilavuudeltaan yhtä paljon vaahtoa kuin vispikermasta. Sanoisin, että k uohukermasta ei hyvää pursotusvaahtoa saa -tästäkin joku on eri mieltä -mutta kuohukerma on paras tuote kinuskin valmistukseen eli keitettävään tuotteeseen. Vispikermojen laadussa ja valmistajissa on tapahtunut muutoksia esimerkiksi vuoden 2023 aikana ja a...

Britakakku 2020

Millainen on hyvä britakakku - mielestäni sen pohjan pitää olla mehevä, suussa sulava, mieluummin vähän rapea kuin pehmeän rasvainen ja kostea! Marengin pitää olla ilmavasti aseteltu ja hieman rapeaksi ja kuivaksi paistettu - marengin voi asetella ilmavasti pohjien päälle joko lusikalla tai pursottamalla, mutta ei litteäksi levyksi vetelemällä - se ei ole toivottu tulos tässä ihanassa kesäkakussa! Britakakku Noin 15 :lle henkilölle, kakun koko 20 x 30 cm, kaksi kerrosta,  10 hengen ainesmäärät suluissa, annoskoko riippuu täytteenkin määrästä ja tukevuudesta. Suurempi kakkuohje 15-20   henkilölle löytyy täältä  Pohja 175 g margariinia   (150g) 1 3/4 dl sokeria       (1 1/2 dl) 5 kananmunan keltuaista  (4) (käytin L-koko) 1 3/4 dl maitoa        ( 1 1/2 dl) 3 dl vehnäjauhoja    (2 1/2 dl) 2 tl leivinjauhetta    (2 tl) 2 tl vanilliinisokeria  (1 tl) Marenki 5 valkuaista   (4) 2 1/2 ...

Parhaat mokkapalat, uunipellillinen

Mokkapaloista on jo pitkään ollut kotitalouskirjoissa perinteisen munavaahtotaikinaohjeen lisäksi toinen, pikataikinapohja, jossa on paljon kaakaota ja taikinassa on piimää, jolloin kohotusaineena on happamiin taikinoihin sopiva ruokasooda. Blogissani on näitä aiempia ohjeita, myös munaton ohje täällä  Tein nämä kuvan mokkapalat niin, että osa nesteestä on kylmää vettä, tätäkin ohjetta on useampia netissä. Käytin itse Kotalan ohjetta Voice.fi sivulta , jota muokkasin ja kuulkaa, tätä ei suotta netissä ole kehuttu – on niin mehevä ja hyvä!  Mokkapalat 60 cm leveän uunin sy älle uunipannulle Pohja : 7 ½ dl vehnäjauhoja 5-7 dl sokeria 5 tl vaniljasokeria 2  tl ruokasoodaa 3  3/4 dl eli 3,75 dl vettä Vajaa 1 tl suolaa 300 g margariinia tai voita 6 rkl kaakaojauhetta 2  1/4 dl piimää tai maustamatonta jogurttia 3 kananmunaa L- koko Sekoita kuivat aineet keskenään eli jauhot, sokeri, vaniljasokeri ja ruokasooda. Kiehauta kattilassa vesi, suola, voi ja kaakaojauhe. Lis...