Kirsikkakakku browniepohjalla
Lämmitä uuni 175 asteeseen, laita leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille. Tee pohjataikina ja paista sitä uunissa, kunnes tikulla kokeillen keskeltä ei taikinaa jää enää tikkuun - eikä haittaa, vaikka pohja jäisi vähän tahmeaksikin.
Browniespohja
125 g suklaata
30 g margariinia
1 tl vanilliinisokeria
3/4 dl sokeria
1 kananmuna
1 rkl vettä
1 dl vehnäjauhoja
Sulata suklaa ja margariini, lisää sokerit, anna vähän jäähtyä. Vatkaa toisessa kulhossa kananmunan rakenne rikki ja lisää vettä, sekoita hyvin. Lisää kananmuna suklaaseokseen ja sitten mahdollisiman vähän sekoittaen jauhot. Laita taikina paistumaan, kohotusainetta ei siis tule, joskus ripauksen leivinjauhetta lisäänkin, mutta se ei varsinaisesti kulu brownies-pohjaan. Paista pohja kypsäksi ja jäähdytä, mutta älä irroita vuoasta.
Kirsikkahillo
1 dl kirsikkasosetta tai tuoreita kirsikoita ja tilkka vettä
3 rkl hillo-ja marmelaadisojeria
Jos käytät tuoreita kirsikoita, pese ja paloittele ne, poista kivet ja keitä kirsikoita vesitilkassa pehmeiksi -minä käytin pakastekirsikkasosetta, jota saa tukusta. Lisää kirsikkasoseeseen tai pehmenneisiin kirsikoihin hillo-ja marmelaadisokeri ja keitä muutama minuutti. Siirrä kattila kylmään veteen jäähtymään. Tuoreista kirsikoista tehdyn hillon voi sauvasekoittimella soseuttaa tai jättää se sellaiseksi, että kirsikan paloja on joukossa.
Kirsikkamousse
2 dl kermaa
350 g Philadelphia tuorejuustoa
2 dl vaniljarahkaa
2 dl sokeria
1-2 dl kirsikkasosetta
5 liivatetta (käytän isoja meiran 4 graman liivatteita, pienempiä voisi laittaaa 6-7 kpl)l1-2 rkl sitruunanmehua
(50 g Marianne crushia - tämän voi jättää poiskin)
5 tl vanilliinisokeria
Vaahdota kerma. Pehmitä liivatteet kylmässä vedessä. Kiehauta sitruunanmehu. Lisää kevyseti puristetut liivatteet ja sekoita tasaiseksi. Vatkaa tuorejuusto tasaiseksi ja lisää liivateseos vatkaamalla. Lisää sokerit ja kirsikkasose sekä viimeksi varovasti nostelemalla kermavaahto. Maista ja mausta tarvittaessa lisää. Kirsikka on kovin hapanta, siksi ohjeessa on sokeria paljon -voit ensin lisätä vähemmän ja testata makumieltymyksiäsi.
Kaada kirsikkamousse kahvilla ja sokerivedellä kostutetun browniepohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa muutama tunti tai hhyydytä nopeammin pakastimessa. Kun pinta on hyytynyt, lisää pinnalle suklaakiille ja koristele kakku haluamallasi tavalla.
Suklaakiille
3 dl maitoa
1 dl sokeria
1 dl kaakaota
3 liivatetta
2 tl vanilliinisokeria
Kuumenna maitoa ja kaakao hyvin sekoittaen. Lisää sokeri ja kylmässä vedessä pehmitetyt, vähän puristetut liivatteet. Lisää lopuksi vanilliinisokeri ja maista maku. Anna seoksen hetken jäähtyä ja levitä se sitten varovasti lusikalla nostellen jähmettyneen ja kylmän kirsikkamoussen päälle. Hyydytä ja koristele kakku.
Kommentit
Lähetä kommentti
Jätä viesti, kommentti tai kysymys: