Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2017.

Porokarpalorullat

Porokarpalorieskarullat 4 neliön mallisista rieskaa 100 g kylmäsavuporoa rouheena tai viipaleina  100-150 g savuporotuorejuustoa tai piparjuurituorejuustoa pakastekarpaloita persiljaa (rosmariinia) Levitä tuorejuusto rieskarullien päälle, ripottele päälle poronliharouhetta, jäisiä karpaloita tai puolukoita ja persiljasilppua (voi olla jäistä pakastepersiljaakin). Myös silputtu rosmariini käy mausteeksi. Rullaa rieskat tiukasti ja kääri rulla folioon tai muovikelmuun. Pidä kylmässä muutama tunti tai pikaisemmin pakasteessa a5 minuuttia. Leikkaa annospaloiksi.

Fetapinaattipasteijat

Kreikkalaiset fetapinaattipasteijat Käytä valmista torttutaikinaa tai tee jokin muu piirastaikina esim sekoitettu voitaikina - alla pari ohjetta siihen, mutta lisää jauhoja tarvittaessa enemmän niin, että saat kaulittavan taikinan ja kauliessa jauhoja alle ja päälle, ettei taikina tartu pöytään. Voitaikinat   3 dl vehnäjauhoja tai hiivaleipävehnäjauhoja (1 tl leivinjauhetta - ilman sitä tulee kovempi pohja) 100 g margariinia         ¾ dl kylmää vettä tai rahkaa, perunaa,  tai kermaviiliä            TAI 100 g margariinia 1 dl vehnäjauhoja 1 dl perunasosejauhetta tai perunahiutaleita 1 tl leivinjauhetta   ripaus suolaa 1 dl vettä  – nypi jauhot ja marg., lisää lopuksi neste. Sekoitus käy pikaisesti monitoimikoneella.       TÄYTE 1/2 sipuli 50 g pakastepinaattia 1 valkosipulin kynsi 1 rkl margariinia tai öljyä 50-10 g fetajuustoa 1 kananmuna mustapippuria (juustoraastetta) Silppua sipuli, puserra valkosipuli, kullota ni

Jouluinen Tallinna

Terveiset jouluisesta Tallinnasta - venäläisväestö viettää joulua vasta vuodenvaihteessa,joten lahjojen  myynti jatkuu yhä, toisaalta alennusmyynnit ovat kovassa vauhdissa. Matkustimme upeasti sisustetulla Tallink Megastarilla eka kertaa. Ja leipureille - moni on kysellyt: bussi 15 lähtee Virun alakerrasta Tallinkhotellia vastapäätä laiturilta 2 Sikupillin Prismaan, jonka vieressä on valtava Gemoss -leipureiden ja ravintoloiden tukku, josta yksityinenkin voi ostaa. Päivän liikennelipun saa viereiseltä R-kioskilta 3 eurolla tai voi ostaa latauskortin, johon päivälipun tai rahaa voi ladata R:llä. Ülemisten suuri ostoskeskus on Gemossista vasemmalla Paluumatka hoituu helposti bussilla 2, joka kulkee Ülemistehotellin edestä suoraan ensin D sitten A satamaterminaaliin. Ai niin ...ja käsityöläisten taivas..Karnaluks on bussimatkan varrella, samoin pieni ja  ihanan monipuolinen  leipuritarvikeliike Seikluskohvik. Osoitteet löytyvät netistä ja google neuvoo kävelyreitin. Vi

Marenkikreemikakku suklaamoussella ja sitruunamoussella

  Tänään tein joulun suklaajuustokakusta innostuneena tosi herkullisella suklaamoussella ja lemoncurdmoussella täytetyn kakun, jossa päällä on marenkivoikreemi passionin ja sitruunan makuisena. Kakun koristeista pidin itse kovasti, ne liittyvät hyvin vuoden vaihteen ajankohtaan, kakku tosin meni syntymäpäivän sankarin iloksi! Tein toista kertaa liivatepalloja ja nyt kun käytin liivatejauhetta, kuten kuuluukin, sain ne onnistumaan - palloista kolme pääsi tähän kakun koristeeksi. Voisokerikakkupohja 18 -22 sentin vuokaan, kakku riittää 15 henkilölle 100 g laktoositonta margariinia 4 isoa kananmunaa 2 1/2 dl sokeria 3 dl vehnäjauhoa 2 tl leivinjauhetta Lämmitä uuni 175 asteeseen. Sulata margariini. Vaahdota hyvin huoneenlämpöiset kananmunat ja sokeri. Lisää kuuma margariini ja vatkaa se pikaisesti munavaahtoon koneella. Lisää jauhot sihdin läpi lastalla taikinaa nostellen. Paista kakkua uunissa puolisen tuntia, kunnes tikulla kakun keskeltä kokeillen mitään ei

Taatelikakku

Taatelikakku sai nyt monenlaisia päällisiä meillä jouluna, Osa kakuista lähti ystäville joulutervehdykseksi - on se niin hyvä joulukakku. Aiemmin olen leiponut hedelmäkakkua ja kirsikkakakkua jouluksi, joskus maustekakkuja, mutta nykyään taatelikakku on ainoa kuivakakku, jota leivon joulua varten.   Yllä olevassa kuvassa on vaahtokarkkimassa ja suklaakreemi, pitsi on metallinhohtoinen Städterin pitsiaine, joka vain levitetään metallilastalla pitsimatolle ja kuivatetaan. Kannattaa puhdistaa mahdollisimman tarkkaan matto niin, että pitsiainetta on todella vain koloissa ja joka kolossa. En juuri koskaan kuivata pitsejä uunissa, vaikka ohjeet niin neuvovatkin - pitsi tulee helposti liian kuivaksi niin. Jätän matossa olevan massan yön yli huoneen lämpöön kuivamaan ja vedän aamulla pitsin lastan avulla irti silikoonimatosta - helppoa! Kahden muun taatelikakun päällä on candy melts napeista tehty kuorrutus. Candy melts napit sulatetaan mikrossa välillä sekoitellen m

Glögikakku 2017

Tein eilen glögikakun tällaisella suhteella...maistelin ja lisäsin aineksia . Tuli todella jouluisen hyvää maultaan!! kahvipöydässä kakku sai kehuja usealta maistelijalta.  Aiemmassa ohjeessani oli liivatetta liian paljon ja appelsiininkuorikin voi jättää glögikakun maun liian voimakkaaksi, joten uusi ohje oli tarpeen, eikä valmisohjeet oikein vaatimuksiiini taipuneet, niinpä oli itse koottava ohje :) Ihana glögikakku 150 g pipareita  60 g margariinia - sulata 300 g Philadelphiaa  2dl piparkakkurahkaa 3 1/2 tukun isoa liivatetta tai 4-5 kaupan pientä 1 dl appelsiinitäysmehua 2 dl kermaa 2 dl tomusokeria 1 van.tangon siemenet 3 tl dansukker vanilliinisokeria 1 rkl sitruunamehua Maun mukaan vanilliinisokeria voi lisätä Piparinmuruja voi laittaa joukkoon, minä en laittanut. Ohje täydentyy työohjeella Glögipäällinen 2 dl glögiä 2 isoa tukun liivatetta tai 3 kaupan pientä (tai 3 dl ja 3-4  liivatetta, jolloin glögikerros on paksumpi) j

Suklaajuustokakku ja mirror glaze tummalla suklaalla

Suloisen suklaisessa joulukakussa ja jouluaaton tyttömme syntymäpäiväkakussa on browniespohja ja suklaajuustokakku ilman liivatetta . Päällä mirror glaze erittäin hyvin onnistuvalla ohjeella! Ja koristeena - niin ... suklaata.. ja paljon. Suklaan ystävän unelma. Ihanat jouluun sopivat kultaiset kakkukynttilät ovat Kärkkäiseltä. Tein juustokakun täytteen Annin uunin mansikka-suklaajuustokakun ohjeella , mutta kevensin ohjetta - onnistuin kadottamaan ohjemuunnoksen, mutta kirjoitan ohje-ehdotuksen.  Tutkin ilman liivatetta tehtyjä kakkuohjeita, joissa suklaa ja tuorejuusto jähmettää kermavaahdon - ja totesin, että melko paljon on ainesmäärissä vaihtelua - lisään ohjeen jälkeen taulukon mahdollisista ainesmääristä.  Olen tehnyt aiemmin itse liivatteetonta juustokakkua valkosuklaan avulla. Tunnettu ohje on myös Suklaapossun kahden suklaan juustokakku , jossa kermatuorejuustoseos jaetaan kahtia ja osaan sekoitetaan tummaa suklaata, osaan valkosuklaata ja nämä tekevät kaksi

Ihanat piparmintun makuiset vaahtokarkit

Piparmintun makuiset, punaraitaiset vaahtokarkit tein Arlan ohjeella. Karkkimassa on ollut nyt yön yli jääkaapissa ja tänään paloittelin suorakaiteen mallisen levyn ja tomusokeroin palat -ystäväni neuvoi, että tomusokeri  - maissijauhoseos olisi parempi vaihtoehto, koska silloin karkin pinta kovettuu nopeammin. Vaahtokarkit 2 rkl liivatejauhetta 1 dl vettä 4 dl sokeria 1½ dl vaaleaa siirappia  3 rkl vettä 75 g murskattuja polkkakarkkeja (karkkikepit käyvät) punaista elintarvikeväriä margariinia tai voitelusprayta vuokien voiteluun tomusokeria ja maissijauhoa seoksena karkkien jauhottamiseen Sekoita liivatejauhe ja vesi juomalasissa ja anna seistä 10 minuuttia. Sekoita sokeri, siirappi ja vesi kattilassa. Kuumenna ja anna kiehua 1 ½ minuuttia. Sekoita muutaman kerran tänä aikana. Kaada liivateseos ja kuuma neste isoon kulhoon. Sekoita kevyesti kunnes liivateseos on kokonaan sulanut. Vatkaa sitten taikinaa sähkövatkaimella noin 10–15 minuuttia. Li

Paras perinteinen joululimppu

Leivoin aiemmin joka joulu joululimppuja ja muistan, että tämä maustettu, perinteinen joululimppu oli erityisen mieleinen ihanalle anopilleni. Sitten koitti aika, että joulut vietettiin ilman tätä leivonnaista - vaan miksipä ei... päätin palata entiseen ja kokeilla taas vanhaa hyvää ohjetta. Tämä jouluna leivon pieniä limppuja -se on kuulemma malli ja tapa nyt :) Joululimppu 4 leipää 1 l laktoositonta piimää 75 g hiivaa 1 1/2 dl siirappia (ei leipäsiirappia, vaan tavallista tummaa) 1 rkl suolaa 2 tl fenkolia 2 tl anista 2 tl pomeranssinkuorta 2 rkl appelsiinimarmelaadia (1tl kuminaa - voit jättää tämän poiskin) n.10 dl ruisjauhoja n.10-11 dl vehnäjauhoja voiteluun: 1/4 dl siirappia ja 1/4 vettä Lämmitä piimä kädenlämpöiseksi, liuota hiiva joukkoon. Lisää siirappi ja mausteet. Hienonna fenkoli ja anis ensin huhmaressa. Vanhassa ohjeessani on kuminaa - ei tarkoita jeeraa eli Intian kuminaa! -. mutta minä en laittanut sitä. Vanhan oh

Marengit jouluksi, piparminttumarengit

Tein jouluksi kotiin ja lahjapurkkiin   joulunpunaisia marenkeja, jotka maistuvat mansikalta ja piparmintulta. Ohje on sellainen varmasti onnistuva, koska siinä käytetään kuumaa sokeria, joka hyydyttää valkuaista tehokkaasti. Jos marenkien valmistus ei ole sinulle tuttua, lue ensin ohjeen alta muutama onnistumiseen vaikuttava perusjuttu. Herkullista joulua, jaa ystävällekin  joulun makua - nämähän säilyvät monta kuukautta kuivassa purkissa. Säilytän tavallisesti metallipurkissa, nyt laitoin lasipurkkiin ja varmuuden vuoksi muutaman sokeripalan piilotin mukaan, koska ne imevät mahdollista kosteutta, joka pehmittäisi marengit. Muovipakkauksessa marengit eivät säily, vaan ne pehmenevät, samoin kostea ilma pehmittää marengit. Joulumarengit  annoksesta tulee 2-3 pellillistä halkaisijaltaan 2,5 cm kokoisia marenkeja 3 kananmunan valkuaista 1 1/2 - 2 dl sokeria 2 tl sitruunan mehua 1-2 tl  vanilliinisokeria  2 tl mansikkasiirappia tai mansikkamehua tai 2 rkl mansikkat