Siirry pääsisältöön

Ihanat piparmintun makuiset vaahtokarkit



Piparmintun makuiset, punaraitaiset vaahtokarkit tein Arlan ohjeella. Karkkimassa on ollut nyt yön yli jääkaapissa ja tänään paloittelin suorakaiteen mallisen levyn ja tomusokeroin palat -ystäväni neuvoi, että tomusokeri  - maissijauhoseos olisi parempi vaihtoehto, koska silloin karkin pinta kovettuu nopeammin.

Vaahtokarkit


2 rkl liivatejauhetta
1 dl vettä
4 dl sokeria
1½ dl vaaleaa siirappia 
3 rkl vettä
75 g murskattuja polkkakarkkeja (karkkikepit käyvät)
punaista elintarvikeväriä
margariinia tai voitelusprayta vuokien voiteluun

tomusokeria ja maissijauhoa seoksena karkkien jauhottamiseen

Sekoita liivatejauhe ja vesi juomalasissa ja anna seistä 10 minuuttia. Sekoita sokeri, siirappi ja vesi kattilassa. Kuumenna ja anna kiehua 1 ½ minuuttia. Sekoita muutaman kerran tänä aikana. Kaada liivateseos ja kuuma neste isoon kulhoon. Sekoita kevyesti kunnes liivateseos on kokonaan sulanut. Vatkaa sitten taikinaa sähkövatkaimella noin 10–15 minuuttia. Lisää murskatut polkkakarkit ja ripaus elintarvikeväriä viimeisenä. Sekoita enää kevyesti, jotta elintarvikeväri jää hieman epätasaisesti taikinaan; vaahtokarkit saavat näin "marmoroidun" pinnan.

Voitele n. 20x20 cm vuoka. Kaavi taikina ja kaada se vuokaan. Peitä vuoka muovikelmulla ja anna seistä yön yli jääkaapissa. Leikkaa vaahto pieniksi paloiksi ja pyörittele palat tomusokerin ja maissijauhojen seoksessa. Jauhottamisen jälkeen anna vaahtokarkkien kuivua esim. leikkuulaudan päällä leivinpaperilla peitettynä vuorokauden verran. Säilytä hyvin suljetussa rasiassa - kokeilin, niin hyvin säilyivät huoneen lämmössä ohuessa pakasterasiassa kansi suljettuna.






Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kermavaahto kakun päällysteenä ja kermapursotus

Teksti on  päivitetty viimeksi huhtikuussa 2025.   Alkuperäinen teksti on  vuodelta 2015 Kerman valinta Moni kyselee, mistä tulee paras pursotettava vaahto ja mielipiteet ja vastaukset vaihtelevat. Nykyään useimmat vispikermat ovat hyvin toimivia, myös edullisimmat tuotteet ja hinnoissa onkin eroja, niitä kannattaa vertailla.  Kerma tarkoittaa maidon rasvaa. Vispikerma on tarkoitettu vatkattavaksi, sen vaahto on kiinteä ja kiiltävä sekä kestävä, vatkaaminen tosin kestää vähän pidempään kuin kuohukerman vaahdottaminen.  1 dl vispikermaa on vaahdotettuna noin 1,75 dl.  Kuohukerman vaahto ei ole yhtä pysyvää, eikä kuohukermasta saa tilavuudeltaan yhtä paljon vaahtoa kuin vispikermasta. Sanoisin, että k uohukermasta ei hyvää pursotusvaahtoa saa -tästäkin joku on eri mieltä -mutta kuohukerma on paras tuote kinuskin valmistukseen eli keitettävään tuotteeseen. Vispikermojen laadussa ja valmistajissa on tapahtunut muutoksia esimerkiksi vuoden 2023 aikana ja a...

Britakakku 2020

Ohje päivitetty 19.6.2025 Millainen on hyvä britakakku - mielestäni sen pohjan pitää olla mehevä, suussa sulava, mieluummin vähän rapea kuin pehmeän rasvainen ja kostea! Marengin pitää olla ilmavasti aseteltu ja hieman rapeaksi ja kuivaksi paistettu - marengin voi asetella ilmavasti pohjien päälle joko lusikalla tai pursottamalla, mutta ei litteäksi levyksi vetelemällä - se ei ole toivottu tulos tässä ihanassa kesäkakussa! Britakakku Noin 15 :lle henkilölle, kakun koko 20 x 30 cm, kaksi kerrosta,  10 hengen ainesmäärät suluissa, annoskoko riippuu täytteenkin määrästä ja tukevuudesta. Suurempi kakkuohje 15-20   henkilölle löytyy täältä  Pohja 175 g margariinia   (150g) 1 3/4 dl sokeria       (1 1/2 dl) 5 kananmunan keltuaista  (4) (käytin L-koko) 1 3/4 dl maitoa        ( 1 1/2 dl) 3 dl vehnäjauhoja    (2 1/2 dl) 2 tl leivinjauhetta    (2 tl) 2 tl vanilliinisokeria  (1 tl) Marenki 5 valkuai...

Parhaat mokkapalat, uunipellillinen

Mokkapaloista on jo pitkään ollut kotitalouskirjoissa perinteisen munavaahtotaikinaohjeen lisäksi toinen, pikataikinapohja, jossa on paljon kaakaota ja taikinassa on piimää, jolloin kohotusaineena on happamiin taikinoihin sopiva ruokasooda. Blogissani on näitä aiempia ohjeita, myös munaton ohje täällä  Tein nämä kuvan mokkapalat niin, että osa nesteestä on kylmää vettä, tätäkin ohjetta on useampia netissä. Käytin itse Kotalan ohjetta Voice.fi sivulta , jota muokkasin ja kuulkaa, tätä ei suotta netissä ole kehuttu – on niin mehevä ja hyvä!  Mokkapalat 60 cm leveän uunin sy älle uunipannulle Pohja : 7 ½ dl vehnäjauhoja 5-7 dl sokeria 5 tl vaniljasokeria 2  tl ruokasoodaa 3  3/4 dl eli 3,75 dl vettä Vajaa 1 tl suolaa 300 g margariinia tai voita 6 rkl kaakaojauhetta 2  1/4 dl piimää tai maustamatonta jogurttia 3 kananmunaa L- koko Sekoita kuivat aineet keskenään eli jauhot, sokeri, vaniljasokeri ja ruokasooda. Kiehauta kattilassa vesi, suola, voi ja kaakaojauhe. Lis...