Siirry pääsisältöön

Piparkakkukuusi


En ole piiiitkään aikaan kokeillut joulukuusen valmistamista piparkakkutaikinasta, mutta tänä vuonna se oli tehtävä. Puuhaan innosti uusi Confetin lumihiutalemuottisarja. Aiemmin olen tehnyt kuusen tähtimuoteilla, mutta nämä lumihiutaleet ovat ihastuttavan kauniita.


9-osainen lumihiutale-muottisetti

Pursotin piparkakkujen päälle royal icing'a, jonka valmistin Confetin myymästä marenkikreemijauheesta. Amerikassa näitä marenkijauheita tai Royal Icing jauheita käytetään paljon, koska kananmunien valkuaisten käyttöä ei koeta turvalliseksi. Suomalaisissa kananmunissa ei Eviran mukaan ole salmonellariskiä, joten me voimme valmistaa Royal Icingia vastaavaa pikeeriä kananmuna valkuaisesta. 

Jos ei sinulla satu olemaan marenkijauhetta etkä ehdi sitä tilata, pärjäät kyllä hyvin kananmunan valkuaisesta tehdyllä pikeerilläkin, sen paksuus vaan on säädettävä tomusokerilla ja vedellä käyttötarkoituksen mukaan.

Kuusen runkona on pyöreitä paksuja piparkakkukiekkoja, niitä menikin melko paljon. Kokosin puun pikeeriä liimana käyttäen. Kokoamista olisi ehkä helpottanut, jos pipareiden keskelle olisi tehnyt lämpimänä reiän grillitikulla ja pujottanut sen kaikkien kiekkojen läpi - mutta hyvin se kuivahti näinkin. Laitoin pikeerin kuivuessa foloiopaperinyyttejä tueksi kuuseen, jotta se pysyi suorassa. 

Lumihiutaleiden koristelua oli vaikea suunnitella, ehkä parempi olisi ollut vetää vain selkeät valkoiset rajaviivat hiutaleiden reunaan. Kuusen päälle tupruttelin lumijauhetta, joka on tomusokerin oloista, mutta ei sula lämmön vaikutuksesta. Sitä saa leivontatarvikeverkkomyymälöistä. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Britakakku 2020

Ohje päivitetty 19.6.2025 Millainen on hyvä britakakku - mielestäni sen pohjan pitää olla mehevä, suussa sulava, mieluummin vähän rapea kuin pehmeän rasvainen ja kostea! Marengin pitää olla ilmavasti aseteltu ja hieman rapeaksi ja kuivaksi paistettu - marengin voi asetella ilmavasti pohjien päälle joko lusikalla tai pursottamalla, mutta ei litteäksi levyksi vetelemällä - se ei ole toivottu tulos tässä ihanassa kesäkakussa! Britakakku Noin 15 :lle henkilölle, kakun koko 20 x 30 cm, kaksi kerrosta,  10 hengen ainesmäärät suluissa, annoskoko riippuu täytteenkin määrästä ja tukevuudesta. Suurempi kakkuohje 15-20   henkilölle löytyy täältä  Pohja 175 g margariinia   (150g) 1 3/4 dl sokeria       (1 1/2 dl) 5 kananmunan keltuaista  (4) (käytin L-koko) 1 3/4 dl maitoa        ( 1 1/2 dl) 3 dl vehnäjauhoja    (2 1/2 dl) 2 tl leivinjauhetta    (2 tl) 2 tl vanilliinisokeria  (1 tl) Marenki 5 valkuai...

Kermavaahto kakun päällysteenä ja kermapursotus

Teksti on  päivitetty viimeksi huhtikuussa 2025.   Alkuperäinen teksti on  vuodelta 2015 Kerman valinta Moni kyselee, mistä tulee paras pursotettava vaahto ja mielipiteet ja vastaukset vaihtelevat. Nykyään useimmat vispikermat ovat hyvin toimivia, myös edullisimmat tuotteet ja hinnoissa onkin eroja, niitä kannattaa vertailla.  Kerma tarkoittaa maidon rasvaa. Vispikerma on tarkoitettu vatkattavaksi, sen vaahto on kiinteä ja kiiltävä sekä kestävä, vatkaaminen tosin kestää vähän pidempään kuin kuohukerman vaahdottaminen.  1 dl vispikermaa on vaahdotettuna noin 1,75 dl.  Kuohukerman vaahto ei ole yhtä pysyvää, eikä kuohukermasta saa tilavuudeltaan yhtä paljon vaahtoa kuin vispikermasta. Sanoisin, että k uohukermasta ei hyvää pursotusvaahtoa saa -tästäkin joku on eri mieltä -mutta kuohukerma on paras tuote kinuskin valmistukseen eli keitettävään tuotteeseen. Vispikermojen laadussa ja valmistajissa on tapahtunut muutoksia esimerkiksi vuoden 2023 aikana ja a...

Parhaat mokkapalat, uunipellillinen

Mokkapaloista on jo pitkään ollut kotitalouskirjoissa perinteisen munavaahtotaikinaohjeen lisäksi toinen, pikataikinapohja, jossa on paljon kaakaota ja taikinassa on piimää, jolloin kohotusaineena on happamiin taikinoihin sopiva ruokasooda. Blogissani on näitä aiempia ohjeita, myös munaton ohje täällä  Tein nämä kuvan mokkapalat niin, että osa nesteestä on kylmää vettä, tätäkin ohjetta on useampia netissä. Käytin itse Kotalan ohjetta Voice.fi sivulta , jota muokkasin ja kuulkaa, tätä ei suotta netissä ole kehuttu – on niin mehevä ja hyvä!  Mokkapalat 60 cm leveän uunin sy älle uunipannulle Pohja : 7 ½ dl vehnäjauhoja 5-7 dl sokeria 5 tl vaniljasokeria 2  tl ruokasoodaa 3  3/4 dl eli 3,75 dl vettä Vajaa 1 tl suolaa 300 g margariinia tai voita 6 rkl kaakaojauhetta 2  1/4 dl piimää tai maustamatonta jogurttia 3 kananmunaa L- koko Sekoita kuivat aineet keskenään eli jauhot, sokeri, vaniljasokeri ja ruokasooda. Kiehauta kattilassa vesi, suola, voi ja kaakaojauhe. Lis...