Suomi 100 vuotta -onnea ja eläköön!

Elämäni vaikuttavimmat runot suomalaisuudesta

Kouluikäisenä sain Rovaniemen kaupunginkirjaston hoitajan Eton runon pohdittavaksi äidinkielen tunnilla. Se puhutteli kovasti silloin ja kyllä se kertoo yhä minun lapsuuteni 60-luvun Suomesta. Tuo runo on niin tunnettu, että Ettoa on sanottu yhden runon mieheksi, mutta siteerasi Kekkonenkin häntä juhlapuheessaan.

Suomalainen on sellainen joka vastaa kun ei kysytä,
kysyy kun ei vastata, ei vastaa kun kysytään,
sellainen joka eksyy tieltä, huutaa rannalla ja vastarannalla huutaa toinen samanlainen: metsä raikuu, kaikuu, hongat humajavat.Tuolta tulee suomalainen ja ähkyy, on tässä ja ähkyy, tuonne menee ja ähkyy, on kuin löylyssä ja ähkyy kun toinen heittää kiukaalle vettä.
Sellaisella suomalaisella on aina kaveri,
koskaan se ei ole yksin ja se kaveri on aina suomalainen.
Eikä suomalaista erota suomalaisesta mikään, ei mikään paitsi kuolema ja poliisi.

Nuorena äitinä luin Eino Leinon runoja ja kuuntelin Vesa-Matti Loirin esitystä Nocturnesta

Ruislinnun laulu korvissani,
tähkäpäiden päällä täysi kuu;
kesä-yön on onni omanani,
kaskisavuun laaksot verhouu.
En ma iloitse, en sure, huokaa;
mutta metsän tummuus mulle tuokaa,
puunto pilven, johon päivä hukkuu,
siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,
tuoksut vanamon ja varjot veen;
niistä sydämeni laulun teen.

Sulle laulan neiti, kesäheinä,
sydämeni suuri hiljaisuus,
uskontoni, soipa säveleinä,
tammenlehvä-seppel vehryt, uus.
En ma enää aja virvatulta,
onpa kädessäni onnen kulta;
pienentyy mun ympär' elon piiri;
aika seisoo, nukkuu tuuliviiri;
edessäni hämäräinen tie
tuntemattomahan tupaan vie.

Eino Leino: Nocturne 1903

Suomen täyttäessä 100 vuotta minä täytin kuukausi sitten 60 vuotta. Olen tutkinut Suomen hyvinvointivaltion kehittymistä itsenäisyyden alkuajoista saakka ja sen yhteyttä perheiden hyvinvoinnissa koettuihin asioihin. Ihailen nuorten ihmissuhdetaitoja, avoimuutta ja kykyä puhua tunteista. Arvostan vanhojen ihmisten kokemusta ja tietoa. Arvostan myös Suomi 100 Yhdessä teemaan liittyviä toimintatapoja. Minun Suomeani tällä hetkellä kuvasivat koulumme oppilaat eilen todella vaikuttavassa runoesityksessään omalla versiollaan runosta "Rakkauden tunnustus isänmaalle" . 

Tässä upea alkuperäinen Raili Malmbergin runo runo

Rakkaudentunnustus isänmaalle / Raili Malmberg

Kun olin ihan pieni tyttö,
minun isänmaani oli pähkinän kokoinen.
Se oliniin pieni,
että sen sisään juuri ja juuri mahtui
minun maailmani ydin:
Koti ja äidin syli,
isän käsi ja yhdessä luettu iltarukous.
Kun olin pieni,
minun isänmaani maistui mansikkamaidolta
ja tuoksui niin kuin vastaleivottu leipä,
eikä kulkusten kilinä koskaan kokonaan lakannut siellä kuulumasta.

Kun minusta tuli aikuinen,
minun isänmaani kasvoi Suomen kokoiseksi
ja sai ihan uudet ulottuvuudet.
Minä opin rakastamaan sitä aikuisen naisen rakkaudella.
Opin löytämään yhä uusia vastauksia kysymykseeni:
mikä on minun isänmaani
ja miksi se on minulle niin rakas.

Minun isänmaani on tietysti tämä maa,
alue,jota kartalla kutsutaan Suomeksi,
sen järvet ja metsät, vainiot ja viljapellot,
kylät ja kaupungit.
Suven suloisuus ja talven kuurainen kimallus,
kevään liekehtivä vihreys ja syksyn purppurakulta.

Mutta minun isänmaani on muutakin.
Minun isänmaani on itsenäisyys.
Minun isänmaani on vapaus,
sananvapaus, liikkumisenvapaus, vapaus olla omaa mieltäni asioista.

Minun isänmaahani kuuluu kaikki se,
missä ihmisen henkiset juuret ovat,
kulttuuri, kieli,
tämä murteista rikas, vivahteikas ja sointuva suomen kieli,
jota niin monet runoilijat ovat käyttäneet kuin jaloa instrumenttia:
" Ruislinnun laulu korvissani/ tähkäpäiden päällä täysi kuu/
kesäyön on onni omanani/kaskisavuun laaksot verhouu…"

Isänmaani on lippu ja laulu, itku ja nauru,
rukous ja kirous,
syntyminen ja kuoleminen,
työnteko, viha ja rakkaus.
Se on Sibeliuksen sinfonia ja Porilaisten marssi,
mutta se on myös suvivirsi ja Monosen Satumaa-tango
haikeasti haitarilla soitettuna.

Isänmaani on suomalainen kansa,
minun kansani,
kaikki suomalaiset ikään , ammattiin, asuinpaikkaan katsomatta,
puoluekannasta riippumatta,
työläinen ja talonpoika, palkansaaja ja johtaja,
maalainen ja kaupunkilainen, nuori ja vanha.

Minun isänmaahani kuuluu myös suomalainen menneisyys.
En voi puhua isänmaasta muistamatta
menneitten sukupolvien työtä.
Tuhannet ja taas tuhannet esivanhempamme,
eivät vain merkkimiehet ja -naiset,
vaan aivan tavalliset kansannaiset ja -miehet,
ovat tekemällään työllä ja uurastuksella
luoneet sen pohjan, jolle kaikki tässä maassa loppujen lopuksi rakentuu.

Minun isänmaahani kuuluvat myös sankariristien rivit,
niiden veljiemme ja sisartemme muiston kunnioittaminen,
jotka eivät väistäneet vastuuta silloin,
kun isänmaa heiltä vastuunkantamista ja uhrauksia vaati,
ja joita saamme kiittää siitä,
että nyt voimme elää vapaan maan vapaina kansalaisina.

Eläköön, kauan eläköön Suomi !