Siirry pääsisältöön

Mokkapalat monin tavoin - kananmunaton ohje myös





Mokkapalat




Vanha ohje yli 40 vuoden takaa ensimmäiseksi. Tämä ohje tuli muistaakseni kotimme läheisen ravintolan leipurilta meille. Teimme tämän aina mitaten tavallisella kahvikupilla, joka on 1 1/2 dl - näin onnistuimme. Vanhoissa keittokirjoissa ja kiertävissä ohjeissa, kuten tämäkin on Suomessakin käytetty kahvikuppi- ja juomalasimittoja.  Osa kkp-ohjeista on tullut Amerikasta ja oikeastihan amerikkalainen kahvikuppi vastaa 2,4 desilitraa ja toisaalta eri maissa tuo kahvikuppimitta vaihtelee kooltaan ks. mittamuunnokset.

1. Mokkapalat 70-luvulta

(uunipellillinen, iso annos, paljon sokeria)

300 g margariinia (sulata ja anna hetki jäähtyä)
4 isoa kananmunaa
4 kkp sokeria
2 kkp maito
4 rkl kaakaota
2 tl vanilliinisokeria
4 tl leivinjauhetta
6 kkp vehnäjauhoja

Kuorrutus
4 rkl margariinia sulatettuna
4 rkl kylmää kahvia
3 rkl kaakaota
200 g tomusokeria (meillä puhuttiin pölysokerista)
2 tl vanilliinisokeria

Lämmitä uuni 175 -200 asteeseen, kiertoilmauunissa riittää matalampi lämpö ja pohjasta tulee kuohkeampi matalammassa lämmössä. Vaahdota pohjaa varten munat ja sokeri hyvin valkoiseksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vuorotellen munavaahtoon varovasti nostellen maitoa, kuivia aineita ja sulatettua margariinia. Levitä taikina leivinpapaerin päälle uunipellille ja paista, kunnes keskeltä tikulla kokeillen ei taikinaa enää tartu tikkuun. Jäähdytä pohja. 

Kuorrutus. Sekoita kaikki aineet keskenään. Maista. Jos tahdot kiiltävän tasaisen pinnan ,levitä kuorrutus jäähtyneen pohjan päälle ja tarvittaessa nonparelleja päälle. Anna kuorrutteen jähmettyä kylmässä. Jos tahdot kuvioida esim. haarukalla tai lusikalla kuorrutteen pinnan tai pursottaa sitä, tee siitä paksumpi, lisää tomusokeria ja vähän kaakaota, kunnes kuorrute saavuttaa halutun paksuuden. 
___________________________________________________

Olin poikani kanssa jalkapallo-ottelussa ja ainahan niissä äidit leipoivat puffettiin mokkapaloja. Kerran maistoin niin hyvää ja pehmeää, että aloin kokeilemalla kehittämään käyttämääni ohjetta ja sain tällaisen ohjeen aikaiseksi. Tämän avulla olemme vuosikausia koulun kotitaloudessa leiponeet mokkapalat. Tällä ohjeella voit valita joko vaalean tai tumman pohjan ja vaalealla pohjallahan leivonnainen saa nimen Tuuloman torttu. Valitse siis pohja a tai b - kumpaankin tulee päälle sama kuorrutusohje. Nämä ohjeet kolminkertaisena täyttävät uunipellin, kuorrutetta on silloin tehtävä myös enemmän.

2. a MOKKAPALAT PIIRASVUOKAAN, POHJA


75 g margariinia
1 ½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
½  tl vanilliinisokeria
1 rkl kaakaojauhetta (tai 1 ½ rkl)
2 kananmunaa
1 dl sokeria
½ dl maitoa
         (tai ½ dl vettä + 1 rkl maitojauhetta)

2. b. TUULOMAN TORTTUPOHJA


75 g margariinia
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
½  tl vanilliinisokeria
2 kananmunaa
1 dl sokeria
½ dl maitoa
        (tai ½ dl vettä + 1 rkl maitojauhetta)



1.     Voitele ja jauhota piirasvuoka.  
2.     Pane uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Ota esille valmistusaineet ja välineet.
3.     Sulata 100 g margariinia kattilassa tai mikrossa – varaa siitä 2 rkl (=25 g) täytettä varten ja ota loput 75 g piirasta varten.
     Jätä margariini jäähtymään.
4.     Sekoita keskenään vehnäjauhot, leivinjauhe, vanilliinisokeri (ja kaakao).
5.     Vatkaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi valkoiseksi vaahdoksi sähkövatkaimella.
6.     Lisää vaahtoon margariini ja maito varovasti puuhaarukalla sekoittaen. Lisää kuivat aineet siivilän läpi ja sekoita taikina tasaiseksi puuhaarukalla.
7.     Kaada vuokaan. Tyhjennä kulho taikinasta kaapimella. Paista piiraspohjaa uunin keskitasossa noin 20 min – kunnes tikulla kokeillen ei piiraan keskeltä tartu taikinaa tikkuun. Anna piiraspohjan jäähtyä.


KUORRUTUS:  
2 dl tomusokeria
2 rkl kahvia
2 rkl (=25 g) margariinia sulatettuna
1 rkl kaakaojauhetta
½  tl vanilliinisokeria


1.     Keitä kahvi. Lisää tomusokeri, kaakaojauhe ja kahvi sulatetun margariinin joukkoon. Sekoita tasaiseksi.
2.     Levitä kuorrutus jäähtyneen pohjan päälle ja anna jähmettyä kylmässä.
3.     Voit koristella pinnan haarukalla tai lastalla kuvioiden tai ripottelemalla nonparelleja (kork 2 tl) kuorrutuksen päälle, ennen kuin se ehtii jähmettyä.

_________________________________________________________________________
Uusimmat ohjeeni ovat Kotitaloustaito 7-9 kirjasta vuodelta 2017. Ohjeessa 3 on todella pehmeä ja kevyen tuntuinen pohja.


3. Mokkapalat 

Piirasvuokaan  - tee uunipellille 2-3- kertainen annos

Pohja:
75 g margariinia - sulata
1 1/2 dl vehnäjauhoa
1 tl leivinjauhetta
1 rkl kaakaota
2 kananmunaa
1 dl sokeria
1/2 dl maitoa

Kuumenna uuni 175-200 asteeseen. Voitele ja jauhota piirasvuoka (26-28 cm) tai sprayaa se. Sulata rasva. Sekoita kuivat aineet. Vaahdota munat ja sokeri ja lisää maito ja margariini munavaahtoon, sitten varovasti sekoittaen sihdin läpi kuivat aineet. Levitä taikina piirasvuokaan. Paista noin 20 minuuttia, kunnes pohja on kypsä. Jäähdytä. 

Kuorrutus
30 g margariinia
2 rkl vahvaa kahvia
1 rkl kaakaota
noin 3 dl tomusokeria

Sekoita kuorrutteen aineet keskenään ja kaada ja tasoita jäähtyneen pohjan päälle. Koristele. Anna jähmettyä kylmässä. 

4. Mokkapalat, pikataikina, kananmunaton


1 1/2 dl sokeria
2 3/4 dl vehnäjauhoja
1/2 dl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
150 g margariinia - sulata.
1 1/2 dl piimää tai maustamatonta jogurttia

Kuumenna uuni 2oo asteeseen. Voitela ja jauhota tai sprayaa piirakkavuoka 26-28 cm. Sekoita kuivat aineet kulhossa. Sulata margariini. Lisää nesteiset aineet ja sekoita mahdollisimman vähän, ettei taikina sitkisty. 

Levitä taikina piirasvuokaan. Paista noin 20 minuuttia, kunnes pohja on kypsä. Jäähdytä. Tee kuorrutus kuten ohjeessa 3 ja levitä se jäähtyneen pohjan päälle. Koristele. Kuvassa yläpuolella on tällä ohjeella tehdyt mokkapalat.

_____________________________________________________________

Seuraava ohje on pikataikina, josta meillä tehtiin usein kahvikakkua sellaisenaan ilman mitään täytettä. Saatoin laittaa päälle valkoisen kakkupaperin ja sihtasin tomusokeria jäähtyneen kakun päälle koristeeksi tai tarjosimme kakkua sellaisenaan joko jäätelön, kermavaahdon tai vaniljakastikkeen kera. Tätä ovat monet ystävät vuosien varrella maistelleet meillä. Ohje on niin pikainen, että monta kertaa rupattelin keittiössä vieraani kanssa ja samaan aikaan leivoin kahvipöytään suklaakakun.

5. Mokkapalat mehevällä suklaakakkupohja lla ilman kananmunaa

Voitele ja jauhota piirasvuoka, jauhotukseen käy myös kookoshiutaleet.
Kuumenna uuni 175 asteeseen.

Mittaa kulhoon 
3 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
2 rkl kaakaota
2 tl vanilliinisokeria
2 tl leivinjauhetta

Sekoita kuivat aineet. Lisää 
150 g margariinia sulatettuna ja 
1 dl kiehuvaa vettä.

Vatkaa 2 kananmunaa kevyeksi vaahdoksi ja sekoita ne taikinaan.
Kaada taikina 1 1/2 litran vuokaan. Paista 30-50 minuuttia - kakun paksuudesta riippuen. Suklaakakku saa jäädä sisältä vähän kosteaksi. 

Koristele jäähtynyt kakku tomusokerilla sabluunan kanssa tai tee päälle jokin yllä olevista mokkapalojen kuorrutteesta.








Kommentit

Viime vuonna suosituimmat

Kermavaahto kakun päällysteenä ja kermapursotus

Teksti on  päivitetty viimeksi huhtikuussa 2025.   Alkuperäinen teksti on  vuodelta 2015 Kerman valinta Moni kyselee, mistä tulee paras pursotettava vaahto ja mielipiteet ja vastaukset vaihtelevat. Nykyään useimmat vispikermat ovat hyvin toimivia, myös edullisimmat tuotteet ja hinnoissa onkin eroja, niitä kannattaa vertailla.  Kerma tarkoittaa maidon rasvaa. Vispikerma on tarkoitettu vatkattavaksi, sen vaahto on kiinteä ja kiiltävä sekä kestävä, vatkaaminen tosin kestää vähän pidempään kuin kuohukerman vaahdottaminen.  1 dl vispikermaa on vaahdotettuna noin 1,75 dl.  Kuohukerman vaahto ei ole yhtä pysyvää, eikä kuohukermasta saa tilavuudeltaan yhtä paljon vaahtoa kuin vispikermasta. Sanoisin, että k uohukermasta ei hyvää pursotusvaahtoa saa -tästäkin joku on eri mieltä -mutta kuohukerma on paras tuote kinuskin valmistukseen eli keitettävään tuotteeseen. Vispikermojen laadussa ja valmistajissa on tapahtunut muutoksia esimerkiksi vuoden 2023 aikana ja a...

Britakakku 2020

Ohje päivitetty 19.6.2025 Millainen on hyvä britakakku - mielestäni sen pohjan pitää olla mehevä, suussa sulava, mieluummin vähän rapea kuin pehmeän rasvainen ja kostea! Marengin pitää olla ilmavasti aseteltu ja hieman rapeaksi ja kuivaksi paistettu - marengin voi asetella ilmavasti pohjien päälle joko lusikalla tai pursottamalla, mutta ei litteäksi levyksi vetelemällä - se ei ole toivottu tulos tässä ihanassa kesäkakussa! Britakakku Noin 15 :lle henkilölle, kakun koko 20 x 30 cm, kaksi kerrosta,  10 hengen ainesmäärät suluissa, annoskoko riippuu täytteenkin määrästä ja tukevuudesta. Suurempi kakkuohje 15-20   henkilölle löytyy täältä  Pohja 175 g margariinia   (150g) 1 3/4 dl sokeria       (1 1/2 dl) 5 kananmunan keltuaista  (4) (käytin L-koko) 1 3/4 dl maitoa        ( 1 1/2 dl) 3 dl vehnäjauhoja    (2 1/2 dl) 2 tl leivinjauhetta    (2 tl) 2 tl vanilliinisokeria  (1 tl) Marenki 5 valkuai...

Sveitsiläinen marenkivoikreemi

Sveitsiläinen marenkivoikreemi on kypsennetty marenki, johon lisätään rasvaa. Marenkivoikreemi on kevyempi ja maukkaampi vaihtoehto voikreemille. Se on samettimainen, kevyen makuinen, ilmava ja kaunis kakkujen ja muffinien kuorrute, jota voidaan siloittaa paletilla tai  raapalla kakun pintaan tai pursottaa. Käytän marenkivoikreemiä tuorejuustolla macaronssien täytteenä - se on ehdoton suosikkini siinä.  Olen käyttänyt marenkivoikreemiä myös kakun täytteenä, mutta harvemmin - ja sitä voi jatkaa kermavaahdollakin. Marenkivoikreemi värjäytyy kauniisti pastaväreillä.  Teen usein kakun päälle tämän kuorrutuksen ja olen usein kuullut kysymyksen - "mitä tämä on? Hyvää!"   Marenkivoikreemissä perusohje on 1 osa valkuaista 2 osaa sokeria ja 3 osaa voita , mutta siitä on erilaisia muunnoksia, niistä alla tietoa enemmän. Sokerin ja rasvan määrää voi vähentää reilustikin  ja kummankin laatua muuttaa.  Marenkivoikreemin perustana on kuumennettu munan ...

Maisemakahvilan raparperipiirakka ja sen muunnoksia

Kaikki leipoo kesän alussa .. maisemakahvilan raparperipiirakkaa. Niinpä sitten minunkin piti aloittaa ja teinkin kerralla kaksi uunipeltiä. Olen pitänyt parhaana raparperiohjeena vastaavaa Valion ohjetta ilman rahkakerrosta (=Kesähuuma-piiras) - mutta tämä Maisemakahvilan piirakka on toinen herkullinen vanha ohje, joka nyt on saanut uuden nimen. Muistelen lukeneeni, että nimi johtuukin siitä, että tietyssä kahvilassa aina tätä piirakkaa leivottiin. Tämä on helposti muunnettava ohje, johon voi käyttää ylimääräisiä hapanmaitotuotteita, vaikka päiväyskin olisi vanhentunut, kunhan ne aistinvaraisesti ovat syötäviä. Vähänkin homeisia tuotteita ei koskaan saa syödä, koska näkyvä home levittää näkymätöntä myrkyllistä ainetta ruoka-aineisiin.  No tulipa ikävä juttu, mutta silti tärkeä esille.  Tähän piiraaseen voi käyttää paitsi raparperia, niin myös omenoita ja marjoja.  Maisemakahvilan raparperipiirakka: muruseos: 8 dl vehnäjauhoja 3 dl sokeria 2 tl leivinjau...

Makea juuri, Pullataikina hapanjuurella

Päivitetty 9-2024 Taikinajuuret Juuria voisi jääkaapissa olla vain yksi, se käy kaikkeen leivontaan. Ruisjuurta vehnällä ruokkimalla voit tehdä vaalea hapanjuurileipää ja hapanjuurta rukiilla ruokkimalla saat sen käännettyä ruisleivän juureksi. Mutta... minulla on aarteenani arvokkaana oma, erikseen pidetty, alunpitäen Kainuusta oleva, työtoveriltani saamani ruisjuuri , jolla olen useita kymmeniä vuosia leiponut - ei siinä ehkä enää alkuperäisestä juuresta ole    bakteerikantaa monien ruokintojen jälkeen, mutta uskottelen niin :) itselleni. Ruisjuurtani varjelen huolella muovirasiassa jääkaapissa. Astian reunat on oltavat puhtaat ja ruisjuuren päällä pidän joko ruisjauhoja tai joskus karkeaa suolaa. ( parempi olisi lasipurkki)  Vaalean hapanjuuren  tahdon pitää erillään, ajoittain leivon enemmän, joskus taas on kuukausiakin välissä, etten käytä sitä - siksi se on jääkaapissa. Jos leipoo usein ja ruokkii juurta päivittäin, juuri voi olla huoneen lämmössäkin. Jos leip...

Kakkupohjat

Päivitetty syyskuussa 2024. Tähän blogitekstiin olen koonnut erilaisia kakkupohjia, joita itse käytän kakuissa. 70 prosentin ohje ja öljysokerikakkupohjat ovat usein käytössäni. Korkeaan moussekakkuun 70 prosentin kakkupohja on mielestäni vähän pehmeä, riippuu koristeista, tarvitaanko pohjaan enemmän tukevuutta. Rypsiöljylisäys tuo kosteutta ja tukevuutta kakkupohjaan. Kakkuleipuriverkkokurssillani saat uusimmat ohjeet kakkupohjia, täytteisiin, päällysteisiin ja koristeluun - sopii niin aloitteleville leipureille kuin pitkään leiponeillekin. Hinta vain 40 e.  Perusasiaa taikinatyypeistä ja kakkutaikinoista (munasokerivaahtotaikinoista) olen koonnut tänne 70 %:n ohje sokerikakkupohja  Kakkuleipuri ottaa edellisenä iltana kananmunat huoneen lämpöön, koska ne vatkautuvat parhaiten huoneen lämpöisinä. Kiertoilmauuni lämmitetään 160 asteeseen ja kakkuvuoka joko sprayataan vuokaspraylla tai vuorataan leivinpaperilla - nykyään teen usein niin, koska se on niin helppo...

Parhaat mokkapalat, uunipellillinen

Mokkapaloista on jo pitkään ollut kotitalouskirjoissa perinteisen munavaahtotaikinaohjeen lisäksi toinen, pikataikinapohja, jossa on paljon kaakaota ja taikinassa on piimää, jolloin kohotusaineena on happamiin taikinoihin sopiva ruokasooda. Blogissani on näitä aiempia ohjeita, myös munaton ohje täällä  Tein nämä kuvan mokkapalat niin, että osa nesteestä on kylmää vettä, tätäkin ohjetta on useampia netissä. Käytin itse Kotalan ohjetta Voice.fi sivulta , jota muokkasin ja kuulkaa, tätä ei suotta netissä ole kehuttu – on niin mehevä ja hyvä!  Mokkapalat 60 cm leveän uunin sy älle uunipannulle Pohja : 7 ½ dl vehnäjauhoja 5-7 dl sokeria 5 tl vaniljasokeria 2  tl ruokasoodaa 3  3/4 dl eli 3,75 dl vettä Vajaa 1 tl suolaa 300 g margariinia tai voita 6 rkl kaakaojauhetta 2  1/4 dl piimää tai maustamatonta jogurttia 3 kananmunaa L- koko Sekoita kuivat aineet keskenään eli jauhot, sokeri, vaniljasokeri ja ruokasooda. Kiehauta kattilassa vesi, suola, voi ja kaakaojauhe. Lis...

Kevennetty italialainen marenkivoikreemi

Olen ennenkin vähentänyt italialaisen marenkivoikreemin sokerin ja rasvan määrää, mutta nyt vähensin suhteessa vielä enemmän ja olin hyvin tyytyväinen tulokseen!!!  Jokainen ymmärtää, miksi sokerin määrää on hyvä vähentää :)  Eläinrasvojen käyttöä yritän pitää vähäisenä, suosin pehmeitä kasvirasvoja - siksi valitsen leivontaan laktoosittoman ja maidottoman Sunnuntai margariinin, se on minulle terveys- ja makuasia.  Sunnuntaissa on 80% rasvaa.  Tähän ohjeeseen sopii hyvin myös voi - voin ystäville - sen ominaisuudet sekä vatkatessa että kreemiä levitettäessä ovat erilaiset kuin margariinikreemin, mutta molempien kanssa onnistuu. Voi tuo  kestävyyttä ja kovuutta kreemiin, mutta myös halkeilee kosteuden tai alustan liikuttelun vuoksi pinnalla. Voi on 100 % eläinrasvaa.  Margariinia ja voita voi myös yhdistää kreemi ssä, tosin se aiheuttaa helposti läikikkyyttä pintaan pintaan.  Kreemin kovuus (rasvan määrä ja laatu) vs. keveys täytyy harkita kakkua suunni...

Makusiirapit voit helposti tehdä itse

Käytän nykyään lähes kaikessa leivontamaustamisessa makusiirappeja, sen lisäksi marjajauheita - niissä on luonnollinen maku. Esanssit ja makusokerit ovat pitkään olleet käyttämättöminä hyllyssä, poistoa pitäisi tehdä. Olen jo pitkään miettinyt, että pitäisi keitellä makusiirapit itse ja viime vuonna jo kokeilin raparperi-mansikkasiirappia, joka osoittautuikin aivan ihanan raikkaaksi. Laimensin sitä vedellä kakkujen kostuttamiseen ja käytin mansikkamousseissa ja mansikkakreemeissä raikkaana lisänä. Makusiirappeja käytetään myös juomien ja jälkiruokien maustamisessa - kun lisäät makusokeria kivennäisveteen saat joko makukivennäisvettä tai "limsaa" - sokerisen lisän määrästä riippuen.Ostamani makusiirapit ovat Monin merkkisiä, eikä niitä saa kuin erikoisliikkeistä, joten mukavaa olisi, jos siirappeja voisi keittää itse. Kylmässä jääkaapissa makusokerit säilyivät hyvin talven yli, joten mikäpä on tehdessä:) .   Tänään sitten säilöin kesän makuja talvea varten, tein hilloja ja sii...

Puolukkamoussekakku ja juustokakun pohja vaihtoehtoja 6 kpl

Puolukka on niin ehdottomasti jouluun sopiva maku, punainen, pikkaisen kirpakka, samalla hapan ja makea leivonnaisissa, AH! Tykkään! Tein puolukkahyytelökakkuun kaurapohjan joka on kovahko. Rapean pohjan saa tehtyä myös ruishiutaleista, tai kakkuun sopii browniepohja tai keksipohja. 1. Kaurapohja juustokakkuun 1 dl vehnäjauhoja 1/2 dl isoja kaurahiutaleita 1/2 tl leivinjauhetta pieni! ripaus suolaa 1 tl vanilliinisokeria 1 dl sokeria 30 g margariinia sulatettuna 1/2 kananmuna Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon kosteat aineet. Sekoita tasaiseksi, mutta vältä turhaa sekoittamista, ettei taikinaan tule sitkoa. Taikinan pitäisi olla puuron paksuinen. Lisäämällä hiutaleita saat pohjasta kovemman.  Srayaa tai voitele suorakaiteen muotoisen vuoan reunat, laita se leivinpaperin päälle pellille ja vedä kaapimella tai taputtele jauhojen avulla  taikina  siihen. Paista 175 asteessa vaalean ruskeaksi, noin 15 minuuttia 2. Ruishiutalepo...