Siirry pääsisältöön

Mansikkaraparperijäätelö




Jäätelön valmistus on kai keittiön nopein ja helpoin työ 😊, ainekset vatkataan sekaisin, tarkistetaan maku ja pakastetaan jäätelö. Perusmassaan kuuluu 4-6 dl kermaa - käytän vispikermaa - 1 prk kondensoitua maitoa ja jokin makuaine. Ehdottomasti parempi suutuntuma ja maku tulee lisäämällä joukkoon vähän esim 100 - 200 g tuorejuustoa tai 1- 2 dl jogurttia. Pieni määrä esim 2 tl - 1/2 dl glukoosisiirappia helpottaa jäätelön leikkaamista, mutta ei ole välttämätöntä. Makuaineita voi vaihdella. Anna jäätelön olla hetki huoneenlämmössä ennen tarjoamista, niin se on helpompi leikata.

Jäätelöohjeita on blogissani paljon täällä  allekkain 😀. Tässä mansikka-raparperijäätelön ohje - toki voi käyttää valmishilloakin tai jättää hillon pois tai korvata sen vaikka suklaamuruilla.

Mansikkaraparperijäätelö


Mansikkaraparperihillo 

Puolikas annoskin riittää hilloraidoiksi jäätelöön 

250 g mansikoita ja pestyä, pilkottua punaista raparperia
Noin 2 rkl vettä kattilan pohjalle
125 g hillosokeria 

Kuumenna marjat ja raparperi kattilassa, lisää sokeri ja keittele keskilämmöllä samalla sekoitellen noin 10 minuuttia, kunnes raparperit ja marjat ovat hajonneet ja hillo paksunee. Anna jäähtyä kylmässä, jotta se jähmettyy.

Jäätelö


2 prk eli 5 dl mansikkakermaa
1 prk kondensoitua maitoa
2-3 dl kreikkalaista jogurttia
2 tl glukoosisiirappia
2 tl vaniljasokeria tai vanilliinisokeria

Vatkaa kermaa, jätä se aivan pehmeäksi, vaahdoksi, lisää muut aineet ja sekoita sähkävatkaimella. Maista ja tarvittaessa lisää makeutta tai kirpeyttä saat sitruunanmehulla.

Annostele massa kerroksittain hillon kera muovirasiaan tai jäätelöpurkkeihin, joita myy esim Prismat ja Keskon tukku.  Pakasta yön yli ja tarjoa herkkua ystäville 😀

Tähän ohjeeseen inspiroi päivä mansikkamaalla ja Valion mansikkakermasta koottu jäätelöohje

Maidoton versio ohjeesta: .
Kernan tilalle soijavispi tai kauravispi, samoin jogurtti ja kondensoidun maidon tilalle kookosversio. Kookos maistuu vähän lopputuloksessa, ei paljoakaan. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Britakakku 2020

Millainen on hyvä britakakku - mielestäni sen pohjan pitää olla mehevä, suussa sulava, mieluummin vähän rapea kuin pehmeän rasvainen ja kostea! Marengin pitää olla ilmavasti aseteltu ja hieman rapeaksi ja kuivaksi paistettu - marengin voi asetella ilmavasti pohjien päälle joko lusikalla tai pursottamalla, mutta ei litteäksi levyksi vetelemällä - se ei ole toivottu tulos tässä ihanassa kesäkakussa! Britakakku Noin 15 :lle henkilölle, kakun koko 20 x 30 cm, kaksi kerrosta,  10 hengen ainesmäärät suluissa, annoskoko riippuu täytteenkin määrästä ja tukevuudesta. Suurempi kakkuohje 15-20   henkilölle löytyy täältä  Pohja 175 g margariinia   (150g) 1 3/4 dl sokeria       (1 1/2 dl) 5 kananmunan keltuaista  (4) 1 3/4 dl maitoa        ( 1 1/2 dl) 3 dl vehnäjauhoja    (2 1/2 dl) 2 tl leivinjauhetta    (2 tl) 2 tl vanilliinisokeria  (1 tl) Marenki 5 valkuaista   (4) 2 1/2 dl sokeria tai t...

Parhaat mokkapalat, uunipellillinen

Mokkapaloista on jo pitkään ollut kotitalouskirjoissa perinteisen munavaahtotaikinaohjeen lisäksi toinen, pikataikinapohja, jossa on paljon kaakaota ja taikinassa on piimää, jolloin kohotusaineena on happamiin taikinoihin sopiva ruokasooda. Blogissani on näitä aiempia ohjeita, myös munaton ohje täällä  Tein nämä kuvan mokkapalat niin, että osa nesteestä on kylmää vettä, tätäkin ohjetta on useampia netissä. Käytin itse Kotalan ohjetta Voice.fi sivulta , jota muokkasin ja kuulkaa, tätä ei suotta netissä ole kehuttu – on niin mehevä ja hyvä!  Mokkapalat 60 cm leveän uunin sy älle uunipannulle Pohja : 7 ½ dl vehnäjauhoja 5-7 dl sokeria 5 tl vaniljasokeria 2  tl ruokasoodaa 3  3/4 dl eli 3,75 dl vettä Vajaa 1 tl suolaa 300 g margariinia tai voita 6 rkl kaakaojauhetta 2  1/4 dl piimää tai maustamatonta jogurttia 3 kananmunaa L- koko Sekoita kuivat aineet keskenään eli jauhot, sokeri, vaniljasokeri ja ruokasooda. Kiehauta kattilassa vesi, suola, voi ja kaakaojauhe. Lis...

Maisemakahvilan raparperipiirakka ja sen muunnoksia

Kaikki leipoo kesän alussa .. maisemakahvilan raparperipiirakkaa. Niinpä sitten minunkin piti aloittaa ja teinkin kerralla kaksi uunipeltiä. Olen pitänyt parhaana raparperiohjeena vastaavaa Valion ohjetta ilman rahkakerrosta (=Kesähuuma-piiras) - mutta tämä Maisemakahvilan piirakka on toinen herkullinen vanha ohje, joka nyt on saanut uuden nimen. Muistelen lukeneeni, että nimi johtuukin siitä, että tietyssä kahvilassa aina tätä piirakkaa leivottiin. Tämä on helposti muunnettava ohje, johon voi käyttää ylimääräisiä hapanmaitotuotteita, vaikka päiväyskin olisi vanhentunut, kunhan ne aistinvaraisesti ovat syötäviä. Vähänkin homeisia tuotteita ei koskaan saa syödä, koska näkyvä home levittää näkymätöntä myrkyllistä ainetta ruoka-aineisiin.  No tulipa ikävä juttu, mutta silti tärkeä esille.  Tähän piiraaseen voi käyttää paitsi raparperia, niin myös omenoita ja marjoja.  Maisemakahvilan raparperipiirakka: muruseos: 8 dl vehnäjauhoja 3 dl sokeria 2 tl leivinjau...