Siirry pääsisältöön

Kesän ensimmäinen Britakakku raparperimansikkahillotäytteellä

Britakakku


250 g margariinia
2 dl sokeria
6 kananmunan keltuaista
2 dl maitoa
4 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
2 tl vanilliinisokeria

Marenki

6 valkuaista
3 dl sokeria tai tomusokeria
2 tl vanilliinisokeria
1-2 dl mantelilastuja tai pähkinärouhetta

Koristeluun tomusokeria,  kermavaahtoa ja mansikoita.


Taikina on 60 cm leveän uunin uunipeltiin sopiva. Paistoin pellillisen pohjaa ja jaoin sen kahtia. Tällä ohjeella kakusta tulee hieman tavanomaista paksumpi ja ohje riittää hyvin 15 -20 ruokailijallekin. Täytteen määrä vaikuttaa myös riittävyyteen.

Ohjeen voit tehdä puolet pienempänä, jolloin kakun koko voi olla lähes sama, mutta levyt tehdään ohuemmiksi. Löydät blogistani täältä pienemmän ohjeen .Myös Yhteishyvässä on pienempi kuvallinen ohje.

Jos teet ohjeen pienempänä, voit 60 senttiä leveän uunin uunipellille tulevaan leivinpaperiin piirtää tai taitella kaksi saman kokoista suorakaidetta, jolloin levittäessäsi taikinan pellille saat suoraan ala- ja yläpohjan. Kakun reunat ovat symmetriset ja  kauniimmat, jos paistat kaksi eri pohjaa.

Erottele kananmunan valkuaiset ja keltuaiset, siihen on monta tapaa - Valiolla on hyvä video-ohje. Muistathan, että pisarakin vettä tai keltuaista työvälineissä tai massassa aiheuttaa sen, ettei valkuaiset vaahtoudu. Erottele siksi yksi muna kerrallaan juomalasiin ja tarkista joka valkuaisen puhtaus erikseen.

Vatkaa margariini ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi, lisää keltuaiset yksi kerrallaan vatkaten samalla. Lisää maito ja kuivat aineet puulastalla sekoittaen taikinaan. Minä usein vähän lisään tuota jauhojen määrää, esim. puolella desillä, jolloin pohjasta tulee vähän napakampi. Levitä taikina uunipellille.

Vaahdota kananmunan valkuaiset ja lisää loppuvaiheessa vatkaamista sokeri. Vaahdota, kunnes vaahto pysyy kulhossa, vaikka kääntäisit sen ylösalaisin. Nostele valkuaisvaahto taikinan päälle ilmavasti lusikalla, tee huippuja marenkiin. Ripottele päälle mantelilastut tai pähkinärouhetta. Paista kakkua ensin kiertoilmassaja alalämmöllä 170 asteessa ja alenna lämpö noin 5 minuuttia myöhemmin 150 -100 asteeseen, jos haluat marengista vaaleaa ja rapeampaa. Voit peittää marengin leivinpaperilla, jos se saa liikaa väriä. Paista noin 40 minuuttia, kunnes pohja on kypsä ja marenki vaaleaa ja vähän rapeaa - pienempi annos voi kypsyä nopeamminkin!. Marenkia voi toisaalta halutessaan kuivatella 100 asteessa pidempäänkin, jolloin kakkupohja voi olla yli tunninkin uunissa.

Pohjaa voi paistaa myös erikseen 10 -15 minuuttia ja lisätä marenki ja mantelilastut vasta sitten, jolloin marenki pysyy helpommin vaaleana. Jos pohja saa vaalean kuoren, marenki irtoaa ja erottuu helposti pinnasta, siksi minä paistan aina kerralla nämä yhteen.

Jäähdytä kakkulevyt, ne voi myös pakastaa tasaisella alustalla, esimerkiksi leikkuulaudan päällä.
Irrota leivinpaperi pohjasta vetämällä sitä pois samalla, kun laitat kakkulevyn tarjoilualaustalle. Levitä alapohjalle haluamasi täytteet, kesällä esimerkiksi tuoreita marjoja ja kermarahkavaahtoa - maustetttu vaniljarahka käy hyvin. Talvella käy säilykehedelmät ja hillot marjojen tilalle. Laita päällilevy päälle samalla vetäen leivinpaperia pois alta, painele kevyesti levy paikoilleen ja ripottele levylle tomusokeria sihdin läpi. Koristele haluamallasi tavalla. Itse käytin mansikoiden ja kermavaahdon lisäksi basilikan lehtiä, kun muuta ei ollut tarjolla, mutta mintun tai sitruunamelissan lehdet olisivat parempia.

Raparperimansikkahilloke täytteeksi 

300 g pakastemansikoita
400 g raparperia
250 g hillo-ja marmelaadisokeria

Pese ja paloittele raparperit.
Laita marjat ja raparperit kattilaan, keitä miedolla lämmöllä välillä sekoittaen, kunnes raparperi pehmiää, lisää sokeri ja keitä  5-10 minuuttia. Kuori vaahto pois ja purkita uunissa 100 asteessa hetken kuumennettuun lasipurkkiin.   Jäähdytä .  Levitä hyytynyt hillo kakun väliin. Minä lisäsin tuoreita mansikoita hillon ja kermarahkavaahdon päälle täytteeksi. (voit käyttää täytteenä myös sokerivedessä pehmitettyjä raparpereja sellaisenaan tai kermarahkavaahtoon sekoitettuna)

Kermarahkavaahto (kerman ja rahkan suhdetta voi vaihdella)
2 1/2 dl eli 1 prk vispifloraa - vaahdota
1 prk vaniljarahkaa
1/2 dl sokeria
2 tl vanilliinisokeria  - sekoita kerman joukkoon muut aineet sähkövatkaimella, maista maku ja lisää sokereita tai sitruunanmehua oman makusi mukaan.
( 3 liivatelehteä)

Täytteen voi myös hyydyttää liivatteiden avulla, esim. 3 liivatetta edelliseen täytteen ohjeeseen. Pehmitä liivatteet kylmässä vedessä, ota ne sormien väliin ja heitä kattilan pohjalle niin, että vettä menee tilkka mukana. Kuumenna ja sekoita tasaiseksi. Anna liivateseoksen hetki jäähtyä ja lisää se sitten ohuena nauhana samalla sekoittaen kermarahkaseokseen. Liivatteen voi hyvin lisätä vatkaamisen loppuvaiheessa tai sen voi sekoittaa ensin rahkaan - varo kuitenkin kovia lämpötilaeroja: jos rahka on liian kylmää, kuuma liivate muodostaa rihmoja massan joukkoon.

Britakakku sopii tarjottavaksi heti, mutta sen voi myös tehdä valmiiksi ja tarjota seuraavana päivänä. kakun voi myös laittaa pakastimeen jäätymään ja vetää jäätyneen kakun päälle muovipussin seuraavana päivänä. Pakastettu kakku sulatetaan yön yli jääkaappilämpötilassa.

HUOM: Kinuskikissan sivustossa raparperibritan valkoinen täyte on ranskankermaa, ja torttu on saanut nimen Maailman paras raparperipiirakka - sitäkin pitäisi kokeilla!



Kommentit

  1. Nam! Herkullisen näköistä:) En ole koskaan maistanut :(

    VastaaPoista
  2. Tänne vaan maistamaan! Tämä on meidän perheen suosikkijuttu kesäaikaan.

    VastaaPoista
  3. Missä vaiheessa maito lisätään taikinaan?

    VastaaPoista
  4. Kiitos!! kun huomasit ja kerroit sen puuttuvan, nyt löytyy ohjeesta. Sinne vaan jauhojen kanssa vuorotellen.

    VastaaPoista
  5. Heiii teen tällä ohjeella tänään britakakun,mutta minulla on isoja kananmunia. Kuinkas monta niitä pitäisi laittaa että vastaa tuota 6 normaalikokoista kananmunaa?

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Jätä viesti, kommentti tai kysymys:

Viime vuonna suosituimmat

Kermavaahto kakun päällysteenä ja kermapursotus

Teksti on  päivitetty viimeksi huhtikuussa 2025.   Alkuperäinen teksti on  vuodelta 2015 Kerman valinta Moni kyselee, mistä tulee paras pursotettava vaahto ja mielipiteet ja vastaukset vaihtelevat. Nykyään useimmat vispikermat ovat hyvin toimivia, myös edullisimmat tuotteet ja hinnoissa onkin eroja, niitä kannattaa vertailla.  Kerma tarkoittaa maidon rasvaa. Vispikerma on tarkoitettu vatkattavaksi, sen vaahto on kiinteä ja kiiltävä sekä kestävä, vatkaaminen tosin kestää vähän pidempään kuin kuohukerman vaahdottaminen.  1 dl vispikermaa on vaahdotettuna noin 1,75 dl.  Kuohukerman vaahto ei ole yhtä pysyvää, eikä kuohukermasta saa tilavuudeltaan yhtä paljon vaahtoa kuin vispikermasta. Sanoisin, että k uohukermasta ei hyvää pursotusvaahtoa saa -tästäkin joku on eri mieltä -mutta kuohukerma on paras tuote kinuskin valmistukseen eli keitettävään tuotteeseen. Vispikermojen laadussa ja valmistajissa on tapahtunut muutoksia esimerkiksi vuoden 2023 aikana ja a...

Britakakku 2020

Ohje päivitetty 19.6.2025 Millainen on hyvä britakakku - mielestäni sen pohjan pitää olla mehevä, suussa sulava, mieluummin vähän rapea kuin pehmeän rasvainen ja kostea! Marengin pitää olla ilmavasti aseteltu ja hieman rapeaksi ja kuivaksi paistettu - marengin voi asetella ilmavasti pohjien päälle joko lusikalla tai pursottamalla, mutta ei litteäksi levyksi vetelemällä - se ei ole toivottu tulos tässä ihanassa kesäkakussa! Britakakku Noin 15 :lle henkilölle, kakun koko 20 x 30 cm, kaksi kerrosta,  10 hengen ainesmäärät suluissa, annoskoko riippuu täytteenkin määrästä ja tukevuudesta. Suurempi kakkuohje 15-20   henkilölle löytyy täältä  Pohja 175 g margariinia   (150g) 1 3/4 dl sokeria       (1 1/2 dl) 5 kananmunan keltuaista  (4) (käytin L-koko) 1 3/4 dl maitoa        ( 1 1/2 dl) 3 dl vehnäjauhoja    (2 1/2 dl) 2 tl leivinjauhetta    (2 tl) 2 tl vanilliinisokeria  (1 tl) Marenki 5 valkuai...

Sveitsiläinen marenkivoikreemi

Sveitsiläinen marenkivoikreemi on kypsennetty marenki, johon lisätään rasvaa. Marenkivoikreemi on kevyempi ja maukkaampi vaihtoehto voikreemille. Se on samettimainen, kevyen makuinen, ilmava ja kaunis kakkujen ja muffinien kuorrute, jota voidaan siloittaa paletilla tai  raapalla kakun pintaan tai pursottaa. Käytän marenkivoikreemiä tuorejuustolla macaronssien täytteenä - se on ehdoton suosikkini siinä.  Olen käyttänyt marenkivoikreemiä myös kakun täytteenä, mutta harvemmin - ja sitä voi jatkaa kermavaahdollakin. Marenkivoikreemi värjäytyy kauniisti pastaväreillä.  Teen usein kakun päälle tämän kuorrutuksen ja olen usein kuullut kysymyksen - "mitä tämä on? Hyvää!"   Marenkivoikreemissä perusohje on 1 osa valkuaista 2 osaa sokeria ja 3 osaa voita , mutta siitä on erilaisia muunnoksia, niistä alla tietoa enemmän. Sokerin ja rasvan määrää voi vähentää reilustikin  ja kummankin laatua muuttaa.  Marenkivoikreemin perustana on kuumennettu munan ...

Maisemakahvilan raparperipiirakka ja sen muunnoksia

Kaikki leipoo kesän alussa .. maisemakahvilan raparperipiirakkaa. Niinpä sitten minunkin piti aloittaa ja teinkin kerralla kaksi uunipeltiä. Olen pitänyt parhaana raparperiohjeena vastaavaa Valion ohjetta ilman rahkakerrosta (=Kesähuuma-piiras) - mutta tämä Maisemakahvilan piirakka on toinen herkullinen vanha ohje, joka nyt on saanut uuden nimen. Muistelen lukeneeni, että nimi johtuukin siitä, että tietyssä kahvilassa aina tätä piirakkaa leivottiin. Tämä on helposti muunnettava ohje, johon voi käyttää ylimääräisiä hapanmaitotuotteita, vaikka päiväyskin olisi vanhentunut, kunhan ne aistinvaraisesti ovat syötäviä. Vähänkin homeisia tuotteita ei koskaan saa syödä, koska näkyvä home levittää näkymätöntä myrkyllistä ainetta ruoka-aineisiin.  No tulipa ikävä juttu, mutta silti tärkeä esille.  Tähän piiraaseen voi käyttää paitsi raparperia, niin myös omenoita ja marjoja.  Maisemakahvilan raparperipiirakka: muruseos: 8 dl vehnäjauhoja 3 dl sokeria 2 tl leivinjau...

Kakkupohjat

Päivitetty syyskuussa 2024. Tähän blogitekstiin olen koonnut erilaisia kakkupohjia, joita itse käytän kakuissa. 70 prosentin ohje ja öljysokerikakkupohjat ovat usein käytössäni. Korkeaan moussekakkuun 70 prosentin kakkupohja on mielestäni vähän pehmeä, riippuu koristeista, tarvitaanko pohjaan enemmän tukevuutta. Rypsiöljylisäys tuo kosteutta ja tukevuutta kakkupohjaan. Kakkuleipuriverkkokurssillani saat uusimmat ohjeet kakkupohjia, täytteisiin, päällysteisiin ja koristeluun - sopii niin aloitteleville leipureille kuin pitkään leiponeillekin. Hinta vain 40 e.  Perusasiaa taikinatyypeistä ja kakkutaikinoista (munasokerivaahtotaikinoista) olen koonnut tänne 70 %:n ohje sokerikakkupohja  Kakkuleipuri ottaa edellisenä iltana kananmunat huoneen lämpöön, koska ne vatkautuvat parhaiten huoneen lämpöisinä. Kiertoilmauuni lämmitetään 160 asteeseen ja kakkuvuoka joko sprayataan vuokaspraylla tai vuorataan leivinpaperilla - nykyään teen usein niin, koska se on niin helppo...

Makea juuri, Pullataikina hapanjuurella

Päivitetty 9-2024 Taikinajuuret Juuria voisi jääkaapissa olla vain yksi, se käy kaikkeen leivontaan. Ruisjuurta vehnällä ruokkimalla voit tehdä vaalea hapanjuurileipää ja hapanjuurta rukiilla ruokkimalla saat sen käännettyä ruisleivän juureksi. Mutta... minulla on aarteenani arvokkaana oma, erikseen pidetty, alunpitäen Kainuusta oleva, työtoveriltani saamani ruisjuuri , jolla olen useita kymmeniä vuosia leiponut - ei siinä ehkä enää alkuperäisestä juuresta ole    bakteerikantaa monien ruokintojen jälkeen, mutta uskottelen niin :) itselleni. Ruisjuurtani varjelen huolella muovirasiassa jääkaapissa. Astian reunat on oltavat puhtaat ja ruisjuuren päällä pidän joko ruisjauhoja tai joskus karkeaa suolaa. ( parempi olisi lasipurkki)  Vaalean hapanjuuren  tahdon pitää erillään, ajoittain leivon enemmän, joskus taas on kuukausiakin välissä, etten käytä sitä - siksi se on jääkaapissa. Jos leipoo usein ja ruokkii juurta päivittäin, juuri voi olla huoneen lämmössäkin. Jos leip...

Makusiirapit voit helposti tehdä itse

Käytän nykyään lähes kaikessa leivontamaustamisessa makusiirappeja, sen lisäksi marjajauheita - niissä on luonnollinen maku. Esanssit ja makusokerit ovat pitkään olleet käyttämättöminä hyllyssä, poistoa pitäisi tehdä. Olen jo pitkään miettinyt, että pitäisi keitellä makusiirapit itse ja viime vuonna jo kokeilin raparperi-mansikkasiirappia, joka osoittautuikin aivan ihanan raikkaaksi. Laimensin sitä vedellä kakkujen kostuttamiseen ja käytin mansikkamousseissa ja mansikkakreemeissä raikkaana lisänä. Makusiirappeja käytetään myös juomien ja jälkiruokien maustamisessa - kun lisäät makusokeria kivennäisveteen saat joko makukivennäisvettä tai "limsaa" - sokerisen lisän määrästä riippuen.Ostamani makusiirapit ovat Monin merkkisiä, eikä niitä saa kuin erikoisliikkeistä, joten mukavaa olisi, jos siirappeja voisi keittää itse. Kylmässä jääkaapissa makusokerit säilyivät hyvin talven yli, joten mikäpä on tehdessä:) .   Tänään sitten säilöin kesän makuja talvea varten, tein hilloja ja sii...

Puolukkamoussekakku ja juustokakun pohja vaihtoehtoja 6 kpl

Puolukka on niin ehdottomasti jouluun sopiva maku, punainen, pikkaisen kirpakka, samalla hapan ja makea leivonnaisissa, AH! Tykkään! Tein puolukkahyytelökakkuun kaurapohjan joka on kovahko. Rapean pohjan saa tehtyä myös ruishiutaleista, tai kakkuun sopii browniepohja tai keksipohja. 1. Kaurapohja juustokakkuun 1 dl vehnäjauhoja 1/2 dl isoja kaurahiutaleita 1/2 tl leivinjauhetta pieni! ripaus suolaa 1 tl vanilliinisokeria 1 dl sokeria 30 g margariinia sulatettuna 1/2 kananmuna Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon kosteat aineet. Sekoita tasaiseksi, mutta vältä turhaa sekoittamista, ettei taikinaan tule sitkoa. Taikinan pitäisi olla puuron paksuinen. Lisäämällä hiutaleita saat pohjasta kovemman.  Srayaa tai voitele suorakaiteen muotoisen vuoan reunat, laita se leivinpaperin päälle pellille ja vedä kaapimella tai taputtele jauhojen avulla  taikina  siihen. Paista 175 asteessa vaalean ruskeaksi, noin 15 minuuttia 2. Ruishiutalepo...

Parhaat mokkapalat, uunipellillinen

Mokkapaloista on jo pitkään ollut kotitalouskirjoissa perinteisen munavaahtotaikinaohjeen lisäksi toinen, pikataikinapohja, jossa on paljon kaakaota ja taikinassa on piimää, jolloin kohotusaineena on happamiin taikinoihin sopiva ruokasooda. Blogissani on näitä aiempia ohjeita, myös munaton ohje täällä  Tein nämä kuvan mokkapalat niin, että osa nesteestä on kylmää vettä, tätäkin ohjetta on useampia netissä. Käytin itse Kotalan ohjetta Voice.fi sivulta , jota muokkasin ja kuulkaa, tätä ei suotta netissä ole kehuttu – on niin mehevä ja hyvä!  Mokkapalat 60 cm leveän uunin sy älle uunipannulle Pohja : 7 ½ dl vehnäjauhoja 5-7 dl sokeria 5 tl vaniljasokeria 2  tl ruokasoodaa 3  3/4 dl eli 3,75 dl vettä Vajaa 1 tl suolaa 300 g margariinia tai voita 6 rkl kaakaojauhetta 2  1/4 dl piimää tai maustamatonta jogurttia 3 kananmunaa L- koko Sekoita kuivat aineet keskenään eli jauhot, sokeri, vaniljasokeri ja ruokasooda. Kiehauta kattilassa vesi, suola, voi ja kaakaojauhe. Lis...

Kevennetty italialainen marenkivoikreemi

Olen ennenkin vähentänyt italialaisen marenkivoikreemin sokerin ja rasvan määrää, mutta nyt vähensin suhteessa vielä enemmän ja olin hyvin tyytyväinen tulokseen!!!  Jokainen ymmärtää, miksi sokerin määrää on hyvä vähentää :)  Eläinrasvojen käyttöä yritän pitää vähäisenä, suosin pehmeitä kasvirasvoja - siksi valitsen leivontaan laktoosittoman ja maidottoman Sunnuntai margariinin, se on minulle terveys- ja makuasia.  Sunnuntaissa on 80% rasvaa.  Tähän ohjeeseen sopii hyvin myös voi - voin ystäville - sen ominaisuudet sekä vatkatessa että kreemiä levitettäessä ovat erilaiset kuin margariinikreemin, mutta molempien kanssa onnistuu. Voi tuo  kestävyyttä ja kovuutta kreemiin, mutta myös halkeilee kosteuden tai alustan liikuttelun vuoksi pinnalla. Voi on 100 % eläinrasvaa.  Margariinia ja voita voi myös yhdistää kreemi ssä, tosin se aiheuttaa helposti läikikkyyttä pintaan pintaan.  Kreemin kovuus (rasvan määrä ja laatu) vs. keveys täytyy harkita kakkua suunni...