Siirry pääsisältöön

Savulohipiiras ja tomaattijuustosalaatti

Savukalapiirasta leipoessani pääsinkin kokeilemaan Kinuskissan piirasvuokaa, joita ostin kerralla kaksi. Suolaisen piiraan kera maistui hyvältä tomaattijuustosalaatti - kesän alussa olikin meheviä isoja suomalaisia tomaatteja myynnissä edullisesti. 

Savukalapiiras kahteen vuokaan

150 g margariinia
2 dl vehnäjauhoja
1 dl kauranleseitä
1 tl leivinjauhetta
1/2 dl juustoraastetta
1 dl kylmää vettä tai kermaa tai maitoa

Sekoita taikinan ainekset monitoimikoneessa. lisää vesi viimeksi ja vältä turhaa vaivaamista.
Voitela ja jauhota vuoka tai sprayaa se vuokapraylla. Laita taikina vuokiin, jauhoja päälle ja painele ohueksi levyksi, työnnä samalla sivuille reunat ja tasoittele ne. 

Täyte

pala purjoa - pese ja suikaloi
noin 200 g savulohta tai muuta savukalaa
180 - 200 g yrttituorejuustoa tai ruohosipulituorejuustoa
3 dl kasvirasvasekoitetta tai ruokakermaa tai kermaviiliä
3 kananmunaa
2 tl sitruunapippuria
1 rkl tuoretta tilliä
1/2 tl suolaa

Levitä suikaloitu purjo ja puhdistettu ja paloiteltu kala piirasvuokaan taikinan päälle. Sekoita kierrevatkaimella muut aineet keskenään tasaiseksi massaksi ja levitä seos piirasvuokaan taikinan ja kalojen päälle. halutessasi voit koristella pintaa puolikkailla kirsikkatomaateilla tai paprikarenkailla.

Tomaattijuustosalaatti 

tarvitse tomaattia, salaattijuustoa, tuoretta basilikaa, oliiviöljyä ja mustapippurirouhetta tai pippurisekoitusta rouheena. Viipaloi tomaatit ja juusto, ripottele päälle mausteet ja kaada ohuena nauhana oliiviöljyä salaatin päälle. Tarjoa kylmänä


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Britakakku 2020

Millainen on hyvä britakakku - mielestäni sen pohjan pitää olla mehevä, suussa sulava, mieluummin vähän rapea kuin pehmeän rasvainen ja kostea! Marengin pitää olla ilmavasti aseteltu ja hieman rapeaksi ja kuivaksi paistettu - marengin voi asetella ilmavasti pohjien päälle joko lusikalla tai pursottamalla, mutta ei litteäksi levyksi vetelemällä - se ei ole toivottu tulos tässä ihanassa kesäkakussa! Britakakku Noin 15 :lle henkilölle, kakun koko 20 x 30 cm, kaksi kerrosta,  10 hengen ainesmäärät suluissa, annoskoko riippuu täytteenkin määrästä ja tukevuudesta. Suurempi kakkuohje 15-20   henkilölle löytyy täältä  Pohja 175 g margariinia   (150g) 1 3/4 dl sokeria       (1 1/2 dl) 5 kananmunan keltuaista  (4) 1 3/4 dl maitoa        ( 1 1/2 dl) 3 dl vehnäjauhoja    (2 1/2 dl) 2 tl leivinjauhetta    (2 tl) 2 tl vanilliinisokeria  (1 tl) Marenki 5 valkuaista   (4) 2 1/2 dl sokeria tai tomusokeria (2 dl) 2 tl vanilliinisokeria  (1 tl) ( 1-2 dl mantelilastuja tai pähkinärouhetta - voi jättää poi

Parhaat mokkapalat, uunipellillinen

Mokkapaloista on jo pitkään ollut kotitalouskirjoissa perinteisen munavaahtotaikinaohjeen lisäksi toinen, pikataikinapohja, jossa on paljon kaakaota ja taikinassa on piimää, jolloin kohotusaineena on happamiin taikinoihin sopiva ruokasooda. Blogissani on näitä aiempia ohjeita, myös munaton ohje täällä  Tein nämä kuvan mokkapalat niin, että osa nesteestä on kylmää vettä, tätäkin ohjetta on useampia netissä. Käytin itse Kotalan ohjetta Voice.fi sivulta , jota muokkasin ja kuulkaa, tätä ei suotta netissä ole kehuttu – on niin mehevä ja hyvä!  Mokkapalat 60 cm leveän uunin sy älle uunipannulle Pohja : 7 ½ dl vehnäjauhoja 5-7 dl sokeria 5 tl vaniljasokeria 2  tl ruokasoodaa 3  3/4 dl eli 3,75 dl vettä Vajaa 1 tl suolaa 300 g margariinia tai voita 6 rkl kaakaojauhetta 2  1/4 dl piimää tai maustamatonta jogurttia 3 kananmunaa L- koko Sekoita kuivat aineet keskenään eli jauhot, sokeri, vaniljasokeri ja ruokasooda. Kiehauta kattilassa vesi, suola, voi ja kaakaojauhe. Lisää seos kuivien aineiden

Kakkupohjat

Päivitetty syyskuussa 2024. Tähän blogitejstiinolen koonnut erilaisia kakkupohjia, joita itse käytän kakuissa. 70 prosentin ohje ja öljysokerikakkupohjat ovat usein käytössäni. Korkeaan moussekakkuun 70 prosentin kakkupohja on mielestäni vähän pehmeä, riippuu koristeista, tarvitaanko pohjaan enemmän tukevuutta. Rypsiöljylisäys tuo kosteutta ja tukevuutta kakkupohjaan. Kakkuleipuriverkkokurssillani saat uusimmat ohjeet kakkupohjia, täytteisiin, päällysteisiin ja koristeluun - sopii niin aloitteleville leipureille kuin pitkään leiponeillekin. Hinta vain 40 e.  Tilaamalla leivontakurssien uutiskirjeen saat viimeisimmän, parhaan kakkupohjani ohjeen, jolla useimmat  tilauskakutkin teen.  Perusasiaa taikinatyypeistä ja kakkutaikinoista (munasokerivaahtotaikinoista) olen koonnut tänne 70 %:n ohje sokerikakkupohja  Kakkuleipuri ottaa edellisenä iltana kananmunat huoneen lämpöön, koska ne vatkautuvat parhaiten huoneen lämpöisinä. Kiertoilmauuni lämmitetään 160 asteeseen ja