Siirry pääsisältöön

Pitsa minun makuuni


Puolet ehti jo hävitä tästä herkullisesta pitsasta, ennen kuin kuvaamaan ehdin. Pohja on tehty Denniksen tyyliin, vähällä hiivalla. 

Pitsapohja  

vain 5 g hiivaa -tämä olisi 1/10 hiivapaketista - voit käyttää enemmänkin, kunhan hiivaa on vähän!
3 dl vettä
½ dl maitoa
1/4 dl öljyä
1/4 tl suolaa
1 tl sokeria tai hunajaa
hiivaleipävehnäjauhoa

Sekoita kädenlämpöiseen nesteeseen hiiva ja muut aineet. Lisää jauhoja, kunnes taikina juuri ja juuri irtoaa kulhon reunoista. Pehmeästä taikinasta tulee hyvä pitsapohja. Jauhoiksi kannattaa laittaa puolet vehnäjauhoa tai hiivaleipävehnäjauhoa, mutta sen lisäksi jauhoihin voi lisätä esimerkiksi ruisjauhoja tai kauranleseitä - pitsapohjan makuihin saa näin vaihtelua. Kohota taikina kaksinkertaiseksi. Kauli pohja ohueksi leivinpaperin päällä - paperi pysyy paikallaa, jos laitat sen alle kaulimisen ajaksi märän talouspaperin. Vedä pohja pitsapellille tai uunipellille ja anna kohota - nopeasti se hoituu, jos annat pellin kuumeta ensin levyt ykkösellä sen alla- älä pidä levyjä päällä liian kauan, ettei pohja pala - vain sen aikaa, että aluspelti lämpenee. Voit myös vetää pohjan leivinpaperi allaan uunissa etukäteen kuumennetulle uunipellille paistumaan, jolloin siihen pitäisi tulla rapeutta.

Tomaattikastike

1 prk tomaattimurskaa
 3 rkl tomaattisosetta
mustapippuria ja suolaa maun mukaan (voi lisätä myös valkosipulia puserrettuna)
(basilikaa, oreganoa)

Tomaattikastikkeen voi valmistaa joko siivilöimällä tomaattimurskasta nestettä pois tai keittämällä ja haihduttamalla nestettä. Keittämällä kastikkeen maku tiivistyy. Keittämisaika miedolla lämmöllä on 5- 20 minuuttia - riippuu, kuinka tiivistä kastikkeesta haluaa.

Levitä taikinan päälle tomaattikastike, juustoraastetta, säilykeartisokkaa, punasipulirenkaita, jotka on pehmitetty miedolla lämmöllä paistinpannussa ja maustettu mustapippurilla ja sokerilla. Täytteeksi käy myös sinihomejuusto, oliivit ja ilmakuivattu kinkku ja salami - nuo viimeksi mainitut heittäisin pitsan päälle vasta ihan paistamisen viime vaiheessa, niin, että ne ehtivät lämmetä, mutta eivät kuiva.

Kun juustoraaste laitetaan suoraan tomaattikastikkeen päälle, pitsan täytteet palavat ja kuivavat helpommin, mutta tulevat kauniimmin esille. Toki juustoraasteen voi myös levittää täyteaineiden päälle. Mausteita - pippurisekoitusta, oreganoa ja basilikaa - voi lisätä joko tomaattikastikkeeseen tai sen päälle tai sitten valmiin pitsan päälle. 

Paista pitsaa 225 asteessa uunissa, kunnes sen reunat saavat kullanruskean värin. Mielestäni rucolanlehdet tai lehtikaalin pienet lehdet tai muu pikkusalaatti pestynä ja pitsan päälle ripoteltuna kruunaa pitsanautinnon.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Britakakku 2020

Millainen on hyvä britakakku - mielestäni sen pohjan pitää olla mehevä, suussa sulava, mieluummin vähän rapea kuin pehmeän rasvainen ja kostea! Marengin pitää olla ilmavasti aseteltu ja hieman rapeaksi ja kuivaksi paistettu - marengin voi asetella ilmavasti pohjien päälle joko lusikalla tai pursottamalla, mutta ei litteäksi levyksi vetelemällä - se ei ole toivottu tulos tässä ihanassa kesäkakussa! Britakakku Noin 15 :lle henkilölle, kakun koko 20 x 30 cm, kaksi kerrosta,  10 hengen ainesmäärät suluissa, annoskoko riippuu täytteenkin määrästä ja tukevuudesta. Suurempi kakkuohje 15-20   henkilölle löytyy täältä  Pohja 175 g margariinia   (150g) 1 3/4 dl sokeria       (1 1/2 dl) 5 kananmunan keltuaista  (4) 1 3/4 dl maitoa        ( 1 1/2 dl) 3 dl vehnäjauhoja    (2 1/2 dl) 2 tl leivinjauhetta    (2 tl) 2 tl vanilliinisokeria  (1 tl) Marenki 5 valkuaista   (4) 2 1/2 dl sokeria tai tomusokeria (2 dl) 2 tl vanilliinisokeria  (1 tl) ( 1-2 dl mantelilastuja tai pähkinärouhetta - voi jättää poi

Parhaat mokkapalat, uunipellillinen

Mokkapaloista on jo pitkään ollut kotitalouskirjoissa perinteisen munavaahtotaikinaohjeen lisäksi toinen, pikataikinapohja, jossa on paljon kaakaota ja taikinassa on piimää, jolloin kohotusaineena on happamiin taikinoihin sopiva ruokasooda. Blogissani on näitä aiempia ohjeita, myös munaton ohje täällä  Tein nämä kuvan mokkapalat niin, että osa nesteestä on kylmää vettä, tätäkin ohjetta on useampia netissä. Käytin itse Kotalan ohjetta Voice.fi sivulta , jota muokkasin ja kuulkaa, tätä ei suotta netissä ole kehuttu – on niin mehevä ja hyvä!  Mokkapalat 60 cm leveän uunin sy älle uunipannulle Pohja : 7 ½ dl vehnäjauhoja 5-7 dl sokeria 5 tl vaniljasokeria 2  tl ruokasoodaa 3  3/4 dl eli 3,75 dl vettä Vajaa 1 tl suolaa 300 g margariinia tai voita 6 rkl kaakaojauhetta 2  1/4 dl piimää tai maustamatonta jogurttia 3 kananmunaa L- koko Sekoita kuivat aineet keskenään eli jauhot, sokeri, vaniljasokeri ja ruokasooda. Kiehauta kattilassa vesi, suola, voi ja kaakaojauhe. Lisää seos kuivien aineiden

Kakkupohjat

Päivitetty syyskuussa 2024. Tähän blogitejstiinolen koonnut erilaisia kakkupohjia, joita itse käytän kakuissa. 70 prosentin ohje ja öljysokerikakkupohjat ovat usein käytössäni. Korkeaan moussekakkuun 70 prosentin kakkupohja on mielestäni vähän pehmeä, riippuu koristeista, tarvitaanko pohjaan enemmän tukevuutta. Rypsiöljylisäys tuo kosteutta ja tukevuutta kakkupohjaan. Kakkuleipuriverkkokurssillani saat uusimmat ohjeet kakkupohjia, täytteisiin, päällysteisiin ja koristeluun - sopii niin aloitteleville leipureille kuin pitkään leiponeillekin. Hinta vain 40 e.  Tilaamalla leivontakurssien uutiskirjeen saat viimeisimmän, parhaan kakkupohjani ohjeen, jolla useimmat  tilauskakutkin teen.  Perusasiaa taikinatyypeistä ja kakkutaikinoista (munasokerivaahtotaikinoista) olen koonnut tänne 70 %:n ohje sokerikakkupohja  Kakkuleipuri ottaa edellisenä iltana kananmunat huoneen lämpöön, koska ne vatkautuvat parhaiten huoneen lämpöisinä. Kiertoilmauuni lämmitetään 160 asteeseen ja