Siirry pääsisältöön

Karpalomuffinit ja joulupuukoristeet


Joulupuumetsä

Joululeivonnaisten sarja alkoi vasta puolivälissä joulukuuta pikaleivontaohjeella. Näiden karpalomuffinien ohje on sellainen, että kuivat ainekset voi latoa kerroksittain purkkiin ja liittää mukaan alla olevan ohjeen.


Karpalomuffinit
noin 16 kpl

2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 1/2 dl ruokosokeria tai sokeria
1 1/2 tl leivinjauhetta
1 tl vanilliinisokeria
1/2 dl kauranleseitä tai kookoshiutaleita tai valkosuklaarouhetta
1-2 dl pakastekarpaloita tai kuivattuja karpaloita tai puolukoita tai vadelmia tai mustikoita
2 munaa
75 g margariinia sulatettuna tai 3/4 dl rypsiöljyä

OHJE:
Sekoita purkissa kerroksittain olevat kuivat aineet keskenään (jos käytät kuivattuja marjoja, ne voivat olla kuiva-aineiden joukossa), lisää 2 munaa hieman vaahdotettuna ja 75 g sulatettua margariinia tai 3/4 dl rypsiöljyä sekä 1 1/2 dl maustamatonta jogurttia. Sekoita taikina tasaiseksi, mutta sekoita mahdollisimman vähän, ettei taikina sitkisty. Lisää viimeksi pakastemarjat mahdollisimman vähän sekoitten, ettei taikina värjäänny.  Nosta taikinaa 2 lusikalla muffinivuokiin, (jotka ovat muffinipellin syvennyksissä) niin, että vuoasta 1/3 jää tyhjäksi. Paista 200 asteessa kauniin vaalean ruskeiksi ja kokeile kypsyyttä vielä muffinin keskeltä tikulla. Pikaleivonnaiset ovat parhaita tuoreina.


Päälle voi tulla muruseos:
2 dl kaurahiutaleita 
3/4 dl sokeria
1 tl vanilliinisokeria
50 g margariinia sulatetttuna
-sekoita ainekset, laita muffinien päälle paistamisen puolivälissä, kun pinta on kuortunut

Tai päälle voi laittaa kermavaahtoa:
1 1/2 dl Flora vispiä 
50-100 g maustamatonta tuorejuustoa
sokeria ja vanilliinisokeria maun mukaan
-vaahdota kerma, pehmitä tuorejuusto sekoittamalla ja yhdistä ainekset, mausta

Joulukuusikoristeet tein suolatikuista ja pikeeristä. Ensin piirsin kaavan ruutupaperille leivinpaperin alle ja sen jälkeen pursotin vihreäksi värjätystä pikeeristä suolatikun päälle kuusen muodon. Koristeet kannattaa lisätä nopeasti päälle, ennen kuin pikeeri ehtii jähmettyä. Koristeet on tehtävä vähintään päivää aiemmin, koska pikeerin kuivuminen ottaa aikaa. Joulukuuset voi kääntää ja tarvittaessa pursottaa pikeeriä toisellekin puolelle ja lisätä koristeita.


Lisää koristeet muffinien päälle juuri ennen tarjoilua, sillä
suolatikut pehmiävät muffinien kosteuden vaikutuksesta ja pikerikoristeet sulavat nopeasti kermavaahdon päälle. Voisokerikreemi, jossa on tuorejuustoa mukana säilyttää pikeerikoristeet pitkään hyvinä oman kokemukseni mukaan. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Britakakku 2020

Ohje päivitetty 19.6.2025 Millainen on hyvä britakakku - mielestäni sen pohjan pitää olla mehevä, suussa sulava, mieluummin vähän rapea kuin pehmeän rasvainen ja kostea! Marengin pitää olla ilmavasti aseteltu ja hieman rapeaksi ja kuivaksi paistettu - marengin voi asetella ilmavasti pohjien päälle joko lusikalla tai pursottamalla, mutta ei litteäksi levyksi vetelemällä - se ei ole toivottu tulos tässä ihanassa kesäkakussa! Britakakku Noin 15 :lle henkilölle, kakun koko 20 x 30 cm, kaksi kerrosta,  10 hengen ainesmäärät suluissa, annoskoko riippuu täytteenkin määrästä ja tukevuudesta. Suurempi kakkuohje 15-20   henkilölle löytyy täältä  Pohja 175 g margariinia   (150g) 1 3/4 dl sokeria       (1 1/2 dl) 5 kananmunan keltuaista  (4) (käytin L-koko) 1 3/4 dl maitoa        ( 1 1/2 dl) 3 dl vehnäjauhoja    (2 1/2 dl) 2 tl leivinjauhetta    (2 tl) 2 tl vanilliinisokeria  (1 tl) Marenki 5 valkuai...

Kermavaahto kakun päällysteenä ja kermapursotus

Teksti on  päivitetty viimeksi huhtikuussa 2025.   Alkuperäinen teksti on  vuodelta 2015 Kerman valinta Moni kyselee, mistä tulee paras pursotettava vaahto ja mielipiteet ja vastaukset vaihtelevat. Nykyään useimmat vispikermat ovat hyvin toimivia, myös edullisimmat tuotteet ja hinnoissa onkin eroja, niitä kannattaa vertailla.  Kerma tarkoittaa maidon rasvaa. Vispikerma on tarkoitettu vatkattavaksi, sen vaahto on kiinteä ja kiiltävä sekä kestävä, vatkaaminen tosin kestää vähän pidempään kuin kuohukerman vaahdottaminen.  1 dl vispikermaa on vaahdotettuna noin 1,75 dl.  Kuohukerman vaahto ei ole yhtä pysyvää, eikä kuohukermasta saa tilavuudeltaan yhtä paljon vaahtoa kuin vispikermasta. Sanoisin, että k uohukermasta ei hyvää pursotusvaahtoa saa -tästäkin joku on eri mieltä -mutta kuohukerma on paras tuote kinuskin valmistukseen eli keitettävään tuotteeseen. Vispikermojen laadussa ja valmistajissa on tapahtunut muutoksia esimerkiksi vuoden 2023 aikana ja a...

Sveitsiläinen marenkivoikreemi

Sveitsiläinen marenkivoikreemi on kypsennetty marenki, johon lisätään rasvaa. Marenkivoikreemi on kevyempi ja maukkaampi vaihtoehto voikreemille. Se on samettimainen, kevyen makuinen, ilmava ja kaunis kakkujen ja muffinien kuorrute, jota voidaan siloittaa paletilla tai  raapalla kakun pintaan tai pursottaa. Käytän marenkivoikreemiä tuorejuustolla macaronssien täytteenä - se on ehdoton suosikkini siinä.  Olen käyttänyt marenkivoikreemiä myös kakun täytteenä, mutta harvemmin - ja sitä voi jatkaa kermavaahdollakin. Marenkivoikreemi värjäytyy kauniisti pastaväreillä.  Teen usein kakun päälle tämän kuorrutuksen ja olen usein kuullut kysymyksen - "mitä tämä on? Hyvää!"   Marenkivoikreemissä perusohje on 1 osa valkuaista 2 osaa sokeria ja 3 osaa voita , mutta siitä on erilaisia muunnoksia, niistä alla tietoa enemmän. Sokerin ja rasvan määrää voi vähentää reilustikin  ja kummankin laatua muuttaa.  Marenkivoikreemin perustana on kuumennettu munan ...