Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2016.

Sefiirikukat kuppikakkujen koristeena

Tilasin uusia ihania pursotinteriä -russian nozzles -joilla nämä kukat syntyivät helposti - vain paina ja nosta tekniikalla. Siisti jälki tulee, kun joka kukan jälkeen pyyhkäisee tyllan puhtaaksi. Sefiiristä eli eestiläisestä marengista tehty.

Sefiiriruusut

Tein suklaakuppikakkuja ystäväni Erjan hyvällä ohjeella. Kuppikakut saivat koristeekseen sefiiristä eli italialaista marenkia muistuttavasta eestiläisestä kakunkuorrutteesta tehdyt ruusut.

Marengit Jokilaakson suklaajuustotäytteellä

Nämähän ovat kuin pieniä pääsiäismunia! Onnistuin kerrankin tosi hyvin marenkien tekemisessä, lisään ohjeet blogiin myöhemmin. Pursotin marenkeja kakun koristeiksi ja osasta tein näitä ruusuja, tarkoituksenani täyttää niitä värjätyllä tuorejuustolla - vaan sitten laitoinkin sisään jämsäläistä Jokilaakson suklaatuorejuustoa, jota ostin kokeiluun Elosen tehtaanmyymälästä. Hyvää, vahvasti tummalta suklaalta maistuvaa juustoa. Täytteeseen olisi voinut lisätä vähän kermaakin, nyt laitoin juuston sellaisenaan. Nyt onkin kokeilu menossa, kauanko kestää, että juusto pehmittää marengin. Onhan pavlovassakin rahka-kermatäyte....hmmmm?

Lohimoussekakku

Suolaiset lohikakut ovat kahvipöydän herkkua ja loppuvat pöydästä aina makeita tarjottavia nopeammin. Tein tähän lohimoussekakkuun pohja saaristolaisleivästä ja koristeeksi punasipulikukan, sitä kokeilin ensimmäistä kertaa. Punasipulikukan ohjeen löydät täältä Makulehdestä.  Ja tuo saaristolaisleipäpohja on tosi maukas ja pehmeä! Lohimoussekakku Pohja 300 g saaristolaisleipää 100 g leipämargariinia tai leivontamargariinia Hienonna leipä monitoimikoneessa ja sekoita joukkoon margariini. Voitele reunavuoan reunat öljyllä tai laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja voitele reunat öljyllä. Painele massa reunavuoan pohjalle jauhojen avulla. Täyte 2 liivatelehteä ja 2 rkl kiehuvaa vettä 75-150 g kylmäsavulohta 1 rasia savulohipiparjuurijuustoa ja 1 purkki kermaviiliä                     TAI 2 rasiaa makutuorejuustoa, jolloin 1 liivatelehti riittää ¼ dl pakastetilliä hienonnettuna ripaus sitruunapippuria 2 tl sitruunanmehua Pilko kala pieni

Pääsiäiskakku marenkikreemillä ja ganachepäällisellä

Tämä kakku on kuin pieni pääsiäisen suklaamuna! Ja pääsiäispöytään se kohta pääseekin maisteltavaksi. Kirjoitan ohjeen vielä tänään blogiin. Olin tosi iloinen onnistumisesta- mietin erilaisia keinoja saada noita pilkkuja marenkikreemin pintaan, kunnes löysin ratkaisun sekä maku-että ulkonäkökysymyksiin》》Marianne Crush  kuorrutteen marenkikreemissä sekä täytteenä olevassa vaniljamoussessa toi sekä makua, että haluttua ulkonäköä. Marenkikreemin värjäys sinisellä tuotti ensin ongelmaa. Kreemin laktoositon taittoi värin vihreäksi ja jouduin lisäämään mustaa pastaväriä saadakseni sopivan sinertävän sävyn. Ganache onnistui myös tosi hyvin omasta mielestäni. Olen siihenkin kokeillut eri tekniikoita ja suklaita. Siitä lisää vielä myöhemmin -viimeistään maanantaina. Ihastuin aivan kokonaan nyt tämän kakun kakkupohjaan – se on Kinuskikissan Mehevä suklaakakkupohja. Ja täyte ja kuorrutus tässä kakussa myös tosi onnistuneet. Kakkupohja on nimensä mukaan mehevä, hauraskin. Tur

Pääsiäisen naked cake appelsiini-valkosuklaamoussella

Pääsiäisen keltaisessa naked cake’ssa on ruskea suklainen kakkupohja ja appelsiini-valkosuklaatäyte, jonka ohjeen sain Pullahiireltä . Täytteen ohje riittää kolmeen väliin halkaisijaltaan 20 cm:n kakkuun.  Täytteessä ei ole liivatetta, mutta valkosuklaa jähmettää sen hyvin yön aikana jääkaapissa. Kakku riittäisi 15 henkilölle, koska se on korkea. Suklaakakkupohja on Mammanleivontanurkka –blogista.   Tähän kakkuun sopisi hyvin myös kaakaosta tehty ruskea pohja, koska täytteessä oli jo niin paljon suklaata. Suklaakakkupohja   ( n. 24 cm vuoka) 6 kananmunaa 180 g tummaa leivontasuklaata 3 dl vehnäjauhoja 1 rkl vaniljasokeria 1 tl leivinjauhetta ¼ tl suolaa 240 g margariinia 2 ¼  dl fariinisokeria Erottele kananmunan keltuaiset ja valkuaiset. Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Sulata suklaa mikrossa miedolla lämmöllä välillä sekoitellen. Sekoita keskenään vehnäjauhot, vaniljasokeri, leivinjauhe ja suola. Vatkaa margariini i ja fariinisokeri vaahdoksi. Va

Rahkapullia pääsiäiseksi

Pienet tytöt tulevat kohta meille aamupalalle - kumpikohan vie voiton: toisen tytön tilaama aamupuuro mansikoilla vai mamman leipomat pullat. Josko kuitenkin puurolla aloitamme 😃

Sydänkakku browniespohjalla

Tämän sydänkakun idean sain Kodin Kuvalehdestä, jossa oli ystävänpäiväksi tehty sydänleivoksia keksi-margariinipohjalla. tein sydänkakun uunipellin kokoisena ravintolapäivään ja se olikin haluttu ostos ja täytemassa mahtavan hyvän makuista – niin yksinkertaiset aineet kuin siinä onkin. Alla kolme erilaista browniespohjaa sydänkakkuun, valitse suklaata sisältävä tai kaakaolla tehtävä. Itse tein ensimmäisen pohjan, mutta se tuntui kovalta, koska sisälsi suklaata niin paljon.  Tästä kakusta riittäisi syötävää vaikka yhdelle joukkueelle! Ravintolapäivän kahvioon tein näitä kaksi kappaletta. Kakut voi myös pakastaa ennen tarjoilua. Sydänkakku browniespohjalla (uunipannullinen annoksesta = 24 palaa) Jos haluat tehdä pienemmän kakun noin 26 senttiseen irtopohjavuokaan, puolita ohje) Browniespohja 1 suklainen 300 g tummaa suklaata (sulata mikrossa miedolla lämmöllä) 200 g huoneenlämpöistä margariinia 4 dl sokeria 4 munaa 4 rkl kaakaota 3 tl vanilliinisokeria

Parsakaalifetapiiras

Parsakaalifetapiiras on meillä vuosien varrella usein leivottu herkku. Tässä ohjeessa piiraspohja on rukiinen karhea. Täyteen aineksia voi vähän vaihdella omien makumieltymysten mukaan -itse jätin sipulin ja Aurajuuston pois tällä kertaa. Laitoin ohjeessa sulkuihin näitä muuntelumahdollisuuksia, jotka voi jättää pois tai sisällyttää ohjeeseen.  Erilaisia suolaisen piiraan  pohjataikinoita löydät täältä.  Parsakaalifetapiiras Pohja : valmistaikina tai 75 g juustoraastetta 1 dl ruisjauhoja 2 dl vehnäjauhoja 2tl leivinjauhetta Ripaus suolaa  1prk kermaviiliä 1 rkl ruokaöljyä Sulata valmistaikina pakkauksen ohjeen mukaan tai sekoita taikinan ainekset ohjeen listan mukaan.  Voitele ja jauhota piirasvuoan ja painele jauhojen avulla taikina vuoan pohjalle ja halutessasi myös reunoille. Reunat kannattaa painaa ohuiksi, ettei ne paistu liian koviksi. Täyte :  (1 pilkottu ja öljyssä pehmeäksi kuullotettu sipuli) 2 pussia eli noin 400 g pakas

Trooppinen juustokakku pääsiäiseksi

Kuvan pääsiäiskortti ihanainen Anemonen blogista. Hyvää pääsiäisen aikaa ja toivotaan ihania aurinkoisia päiviä - ulkoilkaa ja nauttikaa valosta ja kevään äänistä! Tässä kakussa maistuu mango ja muut tropiikin hedelmät.  Trooppisen juustokakun ohje oli aiemmin blogissani - leivoin sitä ravintolapäivään ja nyt se sai pääsiäiseen sopivan asun. Tätä kakkua kehuttiin kovasti ravintolapäivänä -nyt taitaa toinen näistä jäädä kotiin maisteltavaksi ja toinen lähtee työpaikalleni.

Marengit onnistuivat

Olipa hieno tunne, kun sain onnistumaan marengit, joissa pursotus näkyy selvästi ja kahta väriäkin löytyy! Ohje oli maaliskuun alun Kodin Kuvalehdessä, kirjoitan siitä oman muunnokseni blogiin myöhemmin.

Pitsa rapealla pohjalla

Olen kokeillut paljon erilaisia pitsapohjia, niin kirjoitti myös Kotitalosta blogin kirjoittaja tehneensä. Hän kehui tätä Pastanjauhantaa– blogin pitsapohjaa erityisen rapeaksi ja on se niin kummallista, että vaikka pitsapohjan ainekset vaihtelevat vain vähän, niin lopputulos voi olla aivan erilainen. Pastanjauhantaa blogista löytyy myös vaivaamattoman pitsapohjan ohje. Opetan työssni pitsapohjan valmistuksen niin, että taikinasta tehdään pehmeä pallo, joka juuri ja juuri irtoaa kulhon reunoista- pohja on helppo kaulia ohueksi ja siitä saadaan pehmeä ja ohut lopputulos. Tässä ohjeessa asia tehdään aivan toisin: taikina väännetään tosi sitkeäksi yleiskoneella ja jauhoja käytetään melko paljon - ja lopputulos on rapea, ohut pohja, josta voi leikata paloja ja syödä pitsaa kädestä, kuten Rooman tunnetuimmassa pitseriassakin tehdään. Erikoista oli, että näin siellä Roomassa ihmisten tilaavan alkupaloiksi pelkkää paistettua rapeaa pitsan pohjaa.. ja sitä tuli lähes joka pöytään!

Namastesämpylät tai leivät - tee rapeakuorisia sämpylöitä aamuksi

Työkaverini suositteli minulle Namastesämpylöitä, joiden taikina voi olla päiviä jääkaapissa ja sieltä vaan saa lusikalla nostettua taikinaa pellille ja voi paistaa lämpimiä, tuoreita sämpylöitä milloin haluaa. Näiden sämpylöiden kuori on niin rapea ja sisus hyvin kohonnut ja kuohkea. Ohje on Sikke Sumarin Saarenmaalla Namastessa tekemä. siitä kai nimi. Taikinan voi sekoittaa illalla valmiiksi ja laittaa jääkaappiin ja ottaa sitä aamulla kahdella lusikalla pellille ja paistaa leiviksi tai sämpylöiksi. Taikinaa voi illalla kohottaa tunnin tai kaksi ja painaa sitten kasaan ennen jääkaappiin laittamista. Se kohoaa jääkaapissa jonkin verran, joten kannellisen kulhon voi laittaa varmuuden vuoksi vaikka muovikassin sisään.  Ei veivaamista tai vaivaamista ollenkaan! Tuoreen leivän tuoksu täytti aamulla meidänkin keittiömme, tosin mies ei olisi edes sitä 15 minuutin paistoaikaa malttanut odottaa aamukahvia, mutta odotti kuitenkin.  Namasten rapeakuoriset sämpylät 7 ½ dl haa

Sefiirikoristeita

Tänään harjoittelimme sokeripitsin valmistusta ja sefiirikuorrutuksen tekemistä ja kuppikakkujen koristelua. Oli mukava ilta!

Tallinnaan! Sokeripitsiä, leivontatarvikkeita ym.

Eilen olikin juhlapäivä, kun alle vuoden vanha blogini ylitti 10 000 klikkausta. Kivaa ja kiitos kaikille teille, jotka ohjeita olette katselleet! Kommentteja saa laittaa ja blogin internetversiossa tietokoneella löytyy oikeasta sivusta "liity seuraajaksi" näppäin, jolloin saat tietoa päivityksistä google-sivustoon. Oikealla ylhäällä oleva haku-laatikko hakee nopeasti käyttöösi minkä tahansa ohjeen blogistani - käytän sitä itsekin. Vaan nytpä innolla odotan huomista leipureiden matkaa Tallinnaan. Matkalle lähtee 8 leipomisesta kiinnostunutta eri-ikäistä naista - paljolti sama Lontoon-matkaaja-ryhmämme, mutta mukana myös uusia matkaajia -ihanaa tutustua! Laivamatkalla ehdin esitellä ryhmälle Unelmakakut, fi leivontatarvikkeita ja leivontalähettilästoimintaa. Unelmakakulla on myynnissä esim tosi helppokäyttöinen ja kokemukseni mukaan hyvä pitsiaine, jonka käyttöön löytyy tarkat ohjeet toisen leivontalähettilään blogista handmadebyliisa . Pitsiainetta saat tilattua klikk

Thaimaalaiset banaaniletut

Olen pitkään etsinyt ihanien thaimaalaisten banaanilettujen ohjetta ja nyt se on löytynyt. Kokeilin tänään ensimmäistä kertaa, koska aion viedä tämän ohjeen työpaikalleni käyttöön. Hyviä tuli! En käyttänyt voita, vaan korvasin sen öljyllä -thaimaalaisethan eivät itse rasvaa säästele näitä tehdessään. Neste voisi taikinassa olla kokonaan vettäkin. Thaimaalaiset roti-letut ohje muunnettu HS oh jeesta    Ruoka 6.3.2014 2:00   Helsingin Sanomat 8 kpl   Taikina: ½ dl vettä 1 muna ½ dl kondensoitua maitoa 1 rkl sokeria ½ tl suolaa 1 rkl voita sulatettuna 4 dl erikoisvehnäjauhoja Lisäksi: 130 g voita kirkastettuna 2 isoa banaania 2 dl kondensoitua maitoa Sekoita keskenään vesi, kananmuna, kondensoitu maito, sokeri, suola ja voisula. Mittaa joukkoon jauhot. Alusta taikinaa noin viisi minuuttia, kunnes se on kimmoisaa. Jätä taikina lepäämään noin 20 minuutiksi. Valmista sillä välin kirkastettu voi. Sulata voi pienessä kattilassa tai mikrossa pien