Siirry pääsisältöön

Enkelten kakku


Elokuinen viikonloppu oli sateinen, mutta nautimme silti perheemme nuorten ja lastenlasten kanssa mökillä olosta ja mökkikakuksi tehtiin enkelten kakku - marenkipohja ja mansikat olivat kotoa saakka mukana, mutta metsästä ja kasvimaalta kävin hakemassa täydennystä koristeluun. Kakku menikin kerralla kahvipöydässä 6 hengeltä, mikä kertonee siitä, että herkkua oli !


Enkeltenkakku 

22 -24cm:n vuokaan, noin 10 hengelle
   

LEMON CURD: (tästä osan voi pakastaa, jos ylimääräistä jää)
4  kananmunan keltuaista
1/2 dl sokeria
(1/2 dl hillosokeria  - tämän voi jättää poiskin, minä en laittanut hillosokeria. sehän jäähtyessään hyytelöittää soseen - hyytyi se kylmässä muutenkin)
2tl sitruunan tai limen raastettua kuorta
1/2 dl sitruunamehua
60 g voita tai margariinia

KAKKUPOHJA: (tästä riittäisi 4 valkuaisen annos 22 sentin vuokaan)
4  suurta kananmunan valkuaista
1,75 dl erikoishienoa sokeria
1/2 rkl Maizena-maissitärkkelysjauhoa
1 tl valkoviinietikkaa tai omenaviinietikkaa
2 tl vaniljasokeria
1/2 dl kiehuvaa vettä  (marengin voi tehdä ilman etikkaa tai vettänäitäkin! Mutta lämpö tai happo vahvistaa marengin rakennetta)

VUOKAAN:
voita tai margariinia
Maizena-maissitärkkelysjauhoa

TÄYTE:
5 dl Flora vispiä
1 prk sitruuna-limerahkaa
lemon curdia koko annos tai maun mukaan
1 levy ( 100-150 g) valkosuklaata
2-3 liivatetta
2 tl vanilliinisokeria


Valmista kakku ja lemon curd edellisenä päivänä.

LEMON CURD: Erottele keltuaiset valkuaisista. Ole tarkka, ettei keltuaista joudu valkuaisten joukkoon. Mittaa keltuaiset kattilaan ja valkuaiset puhtaaseen lasi- tai teräskulhoon. Valkuaiset eivät vaahtoudu, jos kulho on rasvainen tai joukossa on hiukankin keltuaista. 

Mittaa keltuaisten kanssa kattilaan sokerit, sitruunan raastettu kuori ja mehu. Kuumenna aineksia koko ajan voimakkaasti vatkaten, kunnes seos sakenee. Ota kattila liedeltä ja jatka vatkaamista. Lisää voi pieninä nokareina koko ajan hyvin sekoittaen. Anna sitruunatahnan jähmettyä yön yli jääkaapissa.

POHJA:  Voitele ison (halkaisija 22-24 cm) irtopohjavuoan reunat huolellisesti. Laita pohjaan leivinpaperi ja siivilöi reunoille maissi- tai vehnäjauhoa ja leivitä vuoka jauholla.

Lisää valkuaisten joukkoon etikka, sokeri, maissijauhot, vanilja ja kiehuvan kuuma vesi. Vatkaa ainekset niin kovaksi vaahdoksi, että voit kääntää kulhon ylösalaisin vaahdon liikahtamatta. Lusikoi marenki vuokaan. Nosta vaahto vuoan reunoille siten, että keskelle jää täytettävä kolo. Pane vuoka 150-asteiseen uuniin ja kypsennä noin 10 minuuttia. Laske lämpötila 120 tai 100 asteeseen ja paista vielä noin tunnin verran tai pidempään. Voit ottaa virran uunista pois ja antaa kakun kypsyä jälkilämmössä - se voi olla uunissa yön yli luukku raollaan TAI anna kakun jäähtyä seuraavaan päivään kuivassa huoneilmassa. Marengin ei tarvitse uunista otettuna olla aivan kuivaa, vaan se voi jäädä hiukan tahmeaksi pohjasta. Tavoitteena on lämpötilaa säätämällä saada kakku kypsymään niin, että marenki säilyisi valkoisena.


TÄYTE: Sulata suklaa varovasti miedolla lämmöllä mikrossa noin 10 sekuntia kerrallaan - kokeile sekoittaa tasaiseksi välillä. Sekoita rahka tasaiseksi ja lisää siihen lemon curd. Vaahdota kerma ja mausta se sulalla valkosuklaalla. Sekoita kerma varovasti nostellen rahka-sitruunaseokseen. Maista ja lisää sokeria tai vanilliinisokeria tarvittaessa.   Täytä kakun keskellä oleva kolo marjoilla ja sitruunakermalla - marjoja voi painella täytteen sisäänkin. Anna jähemttyä kylmässä ja koristele - jos käytät kukkia puutarhasta, varmistu, ettei ne ole myrkyllisiä lajeja ja huuhtele ne ensin. 

Lisätietoa marengin valmistamisesta K-ruoka-sivustolla.

Kommentit

  1. Näyttää aivan ihanalta :) Oon jo pitkään miettinyt enkelten kakun testaamista mutten oo viel saanu aikaseksi. Kohta on ehkä pakko.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, kannattaa, tuo limecurd on pirteä täytteessä!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Jätä viesti, kommentti tai kysymys:

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Britakakku 2020

Ohje päivitetty 19.6.2025 Millainen on hyvä britakakku - mielestäni sen pohjan pitää olla mehevä, suussa sulava, mieluummin vähän rapea kuin pehmeän rasvainen ja kostea! Marengin pitää olla ilmavasti aseteltu ja hieman rapeaksi ja kuivaksi paistettu - marengin voi asetella ilmavasti pohjien päälle joko lusikalla tai pursottamalla, mutta ei litteäksi levyksi vetelemällä - se ei ole toivottu tulos tässä ihanassa kesäkakussa! Britakakku Noin 15 :lle henkilölle, kakun koko 20 x 30 cm, kaksi kerrosta,  10 hengen ainesmäärät suluissa, annoskoko riippuu täytteenkin määrästä ja tukevuudesta. Suurempi kakkuohje 15-20   henkilölle löytyy täältä  Pohja 175 g margariinia   (150g) 1 3/4 dl sokeria       (1 1/2 dl) 5 kananmunan keltuaista  (4) (käytin L-koko) 1 3/4 dl maitoa        ( 1 1/2 dl) 3 dl vehnäjauhoja    (2 1/2 dl) 2 tl leivinjauhetta    (2 tl) 2 tl vanilliinisokeria  (1 tl) Marenki 5 valkuai...

Kermavaahto kakun päällysteenä ja kermapursotus

Teksti on  päivitetty viimeksi huhtikuussa 2025.   Alkuperäinen teksti on  vuodelta 2015 Kerman valinta Moni kyselee, mistä tulee paras pursotettava vaahto ja mielipiteet ja vastaukset vaihtelevat. Nykyään useimmat vispikermat ovat hyvin toimivia, myös edullisimmat tuotteet ja hinnoissa onkin eroja, niitä kannattaa vertailla.  Kerma tarkoittaa maidon rasvaa. Vispikerma on tarkoitettu vatkattavaksi, sen vaahto on kiinteä ja kiiltävä sekä kestävä, vatkaaminen tosin kestää vähän pidempään kuin kuohukerman vaahdottaminen.  1 dl vispikermaa on vaahdotettuna noin 1,75 dl.  Kuohukerman vaahto ei ole yhtä pysyvää, eikä kuohukermasta saa tilavuudeltaan yhtä paljon vaahtoa kuin vispikermasta. Sanoisin, että k uohukermasta ei hyvää pursotusvaahtoa saa -tästäkin joku on eri mieltä -mutta kuohukerma on paras tuote kinuskin valmistukseen eli keitettävään tuotteeseen. Vispikermojen laadussa ja valmistajissa on tapahtunut muutoksia esimerkiksi vuoden 2023 aikana ja a...

Parhaat mokkapalat, uunipellillinen

Mokkapaloista on jo pitkään ollut kotitalouskirjoissa perinteisen munavaahtotaikinaohjeen lisäksi toinen, pikataikinapohja, jossa on paljon kaakaota ja taikinassa on piimää, jolloin kohotusaineena on happamiin taikinoihin sopiva ruokasooda. Blogissani on näitä aiempia ohjeita, myös munaton ohje täällä  Tein nämä kuvan mokkapalat niin, että osa nesteestä on kylmää vettä, tätäkin ohjetta on useampia netissä. Käytin itse Kotalan ohjetta Voice.fi sivulta , jota muokkasin ja kuulkaa, tätä ei suotta netissä ole kehuttu – on niin mehevä ja hyvä!  Mokkapalat 60 cm leveän uunin sy älle uunipannulle Pohja : 7 ½ dl vehnäjauhoja 5-7 dl sokeria 5 tl vaniljasokeria 2  tl ruokasoodaa 3  3/4 dl eli 3,75 dl vettä Vajaa 1 tl suolaa 300 g margariinia tai voita 6 rkl kaakaojauhetta 2  1/4 dl piimää tai maustamatonta jogurttia 3 kananmunaa L- koko Sekoita kuivat aineet keskenään eli jauhot, sokeri, vaniljasokeri ja ruokasooda. Kiehauta kattilassa vesi, suola, voi ja kaakaojauhe. Lis...