Siirry pääsisältöön

Kanatortillat - itse tehdyt tortillapohjat


No tämä se vasta herkkua on! En ennen ole onnistunut tekemään näin hyviä tortillan pohjia, mutta nyt onnistuu ja ohje tässä:

Tortillapohjat noin 8-12 kpl


3 dl vehnäjauhoja
1 dl maissijauhoja (ei maissitärkkelysjauhoa eikä maissisuurustetta!)
1 1/2 dl vettä
ripaus suolaa
2 rkl öljyä

Sekoita kaikki ainekset keskenään- ainesten määräkin voi vähän vaihdella, esim. maissijauhoja voi olla vähän enemmän ja vehnäjauhoja taas vähän vähemmän. Olen tehnyt näitä pelkästään vehnäjauhoistakin, mutta kyllä tuo maissijauho antaa tosi hyvän maun. Gluteenittomana voisi kokeille pelkällä maissijauholla - siitä minulla ei ole kokemusta.

Taikinasta pitää tulla tiivis pallo. Laita märkä talouspaperi ison leikkuulaudan alle ja jauhoja leikkuulaudalle, Jaa taikina 12 palloksi ja kauli pallot jauhojen kanssa ohuen ohuiksi levyiksi - huolehdi, että jauhoja on niin, ettei levy tartu kiinni alustaan. Voisihan nämä kaulia suoraan työpöydälläkin, olen vain tottunut tekemään sen leikkuulaudan päällä

Kuumenna suuri valurautapannu tai teflonpannu. Teflonpannu pitäisi kuumentaa veden avulla, koska sen tyhjänä kuumentaminen aiheuttaa pohjan vääntymisen. Kun paistat tortilloita, ei vettä saa olla yhtään pannussa, muutoin tortillalettu tarttuu kiinni pannuun. Palaneet jauhot on poistettava pannulta joka paistokerran jälkeen, koska ne saavat pahan maun tortilloihin. Voit siis huuhdella pannun vedellä ja kuivata sen tai vaihtoehtoisesti poistaa jauhot paistamisen välissä talouspaperilla pyyhkimällä.




Paista tortillat kuumalla pannulla hetki puoleltaan, kunnes niissä on vähän tummia pisteitä. Käännä ja paista samalla tavoin toinen puoli. Lado paistetut tortillat posliinilautaselle ja päälle tiukasti folio ja pyyhe - näin ne eivät kovetu. Lämmitä tortillat yksi kerrallaan mikroaaltouunissa ennen ruokailua tai pidä posliinilautasta tortilloineen - folio päällä - uunissa noin 80 asteessa.

Tortilloiden lisäkkeeksi:


Paistettua broileria, maustettu Tex-Mex Fajitas- mausteella tai tacomausteella 

Salsakastiketta medium

Taco-tuorejuustoa - tämä on ehdottoman hyvä lisä makunautintoon!

Ananaspaloja

Tomaattilohkoja

Chiliä tai paprikaa

Salaattia, kurkkua

Maissinjyviä


Ja jokainen ruokailija kietoo itselleen oman tortillapaketin haluamillaan täytteillä. 

En ollutkaan vähään aikaan maistanut kanatortilloita näin, mutta tyttäreni perheessä ruokaillessamme jokin aika sitten tytär muistutti, että "ainahan me syötiin kotona ennen tortillat juuri näin" - niinpä hyvät makumuistot palasivat mieleen ja niitä piti tämän viikon ruoassa kerrata.






Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Britakakku 2020

Millainen on hyvä britakakku - mielestäni sen pohjan pitää olla mehevä, suussa sulava, mieluummin vähän rapea kuin pehmeän rasvainen ja kostea! Marengin pitää olla ilmavasti aseteltu ja hieman rapeaksi ja kuivaksi paistettu - marengin voi asetella ilmavasti pohjien päälle joko lusikalla tai pursottamalla, mutta ei litteäksi levyksi vetelemällä - se ei ole toivottu tulos tässä ihanassa kesäkakussa! Britakakku Noin 15 :lle henkilölle, kakun koko 20 x 30 cm, kaksi kerrosta,  10 hengen ainesmäärät suluissa, annoskoko riippuu täytteenkin määrästä ja tukevuudesta. Suurempi kakkuohje 15-20   henkilölle löytyy täältä  Pohja 175 g margariinia   (150g) 1 3/4 dl sokeria       (1 1/2 dl) 5 kananmunan keltuaista  (4) 1 3/4 dl maitoa        ( 1 1/2 dl) 3 dl vehnäjauhoja    (2 1/2 dl) 2 tl leivinjauhetta    (2 tl) 2 tl vanilliinisokeria  (1 tl) Marenki 5 valkuaista   (4) 2 1/2 dl sokeria tai tomusokeria (2 dl) 2 tl vanilliinisokeria  (1 tl) ( 1-2 dl mantelilastuja tai pähkinärouhetta - voi jättää poi

Parhaat mokkapalat, uunipellillinen

Mokkapaloista on jo pitkään ollut kotitalouskirjoissa perinteisen munavaahtotaikinaohjeen lisäksi toinen, pikataikinapohja, jossa on paljon kaakaota ja taikinassa on piimää, jolloin kohotusaineena on happamiin taikinoihin sopiva ruokasooda. Blogissani on näitä aiempia ohjeita, myös munaton ohje täällä  Tein nämä kuvan mokkapalat niin, että osa nesteestä on kylmää vettä, tätäkin ohjetta on useampia netissä. Käytin itse Kotalan ohjetta Voice.fi sivulta , jota muokkasin ja kuulkaa, tätä ei suotta netissä ole kehuttu – on niin mehevä ja hyvä!  Mokkapalat 60 cm leveän uunin sy älle uunipannulle Pohja : 7 ½ dl vehnäjauhoja 5-7 dl sokeria 5 tl vaniljasokeria 2  tl ruokasoodaa 3  3/4 dl eli 3,75 dl vettä Vajaa 1 tl suolaa 300 g margariinia tai voita 6 rkl kaakaojauhetta 2  1/4 dl piimää tai maustamatonta jogurttia 3 kananmunaa L- koko Sekoita kuivat aineet keskenään eli jauhot, sokeri, vaniljasokeri ja ruokasooda. Kiehauta kattilassa vesi, suola, voi ja kaakaojauhe. Lisää seos kuivien aineiden

Kakkupohjat

Päivitetty syyskuussa 2024. Tähän blogitejstiinolen koonnut erilaisia kakkupohjia, joita itse käytän kakuissa. 70 prosentin ohje ja öljysokerikakkupohjat ovat usein käytössäni. Korkeaan moussekakkuun 70 prosentin kakkupohja on mielestäni vähän pehmeä, riippuu koristeista, tarvitaanko pohjaan enemmän tukevuutta. Rypsiöljylisäys tuo kosteutta ja tukevuutta kakkupohjaan. Kakkuleipuriverkkokurssillani saat uusimmat ohjeet kakkupohjia, täytteisiin, päällysteisiin ja koristeluun - sopii niin aloitteleville leipureille kuin pitkään leiponeillekin. Hinta vain 40 e.  Tilaamalla leivontakurssien uutiskirjeen saat viimeisimmän, parhaan kakkupohjani ohjeen, jolla useimmat  tilauskakutkin teen.  Perusasiaa taikinatyypeistä ja kakkutaikinoista (munasokerivaahtotaikinoista) olen koonnut tänne 70 %:n ohje sokerikakkupohja  Kakkuleipuri ottaa edellisenä iltana kananmunat huoneen lämpöön, koska ne vatkautuvat parhaiten huoneen lämpöisinä. Kiertoilmauuni lämmitetään 160 asteeseen ja