Siirry pääsisältöön

Rippijuhlakakku

Karamellin ja limekeyn makuisella marenkituorejuustokreemillä päällystetyssä kakussa ihana mansikkamousse ja raikas lemoncurd-valkosuklaamousse sisällä. Koristeet sokerimassasta, paitsi kukkamassasta tehdyt langoitetut sinivaleunikot ja macaronssit. Ohje alla.





Kakkupohja 

26 sentin pohja tilattiin kolmellekymmenelle, mutta koska kakusta tuli 10-11 cm korkea, se mielestäni varmasti riittäisi useammalle henkilölle silloin kun muutakin on tarjolla.

26 cm :n kakkupohja 70 %:n ohjeella -  siis punnitse munat, munien painosta 70 % sokeria ja jauhoja 70 % munien painosta - jauhoista noin kolmasosa perunajauhoa, muu vehnäjauhoa. Leivoin kakkupohjan ilman leivinjauhetta ja niin aion tehdä jatkossakin sokerikakkupohjat- tulee niin tasainen ja hieno kakkupohja, kunhan vatkaa pitkään munia ja sokeria ja lisää jauhot sihdin läpi varovasti kaapimella tai puulastalla nostellen.

Paistoin kakun 175 asteen lämmössä kiertoilmauunissa - olisi riittänyt 170 astetta, koska vähän otti tummaa väriä pintaan. Kakun kypsyyden kokeilen tikulla keskeltä, kun tikkuun ei tartu taikinaa, on kakkupohja valmis. 

Kun kakku tulee uunista, pudota vuoka noin 20 cm, se tutkitusti tasaa ilmakuplia kakusta ja parantaa pohjan rakennetta. Minä paistan kakut usein irtoreunassa, jonka kuumennan ensin uunissa leivinpaperin ja uunipellin päällä, srayaan kuumana ja valuta kakkutaikina sinne - näin kuluneista vuo'istakaan ei valu juuri lainkaan taikinaa reunan alta. Irrota kakku lämpimänä vuoasta ja ainna jäähtyä mielellään seuraavaan päivään.

Kokoaminen ja kostutus

Jaoin kakkupohjan viiteen ohueen kiekkoon kakkusahalla ja kokosin kakun irtopohjareunaan , tällä kertaa oikea puoli ylöspäin, mutta suosittelen kyllä kokoomaan kakun päällipuoli alas, koska silloin kakun pinnasta tulee aivan tasainen. Kokosin kakun nyt suoraan kakkualustan päälle.  Kostutin kakkua kootessani kakkulevyt vaniljalla maustetulla maidolla.

Täytteet

Kakkuun tuli kahteen väliin valkosuklaa-limemoussea ja kahteen väliin mansikkamoussea. Kyllä olikin ihanat täytteet, Koska täytteistä jäi vähän yli, tein niistä pikkukakun kotona maisteltavaksi. Kirjaan täytteen määrät tähän ohjeeseen nyt vähän pienemmiksi, mitä itse tein, ettei hukkaa olisi. 

Valkosuklaa- lemoncurd täyte, liivatteeton

kahteen väliin 26 cm:n kakkuun

2 1/2 dl kermaa, käytin tukun Knorr 30 % kermaa, joka vastaa Flora vispiä
200- 300 g tuorejuustoa Philadelphiaa - se jähmettyy hyvin kylmässä ja maistuu!
1/2 dl sokeria
2 rkl sitruunanmehua
3 rkl lemon curdia
vaniljasokeria, vanilliinisokeria
120 - 150 g valkosuklaata (valkosuklaa jähmettää, pehmeämpää pienemmällä määrällä)
( Key lime makusokeria tai sitruunan mehua haluttaessa)

Vaahdota kerma, mausta sokereilla. Älä vatkaa kermaa liikaa, täyte saa jäädä pehmeäksi. Vatkaa tuorejuusto ja  lemon curd  tasaiseksi. Sulata valkosuklaa mikrossa miedolla teholla noin 20 sek kerrallaan - sulattamista helpottaa pieni kermatilkan lisäys. Kaada valkosuklaa juustoseokseen  ja sekoita sähkövatkaimella. Nostele viimeksi joukkoon kerma, mausta  ja maista, tarvittaessa mausta lisää. Jos seos on liian paksua, lisää tölkistä hieman kermaa ja sekoita. 

Mansikkamousse 

kahteen väliin 26 cm:n kakkuun
400 g mansikoita (pakastemansikat käyvät hyvin)
80 g hillo- ja marmeladisokeria

>Keitä marjoja ja sokeria noin 5 min. Jäähdytä kattila kylmässä vedessä, soseuta. Tästä tulee 4 dl valmista hilloa, jätin yhden desin jääkaappiin.

4 liivatetta Käytän Meiran isoa 4 g liivatelehteä - pienempiä käytettävä 6-7 kpl
1/4 dl vettä tai sitruunanmehua
2 1/2 dl kermaa - käytin tukun Knorr Vispi 30:tä
200 g maustamatonta tuorejuustoa 
3 dl mansikkasosetta (ohje yllä)
4 tl vanilliinisokeria , vaniljasokeria
1/2 - 1 dl sokeria
1-2 tl mansikkasiirappia tai mansikkatomusokeria
vaaleanpunaista pastaväriä - jos tarpeen

Pehmitä liivatteet kylmässä vedessä. Vaahdota kerma. Kuumenna vesitilkka ja lisää puristetut liivatteet, sekoita niin, että liivatteet sulavat. Vaahdota tuorejuusto ja lisää siihen mansikkasose, sokerit sekä vähän jäähtynyt liivateseos. Mansikka voi aiheuttaa hyytymisongelmia liivatteelle, joten kannattaa laittaa liivatetta riittävä määrä. Nostele lastalla kermavaahto liivatteen joukkoon ja lisää halutessasi elintarvikeväriä - mansikka kyllä värjää kauniisti massan ja sokerinhan voi korvata mansikkatomusokerilla. 

Maista ja mausta tarvittaessa lisää. Tästä tuli hyvää! Massa on melko löysää, anna sen jähmettyä hetki esim pakastimessa ennen kakun väliin laittamista. Täytemassan hyytymistä ja lopullista kiinteyttä voi aina kokeillakin laittamalla sitä vähän pieneen kulhoon ja hetkeksi pakastimeen niin, ettei se ehdi jäätyä, mutta jähmettyy lopulliseen muotoonsa. Liivatettahan voi aina sulatettuna lisätä lopulliseen massaankin, kunhan huolehtii, ettei lämpötilaerot ole liian suuret, jotta liivate ei rihmoitu eli hyydy liian nopeasti. Jos massa on liian tiivistä, voi siihen lorauttaa kermaa sellaisenaan tai muuta nestettä lisää. 

Kakun päällystäminen


Levitä täytteet kostutettujen kakkulevyjen väliin, anna hyytyä yön yli ja mielellään viilennä kakku kymmenisen minuuttia pakasteessa ennen marenkikreemin levitystä. Levitän marenkikreemin ensin päälle, sitten reunoille, Ensimmäinen kerros marenkivoikreemiä, jonka teen kylläkin laktoosittomasta margariinista ja toinen kerros marenkivoikreemiä, johon lisään tuorejuustoa. Molemmat kerrokset on hyvä värjättä samaan sävyyn. Nyt tein valkoista, joka on vaikeaa, koska rasva on kellertävää. Valkoista marenkivoikreemiä saadaan värjäämällä massaa ensin pikkuriikkisen violetilla, sitten Wiltonin nestemäisellä valkoisella. Marenkivoikreemin ohje ja oikea annoskoko tähän kakkuun täällä.


Koristelin kakun sokerimassakukilla ja langoitetuilla sinivaleunikoilla. Jäin miettimään tuota asettelua. Olisi ollut hyvä lisä kakkuun murustella vaaleansinisiä marenkeja kakun päälle- mutta ne täytyy laittaa juuri ennen tarjoilua, etteivät sotke pintaa. Nyt varmuuden vuoksi laitoin kaikkien sokerimassakoristeiden alle sulatettua valkosuklaata- se auttaa koristeiden pysymisessä muodossaan - tosin marenkivoikreemin päällä muutenkin melko hyvänä pysyy koristeet, vuorokauden kuluttua marengit ilman suklaakuorrutusta vähän pehmenevät, samoin macaronssit.  Kakun alaosaan olisi sopinut myös vaaleansininen satiininauha tai sokerimassanauha.  Kakun tekijä ei siis päästä irti kakuistaan tarjolle asettamisen jälkeenkään vaan jatkaa koristekehittelyä :) :).





Kommentit

Viime vuonna suosituimmat

Kermavaahto kakun päällysteenä ja kermapursotus

Teksti on  päivitetty viimeksi huhtikuussa 2025.   Alkuperäinen teksti on  vuodelta 2015 Kerman valinta Moni kyselee, mistä tulee paras pursotettava vaahto ja mielipiteet ja vastaukset vaihtelevat. Nykyään useimmat vispikermat ovat hyvin toimivia, myös edullisimmat tuotteet ja hinnoissa onkin eroja, niitä kannattaa vertailla.  Kerma tarkoittaa maidon rasvaa. Vispikerma on tarkoitettu vatkattavaksi, sen vaahto on kiinteä ja kiiltävä sekä kestävä, vatkaaminen tosin kestää vähän pidempään kuin kuohukerman vaahdottaminen.  1 dl vispikermaa on vaahdotettuna noin 1,75 dl.  Kuohukerman vaahto ei ole yhtä pysyvää, eikä kuohukermasta saa tilavuudeltaan yhtä paljon vaahtoa kuin vispikermasta. Sanoisin, että k uohukermasta ei hyvää pursotusvaahtoa saa -tästäkin joku on eri mieltä -mutta kuohukerma on paras tuote kinuskin valmistukseen eli keitettävään tuotteeseen. Vispikermojen laadussa ja valmistajissa on tapahtunut muutoksia esimerkiksi vuoden 2023 aikana ja a...

Britakakku 2020

Ohje päivitetty 19.6.2025 Millainen on hyvä britakakku - mielestäni sen pohjan pitää olla mehevä, suussa sulava, mieluummin vähän rapea kuin pehmeän rasvainen ja kostea! Marengin pitää olla ilmavasti aseteltu ja hieman rapeaksi ja kuivaksi paistettu - marengin voi asetella ilmavasti pohjien päälle joko lusikalla tai pursottamalla, mutta ei litteäksi levyksi vetelemällä - se ei ole toivottu tulos tässä ihanassa kesäkakussa! Britakakku Noin 15 :lle henkilölle, kakun koko 20 x 30 cm, kaksi kerrosta,  10 hengen ainesmäärät suluissa, annoskoko riippuu täytteenkin määrästä ja tukevuudesta. Suurempi kakkuohje 15-20   henkilölle löytyy täältä  Pohja 175 g margariinia   (150g) 1 3/4 dl sokeria       (1 1/2 dl) 5 kananmunan keltuaista  (4) (käytin L-koko) 1 3/4 dl maitoa        ( 1 1/2 dl) 3 dl vehnäjauhoja    (2 1/2 dl) 2 tl leivinjauhetta    (2 tl) 2 tl vanilliinisokeria  (1 tl) Marenki 5 valkuai...

Sveitsiläinen marenkivoikreemi

Sveitsiläinen marenkivoikreemi on kypsennetty marenki, johon lisätään rasvaa. Marenkivoikreemi on kevyempi ja maukkaampi vaihtoehto voikreemille. Se on samettimainen, kevyen makuinen, ilmava ja kaunis kakkujen ja muffinien kuorrute, jota voidaan siloittaa paletilla tai  raapalla kakun pintaan tai pursottaa. Käytän marenkivoikreemiä tuorejuustolla macaronssien täytteenä - se on ehdoton suosikkini siinä.  Olen käyttänyt marenkivoikreemiä myös kakun täytteenä, mutta harvemmin - ja sitä voi jatkaa kermavaahdollakin. Marenkivoikreemi värjäytyy kauniisti pastaväreillä.  Teen usein kakun päälle tämän kuorrutuksen ja olen usein kuullut kysymyksen - "mitä tämä on? Hyvää!"   Marenkivoikreemissä perusohje on 1 osa valkuaista 2 osaa sokeria ja 3 osaa voita , mutta siitä on erilaisia muunnoksia, niistä alla tietoa enemmän. Sokerin ja rasvan määrää voi vähentää reilustikin  ja kummankin laatua muuttaa.  Marenkivoikreemin perustana on kuumennettu munan ...

Maisemakahvilan raparperipiirakka ja sen muunnoksia

Kaikki leipoo kesän alussa .. maisemakahvilan raparperipiirakkaa. Niinpä sitten minunkin piti aloittaa ja teinkin kerralla kaksi uunipeltiä. Olen pitänyt parhaana raparperiohjeena vastaavaa Valion ohjetta ilman rahkakerrosta (=Kesähuuma-piiras) - mutta tämä Maisemakahvilan piirakka on toinen herkullinen vanha ohje, joka nyt on saanut uuden nimen. Muistelen lukeneeni, että nimi johtuukin siitä, että tietyssä kahvilassa aina tätä piirakkaa leivottiin. Tämä on helposti muunnettava ohje, johon voi käyttää ylimääräisiä hapanmaitotuotteita, vaikka päiväyskin olisi vanhentunut, kunhan ne aistinvaraisesti ovat syötäviä. Vähänkin homeisia tuotteita ei koskaan saa syödä, koska näkyvä home levittää näkymätöntä myrkyllistä ainetta ruoka-aineisiin.  No tulipa ikävä juttu, mutta silti tärkeä esille.  Tähän piiraaseen voi käyttää paitsi raparperia, niin myös omenoita ja marjoja.  Maisemakahvilan raparperipiirakka: muruseos: 8 dl vehnäjauhoja 3 dl sokeria 2 tl leivinjau...

Makea juuri, Pullataikina hapanjuurella

Päivitetty 9-2024 Taikinajuuret Juuria voisi jääkaapissa olla vain yksi, se käy kaikkeen leivontaan. Ruisjuurta vehnällä ruokkimalla voit tehdä vaalea hapanjuurileipää ja hapanjuurta rukiilla ruokkimalla saat sen käännettyä ruisleivän juureksi. Mutta... minulla on aarteenani arvokkaana oma, erikseen pidetty, alunpitäen Kainuusta oleva, työtoveriltani saamani ruisjuuri , jolla olen useita kymmeniä vuosia leiponut - ei siinä ehkä enää alkuperäisestä juuresta ole    bakteerikantaa monien ruokintojen jälkeen, mutta uskottelen niin :) itselleni. Ruisjuurtani varjelen huolella muovirasiassa jääkaapissa. Astian reunat on oltavat puhtaat ja ruisjuuren päällä pidän joko ruisjauhoja tai joskus karkeaa suolaa. ( parempi olisi lasipurkki)  Vaalean hapanjuuren  tahdon pitää erillään, ajoittain leivon enemmän, joskus taas on kuukausiakin välissä, etten käytä sitä - siksi se on jääkaapissa. Jos leipoo usein ja ruokkii juurta päivittäin, juuri voi olla huoneen lämmössäkin. Jos leip...

Kakkupohjat

Päivitetty syyskuussa 2024. Tähän blogitekstiin olen koonnut erilaisia kakkupohjia, joita itse käytän kakuissa. 70 prosentin ohje ja öljysokerikakkupohjat ovat usein käytössäni. Korkeaan moussekakkuun 70 prosentin kakkupohja on mielestäni vähän pehmeä, riippuu koristeista, tarvitaanko pohjaan enemmän tukevuutta. Rypsiöljylisäys tuo kosteutta ja tukevuutta kakkupohjaan. Kakkuleipuriverkkokurssillani saat uusimmat ohjeet kakkupohjia, täytteisiin, päällysteisiin ja koristeluun - sopii niin aloitteleville leipureille kuin pitkään leiponeillekin. Hinta vain 40 e.  Perusasiaa taikinatyypeistä ja kakkutaikinoista (munasokerivaahtotaikinoista) olen koonnut tänne 70 %:n ohje sokerikakkupohja  Kakkuleipuri ottaa edellisenä iltana kananmunat huoneen lämpöön, koska ne vatkautuvat parhaiten huoneen lämpöisinä. Kiertoilmauuni lämmitetään 160 asteeseen ja kakkuvuoka joko sprayataan vuokaspraylla tai vuorataan leivinpaperilla - nykyään teen usein niin, koska se on niin helppo...

Parhaat mokkapalat, uunipellillinen

Mokkapaloista on jo pitkään ollut kotitalouskirjoissa perinteisen munavaahtotaikinaohjeen lisäksi toinen, pikataikinapohja, jossa on paljon kaakaota ja taikinassa on piimää, jolloin kohotusaineena on happamiin taikinoihin sopiva ruokasooda. Blogissani on näitä aiempia ohjeita, myös munaton ohje täällä  Tein nämä kuvan mokkapalat niin, että osa nesteestä on kylmää vettä, tätäkin ohjetta on useampia netissä. Käytin itse Kotalan ohjetta Voice.fi sivulta , jota muokkasin ja kuulkaa, tätä ei suotta netissä ole kehuttu – on niin mehevä ja hyvä!  Mokkapalat 60 cm leveän uunin sy älle uunipannulle Pohja : 7 ½ dl vehnäjauhoja 5-7 dl sokeria 5 tl vaniljasokeria 2  tl ruokasoodaa 3  3/4 dl eli 3,75 dl vettä Vajaa 1 tl suolaa 300 g margariinia tai voita 6 rkl kaakaojauhetta 2  1/4 dl piimää tai maustamatonta jogurttia 3 kananmunaa L- koko Sekoita kuivat aineet keskenään eli jauhot, sokeri, vaniljasokeri ja ruokasooda. Kiehauta kattilassa vesi, suola, voi ja kaakaojauhe. Lis...

Kevennetty italialainen marenkivoikreemi

Olen ennenkin vähentänyt italialaisen marenkivoikreemin sokerin ja rasvan määrää, mutta nyt vähensin suhteessa vielä enemmän ja olin hyvin tyytyväinen tulokseen!!!  Jokainen ymmärtää, miksi sokerin määrää on hyvä vähentää :)  Eläinrasvojen käyttöä yritän pitää vähäisenä, suosin pehmeitä kasvirasvoja - siksi valitsen leivontaan laktoosittoman ja maidottoman Sunnuntai margariinin, se on minulle terveys- ja makuasia.  Sunnuntaissa on 80% rasvaa.  Tähän ohjeeseen sopii hyvin myös voi - voin ystäville - sen ominaisuudet sekä vatkatessa että kreemiä levitettäessä ovat erilaiset kuin margariinikreemin, mutta molempien kanssa onnistuu. Voi tuo  kestävyyttä ja kovuutta kreemiin, mutta myös halkeilee kosteuden tai alustan liikuttelun vuoksi pinnalla. Voi on 100 % eläinrasvaa.  Margariinia ja voita voi myös yhdistää kreemi ssä, tosin se aiheuttaa helposti läikikkyyttä pintaan pintaan.  Kreemin kovuus (rasvan määrä ja laatu) vs. keveys täytyy harkita kakkua suunni...

Makusiirapit voit helposti tehdä itse

Käytän nykyään lähes kaikessa leivontamaustamisessa makusiirappeja, sen lisäksi marjajauheita - niissä on luonnollinen maku. Esanssit ja makusokerit ovat pitkään olleet käyttämättöminä hyllyssä, poistoa pitäisi tehdä. Olen jo pitkään miettinyt, että pitäisi keitellä makusiirapit itse ja viime vuonna jo kokeilin raparperi-mansikkasiirappia, joka osoittautuikin aivan ihanan raikkaaksi. Laimensin sitä vedellä kakkujen kostuttamiseen ja käytin mansikkamousseissa ja mansikkakreemeissä raikkaana lisänä. Makusiirappeja käytetään myös juomien ja jälkiruokien maustamisessa - kun lisäät makusokeria kivennäisveteen saat joko makukivennäisvettä tai "limsaa" - sokerisen lisän määrästä riippuen.Ostamani makusiirapit ovat Monin merkkisiä, eikä niitä saa kuin erikoisliikkeistä, joten mukavaa olisi, jos siirappeja voisi keittää itse. Kylmässä jääkaapissa makusokerit säilyivät hyvin talven yli, joten mikäpä on tehdessä:) .   Tänään sitten säilöin kesän makuja talvea varten, tein hilloja ja sii...

Puolukkamoussekakku ja juustokakun pohja vaihtoehtoja 6 kpl

Puolukka on niin ehdottomasti jouluun sopiva maku, punainen, pikkaisen kirpakka, samalla hapan ja makea leivonnaisissa, AH! Tykkään! Tein puolukkahyytelökakkuun kaurapohjan joka on kovahko. Rapean pohjan saa tehtyä myös ruishiutaleista, tai kakkuun sopii browniepohja tai keksipohja. 1. Kaurapohja juustokakkuun 1 dl vehnäjauhoja 1/2 dl isoja kaurahiutaleita 1/2 tl leivinjauhetta pieni! ripaus suolaa 1 tl vanilliinisokeria 1 dl sokeria 30 g margariinia sulatettuna 1/2 kananmuna Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon kosteat aineet. Sekoita tasaiseksi, mutta vältä turhaa sekoittamista, ettei taikinaan tule sitkoa. Taikinan pitäisi olla puuron paksuinen. Lisäämällä hiutaleita saat pohjasta kovemman.  Srayaa tai voitele suorakaiteen muotoisen vuoan reunat, laita se leivinpaperin päälle pellille ja vedä kaapimella tai taputtele jauhojen avulla  taikina  siihen. Paista 175 asteessa vaalean ruskeaksi, noin 15 minuuttia 2. Ruishiutalepo...