Siirry pääsisältöön

Voileipäkakkurulla punajuurihummus täytteenä



Olen punajuuren suuri ystävä ja harjoittelen syömään voileipäkakkuja, kun olen vasta 40 vuotta niiden tekemistä opettanut, mutta kotona en niitä juurikaan tee - olen ollut aina suolaisten piiraiden ystävä. Punajuurihummus on uusi tuttavuus minulle ja kasviskakut kiinnostavat joten tuumasta toimeen. Aloitin tämän leivpomisen epäilevästi, mutta saatuani voileipäkakun valmiiksi, yllätyin positiivisesti - tämä menee jatkoon. Tarjoan tätä pihakahviossani Karhulassa Hortolankatu 1o äitienpäivän aattona klo 12-15, tervetuloa vaan maistamaan tätä ja muitakin herkkuja. 

Pese edellisenä päivänä punajuuret, öljyä niiden kuori oliiviöljyllä ja laita ne foliossa uuniin 170 asteeseen, kunnes ne pehmenevät. Folio voi olla ensin auki ja sitten punajuuret voi hauduttaa kypsiksi suljetussa foliossa, aika riippuu punajuurten koosta. Anna jäähtyä.  Nopeammin punajuuret saat kypsiksi, kun teet niille mikrossa esikuumennuksen - kääri punajuuret paperiin ja laita mikroon täydelle teholle 5 minuutiksi, sitten vaihda paperin tilalle folio ja laita punajuuret uuniin.

Punajuurikakun pohjana on 12 palaa Vaasan Taika täysjyväleipäviipaletta, ruispaahtoleipä sopii myös hyvin. Leikkaa leivistä pois kuoret. Laita leikkuulaudan päälle iso folio, sitten leivinpaperi ja asettele leivät 3x4 ruuduiksi. Kostuta pullasudilla ja kasvisliemellä, johon laitat 2 dl kiehuvaa nestettä ja 1/4 palan kasvisliemikuutiota - jäähdytä tämä ennen käyttöä.

Valmista täyte. Täytteen ohje on Iltasanomista.

Täytteeksi punajuurihummus

Punajuurihummus2 isoa punajuurta
1 rkl oliiviöljyä
1 tlk kikherneitä
1 puserrettu valkosipulinkynsi
2-3 rkl tahinia
4 rkl sitruunamehua
½ dl oliiviöljyä
½ dl vettä
suolaa
mustapippuria
vähän piparjuuritahnaa
Mittaa kaikki ainekset tehosekoittimeen ja aja sileäksi. Maista ja mausta tarvittaessa lisää. Levitä täyte kostutettujen leipien päälle ja rullaa kääretortun tavoin. Tee folion avulla tiukka rulla ja anna sen olla 2 vrk jääkaapissa. Leivät päälle päällinen ja koristeet. 
Päälle 
2 dl vispikermaa
100 g tuorejuustoa
ripaus  suolaa, mustapippuria ja haluttaessa piparjuuritahnaa

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kermavaahto kakun päällysteenä ja kermapursotus

Teksti on  päivitetty viimeksi huhtikuussa 2025.   Alkuperäinen teksti on  vuodelta 2015 Kerman valinta Moni kyselee, mistä tulee paras pursotettava vaahto ja mielipiteet ja vastaukset vaihtelevat. Nykyään useimmat vispikermat ovat hyvin toimivia, myös edullisimmat tuotteet ja hinnoissa onkin eroja, niitä kannattaa vertailla.  Kerma tarkoittaa maidon rasvaa. Vispikerma on tarkoitettu vatkattavaksi, sen vaahto on kiinteä ja kiiltävä sekä kestävä, vatkaaminen tosin kestää vähän pidempään kuin kuohukerman vaahdottaminen.  1 dl vispikermaa on vaahdotettuna noin 1,75 dl.  Kuohukerman vaahto ei ole yhtä pysyvää, eikä kuohukermasta saa tilavuudeltaan yhtä paljon vaahtoa kuin vispikermasta. Sanoisin, että k uohukermasta ei hyvää pursotusvaahtoa saa -tästäkin joku on eri mieltä -mutta kuohukerma on paras tuote kinuskin valmistukseen eli keitettävään tuotteeseen. Vispikermojen laadussa ja valmistajissa on tapahtunut muutoksia esimerkiksi vuoden 2023 aikana ja a...

Britakakku 2020

Ohje päivitetty 19.6.2025 Millainen on hyvä britakakku - mielestäni sen pohjan pitää olla mehevä, suussa sulava, mieluummin vähän rapea kuin pehmeän rasvainen ja kostea! Marengin pitää olla ilmavasti aseteltu ja hieman rapeaksi ja kuivaksi paistettu - marengin voi asetella ilmavasti pohjien päälle joko lusikalla tai pursottamalla, mutta ei litteäksi levyksi vetelemällä - se ei ole toivottu tulos tässä ihanassa kesäkakussa! Britakakku Noin 15 :lle henkilölle, kakun koko 20 x 30 cm, kaksi kerrosta,  10 hengen ainesmäärät suluissa, annoskoko riippuu täytteenkin määrästä ja tukevuudesta. Suurempi kakkuohje 15-20   henkilölle löytyy täältä  Pohja 175 g margariinia   (150g) 1 3/4 dl sokeria       (1 1/2 dl) 5 kananmunan keltuaista  (4) (käytin L-koko) 1 3/4 dl maitoa        ( 1 1/2 dl) 3 dl vehnäjauhoja    (2 1/2 dl) 2 tl leivinjauhetta    (2 tl) 2 tl vanilliinisokeria  (1 tl) Marenki 5 valkuai...

Parhaat mokkapalat, uunipellillinen

Mokkapaloista on jo pitkään ollut kotitalouskirjoissa perinteisen munavaahtotaikinaohjeen lisäksi toinen, pikataikinapohja, jossa on paljon kaakaota ja taikinassa on piimää, jolloin kohotusaineena on happamiin taikinoihin sopiva ruokasooda. Blogissani on näitä aiempia ohjeita, myös munaton ohje täällä  Tein nämä kuvan mokkapalat niin, että osa nesteestä on kylmää vettä, tätäkin ohjetta on useampia netissä. Käytin itse Kotalan ohjetta Voice.fi sivulta , jota muokkasin ja kuulkaa, tätä ei suotta netissä ole kehuttu – on niin mehevä ja hyvä!  Mokkapalat 60 cm leveän uunin sy älle uunipannulle Pohja : 7 ½ dl vehnäjauhoja 5-7 dl sokeria 5 tl vaniljasokeria 2  tl ruokasoodaa 3  3/4 dl eli 3,75 dl vettä Vajaa 1 tl suolaa 300 g margariinia tai voita 6 rkl kaakaojauhetta 2  1/4 dl piimää tai maustamatonta jogurttia 3 kananmunaa L- koko Sekoita kuivat aineet keskenään eli jauhot, sokeri, vaniljasokeri ja ruokasooda. Kiehauta kattilassa vesi, suola, voi ja kaakaojauhe. Lis...