Siirry pääsisältöön

Porkkanakurpitsaleivät, kurpitsapatongit






Kurpitsaviikkojen aikaan 2020 syksyllä leivoin hokkaidokurpitsasta ja myskikurpitsasta leipiä ja patonkeja. Tein kurpitsasta ensin suuria kuutioita, joita käytin mikrossa 2-3 minuuttia ja sen jälkeen laitoin ne vielä uuniin paahtumaan - toki pelkkä uunissa paahtaminenkin riittää vähentämään kasvisten nesteen määrää ja syventämään makua. Kurpitsasta tulee keltaista väriäkin leipään - aikamoisen kaunista!

Soseutin pehmeät kasvikset monitoimikoneen leikkuuterällä ja lisäsin vähän esim. pari desiä nestettä riippuen taikinan koosta. Huomasin aiemmin, kun tein pelkästään soseutettu kasvis nesteenä leipää, että se jäi vähän puuromaiseksi rakenteeltaan - ei ollut minun makuuni, niinpä päädyin siihen, että nestettä kannattaa kasvissoseeseen laittaa mukaan. Leivissä on mukana myös porkkanaa, joka kulki siinä kurpitsan ohella, mutta vaatii vähän kauemmin kypsytysaikaa tai mikrotusta pehmitäkseen - laitoin porkkanaa joukkoon, koska kotoa löytynyt kurpitsanpala oli liian pieni - se olikin ihan hyvä yhdistelmä! 

Sovelsin hapanjuurileivän perusohjetta  mutta huomasin taas kerran, että kasvissoseen yhteydessä jauhot kannattaa lisätä vähän kerrallaan, koska niitä ei todella tarvitse yhtä paljon kuin perusohjeessa , jossa jauhojen määrä on 100 %. En sitten osaa antaa teille tarkkaa jauhojen määrää, mutta leipäähän voi tehdä vähän käsituntumallakin - jos juurta on vähän, kohoaminen hidastuu ja vaatii aikaa, suurempi juuren määrä nopeuttaa kohoamista.

Kurpitsapatongit


450 g juuressosetta ja haaleaa vettä
70 g spelt sämpyläjauhoja (Stömsberg) tai ruisjauhoja
noin 350 g vehnäjauhoa 

Anna tekeytyä 2-3 tuntia. Tehdään näin autolyysi ilman juurta ja suolaa sitkon vahvistamiseksi. Lisää sitten taikinaan juuri ja tarvittaessa vehnäjauhoja vielä esim 50 g, tai jos taikina tuntuu kovalta, lisää vähän nestettä, niin että saat pallomaisen pehmeän taikinan.

100 g aktiivista, moussemaista juurta (mielellään kahdesti ruokittua)

Anna tekeytyä tunnin verran, suojaa kulhon pinta, ettei taikina kuivu. Lisää suola

10 g suolaa

Suolaa lisätessäsi tee samalla ensimmäinen taittelu, sitten 20 minuutin välein vielä kaksi taittelua ja kun kun suolan lisäämisestä on pari tuntia taittele vielä kerran leipätaikina. Jos taikina ei näytä kohonneelta, voit vielä kohottaa sitä huoneen lämmössä. 

Sen jälkeen muotoilin patongit, ensin pyöreäksi ja lepo 20 min,. sitten pitkuloiksi nipistämällä suorakaiteen pitkät sivut yhteen ja pyörittelin vielä tankoja leivinpöydällä. Laitoin patongit kohoamaan leivinpaperilla vuoratun patonkipellin päälle, taittelin leivinpaperista taitokset patonkien väliin, etteivät ne kohotessaan yhdisty. Peitin patonkipellin liinalla ja siirsin pellin elintarvikemuovipussin sisään. Patongit voi pitää yön yli jääkaapissa ja paistaa sitten tai kohottaa huoneen lämmössä ja paistaa kuuman pitsakiven päällä tai uuniritilän päällä 20-30 minuuttia 240 asteessa - jos pinta alkaa ruskistumaan liikaa, suojaa pinta joko leivinpaperilla tai foliolla. Ennen paistamista pinnalle voi suihkuttaa haaleaa vettä ja ripotella siemeniä.


Kurpitsaleipä


300 g juuressosetta ja haaleaa vettä = 72 %
85 g juurta
420 g jauhoja, joista noin 50 g ruisjauhoa, loput Strömsbergin vehnää
8 g suolaa

Valmista leipä tavanomaisen hapanjuurileivän valmistustavan mukaan, mutta älä lisää vehnäjauhoja kerralla, vaan lisää vähän kerrallaan, niin että saat pehmeän pallon taikinasta.





. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kermavaahto kakun päällysteenä ja kermapursotus

Teksti on  päivitetty viimeksi huhtikuussa 2025.   Alkuperäinen teksti on  vuodelta 2015 Kerman valinta Moni kyselee, mistä tulee paras pursotettava vaahto ja mielipiteet ja vastaukset vaihtelevat. Nykyään useimmat vispikermat ovat hyvin toimivia, myös edullisimmat tuotteet ja hinnoissa onkin eroja, niitä kannattaa vertailla.  Kerma tarkoittaa maidon rasvaa. Vispikerma on tarkoitettu vatkattavaksi, sen vaahto on kiinteä ja kiiltävä sekä kestävä, vatkaaminen tosin kestää vähän pidempään kuin kuohukerman vaahdottaminen.  1 dl vispikermaa on vaahdotettuna noin 1,75 dl.  Kuohukerman vaahto ei ole yhtä pysyvää, eikä kuohukermasta saa tilavuudeltaan yhtä paljon vaahtoa kuin vispikermasta. Sanoisin, että k uohukermasta ei hyvää pursotusvaahtoa saa -tästäkin joku on eri mieltä -mutta kuohukerma on paras tuote kinuskin valmistukseen eli keitettävään tuotteeseen. Vispikermojen laadussa ja valmistajissa on tapahtunut muutoksia esimerkiksi vuoden 2023 aikana ja a...

Britakakku 2020

Ohje päivitetty 19.6.2025 Millainen on hyvä britakakku - mielestäni sen pohjan pitää olla mehevä, suussa sulava, mieluummin vähän rapea kuin pehmeän rasvainen ja kostea! Marengin pitää olla ilmavasti aseteltu ja hieman rapeaksi ja kuivaksi paistettu - marengin voi asetella ilmavasti pohjien päälle joko lusikalla tai pursottamalla, mutta ei litteäksi levyksi vetelemällä - se ei ole toivottu tulos tässä ihanassa kesäkakussa! Britakakku Noin 15 :lle henkilölle, kakun koko 20 x 30 cm, kaksi kerrosta,  10 hengen ainesmäärät suluissa, annoskoko riippuu täytteenkin määrästä ja tukevuudesta. Suurempi kakkuohje 15-20   henkilölle löytyy täältä  Pohja 175 g margariinia   (150g) 1 3/4 dl sokeria       (1 1/2 dl) 5 kananmunan keltuaista  (4) (käytin L-koko) 1 3/4 dl maitoa        ( 1 1/2 dl) 3 dl vehnäjauhoja    (2 1/2 dl) 2 tl leivinjauhetta    (2 tl) 2 tl vanilliinisokeria  (1 tl) Marenki 5 valkuai...

Parhaat mokkapalat, uunipellillinen

Mokkapaloista on jo pitkään ollut kotitalouskirjoissa perinteisen munavaahtotaikinaohjeen lisäksi toinen, pikataikinapohja, jossa on paljon kaakaota ja taikinassa on piimää, jolloin kohotusaineena on happamiin taikinoihin sopiva ruokasooda. Blogissani on näitä aiempia ohjeita, myös munaton ohje täällä  Tein nämä kuvan mokkapalat niin, että osa nesteestä on kylmää vettä, tätäkin ohjetta on useampia netissä. Käytin itse Kotalan ohjetta Voice.fi sivulta , jota muokkasin ja kuulkaa, tätä ei suotta netissä ole kehuttu – on niin mehevä ja hyvä!  Mokkapalat 60 cm leveän uunin sy älle uunipannulle Pohja : 7 ½ dl vehnäjauhoja 5-7 dl sokeria 5 tl vaniljasokeria 2  tl ruokasoodaa 3  3/4 dl eli 3,75 dl vettä Vajaa 1 tl suolaa 300 g margariinia tai voita 6 rkl kaakaojauhetta 2  1/4 dl piimää tai maustamatonta jogurttia 3 kananmunaa L- koko Sekoita kuivat aineet keskenään eli jauhot, sokeri, vaniljasokeri ja ruokasooda. Kiehauta kattilassa vesi, suola, voi ja kaakaojauhe. Lis...