Viime kevään jäätelöohjeeni sai paljon huomiota ja monet tekivät sen mukaan kotijäätelöitä. Kondensoidun maidon tullessa Suomen markkinoille, jäätelön tekeminen muuttui helpoksi! Teen itse kaiken koemaistamalla tuotteita ja jäin kaipaamaan kerman ja kondensoidun maidon yhdistelmään jotain - joten lisäsin ohjeeseen tuorejuustoa - voisi olla myös jogurttia tms. - näin sain haluamani rakenteen ja maun. Makuaineita voi lisätä ihan omien mieltymysten mukaan, eikä ainesuhteetkaan ole ihan tarkkoja. Liikaa makeutta voi taittaa hipsulla suolaa rai pienellä määrällä sitruunan mehua. Vispikerman tilalle käy vatkattava vaniljakastike ja kuohukermakin. Nyt uusiin makukokeiluihin inspiroi K-ruoka sivuston ohje, jos tein oman muunnokseni. Siis tämä on taas niin ihanan ihanaa, mikä maku!!
Mustikka-valkosuklaajäätelö
Mustikkakiisseli
1 1/2dl Bonne mustikkasosetta
1/2dl glukoosisiirappia
2-3rkl sokeria
3 rkl vaaleaa maissisuurustetta
5-6 dl vispikermaa
1-2 tl glukoosisiirappia (ei välttämätön)
200 g Philadelphia tuorejuustoa
1prk kondensoitua maitoa
1 1/2tl vaniljasokeria
sokeria maun mukaan esim. 1 rkl
n. 1dl valkosuklaahippuja
Kaurasuklaakeksejä muutama kpl
Valmista ensin mustikkaraita. Kiehauta mustikka- glukoosisiirappiseos, lisää suuruste ja kuumenna sekoittaen pari minuuttia, kunnes kastike sakenee. Maista sokerin määrä ja siirrä kattila jäähtymään kylmään veteen esim. tiskialtaaseen. Voit lisätä tavallista sokeria mustikkaan halutessasi. Glukoosisiirappi pitää seosta helpommin leikattavana, vaikka se jäädytetäänkin.
Laita isoon kulhoon kerma, tuorejuusto, kondensoitu maito ja vaniljasokeri. Vatkaa pehmeäksi vaahdoksi. Kokoa jäätelöt muovirasioihin parin kerrokseen - ensin jäätelömassaa, vedä lusikalla raidat, joihin kaadat jäähtynyttä mustikkakiisseliä, ripsottele suklaahippuja päälle. Tee toinen kerros samoin ja asettele lopuksi kaura-suklaakeksin paloja jäätelön päälle. Laita kansi rasiaan. Pakasta.
Kun otat jäätelöä, anna sen hetki sulaa huoneen lämmössä. Sulanutta tuotetta ei saa pakastaa uudelleen, joten jos kaikki ei tule syötyä kerralla, ota jäätelörasiasta paloja tukevalla veitsellä.
Miten helppoa onkaan viedä mökille ainekset, - jos siellä on sähkövatkain ja pakastin, niin kesän jäätelöbaari on taattu,
Jk. Liitän tänne vielä linkin Pullahiiren sivulle, jossa on ohje itse tehtyyn laktoosittomaan kondensoituun maitoon
Kommentit
Lähetä kommentti
Jätä viesti, kommentti tai kysymys: