Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2015.

Hyvää uutta vuotta 2016!

Kiitos kaikille blogiani lukeneille - lukijoiden määrän kasvu innostaa minua etsimään ja kokeilemaan reseptejä - vain hyvät ja toimivat reseptit kirjoitan muistiin. Itselleni tämä blogi toimii reseptivarastona ja oppimisen välineenä - yhteistyössä muiden kanssa opin kaiken aikaa uutta. Kirjoittaessani joudun myös etsimään tietoa, tarkistamaan ja täydentämään asioita ja opin samalla uutta. Olen sekä leivonnassa että ruoanvalmistuksessa innokas kokeilija ja on ihanaa, että myös mieheni ja perheen nuoret aikuiset ovat kiinnostuneita resepteistä ja uusista makuelämyksistä. Vuosien varrella minulle on kerääntynyt hyväksi havaittuja reseptejä, joita myös mielelläni jaan. Tässä uudenvuodenaaton pikkusyötävää kahdelle leffaillaksi. Tein katkarapuleipiä, siemenleipäkuppeja kylmäsavulohitäytteellä, ruisnappeja porotäytteellä ja ihania uunipunajuuria vuohenjuustotäytteellä ja itse  keitetyllä makusiirapilla sekä vielä dumlesuklaa- kuppikakkuja appelsiinikuorrutuksella . Maistui hyvältä

Suklaakakku vieraiden odottaessa

Tämä kakun ohje on ollut vuosikausia käytössäni - se on nopea ja herkullinen - lisäkkeeksi käy jäätelö, marjat ja kinuski, vatkattava vaniljakastike. Piirasvuoassa paistettaessa koko kakun valmistus käy puolessa tunnissa - nnin pikainen ei kuitenkaan kannata olla kuin minä olin tänään, sillä jätin vahingossa leivinjauheen pois! Se harmitti niin, että piti kesken kahvikupin nousta uusi paistos tekemään uuniin - ja kyllä kannatti, sillä ovesta tupsahtikin pian  nuoria miehiä kahville! Mehevä suklaakakku Mittaa kulhoon kuivat aineet ja sekoita ne keskenään 3 dl vehnäjauhoja 2 dl sokeria 2 rkl kaakaota 2 tl vanilliinisokeria 2 tl leivinjauhetta Sulata mikrossa 150 g margariinia ja kiehauta 1 dl vettä Vatkaa 2 munaa kevyesti vaahdoksi Lisää nesteiset aineet kuiviin aineisiin ja kaada taikina voideltuun ja (kookos)jauhoilla jauhotettuun piirasvuokaan (halkaisija noin 25 cm). Paista 175 asteessa, kunnes tikkuun ei tartu taikinaa keskeltä kokeillen - kakku kypsyy noin 20 mi

Marenkikuuset

Leivontaystävien innoittamana kokeilin minäkin marenkikuusien valmistamista koristeeksi           joululeivonnaisiin. Kaksi ensimmäistä erää marenkeja epäonnistui - paistoin aivan liian löysän massan ja   sain ohuita vihreitä nappeja! Ystävät postasivat lohduttavia sanoja: "suutarin lapsilla ei ole kenkiä!" ja "kyllähän noi nyt kuusesta käy!" - leipureiden huumoria!   -kiitos Heidi ja Tiina 💟 Mutta periksi en tahtonut antaa ja lopulta onnistuin!                                                              Marenkien onnistumiseksi suosittelen lukemaan Iivanaisen Emman ohjeet Makulehdestä!   Muovikulhon sijasta kannattaa vatkatessa käyttää teräskulhoa tai lasikulhoa, niin ei rasvaa ole kulhon reunoilla estämässä vaahtoutumista - muoviset vatkainkulhot tahtovat olla naarmuuntuneita. Epäonnistuneen marengin vatkasin sähkövatkaimella, yleiskoneen teräskulhossa vatkatessani onnistuin heti. Marengit 2 munanvalkuaista  1- 1,6 dl Sirosokeria 2 tipp

Muuntuvat sämpylät

Joulun jälkeen suolaiset leivonnaiset tekevät kauppansa. Tavallista sämpylätaikinaa voi muuntaa monella tavalla - alla olevassa reseptissä on mukana aurinkokuivattua tomaattia - hyvin sopisi myös fetakuutiot taikinan joukkoon. Lisää vinkkejä tuolla reseptin yhteydessä. Maistelin näitä sämpylöitä ennen reseptin kirjaamista ja tykkäsin kovasti. Muuntuvat sämpylät  Tästä annoksesta sain 2 patonkia ja 10 sämpylää 6 dl kädenlämpöistä vettä 1 hiiva (50 g) 1 rkl hunajaa 1 tl suolaa  2 rkl aurinkokuivattua tomaattia kuutioina 1 dl oliiviöljyä tai aurinkokuivattujen tomaattien mausteöljyä Hurjan viljaista sämpyläjauhoa   tai sämpyläjauhoa ja  1 dl siemeniä ja 1/2 dl kauranleseitä vehnäjauhoja VOIT LISÄTÄ TAIKINAAN MYÖS JOTAIN SEURAAVISTA:                                         1-2 dl fetajuustoa kuutioina ( voit hienontaa vähän)                                         1 dl kinkkukuutioita                                         1/2 dl oliivirenkaita  

Naurispiiraat

Naurispiiraiden taikinaksi sopii karjalanpiirakoiden ruistaikina. Itse käytin nyt valmista pakasteruistaikinaa. Olen kerran aiemmin tehnyt näitä ja ne häviävät kiireesti pöydästä! Kaulin ruistaikinan ohueksi levyksi. Kaulimiseen sopii hyvin karkea ruisjauho. Otin pyöreällä muotilla piiraan pohjia, laitoin täytteeksi naurista (täytteen ohje alla) ja ummistin piiraat painellen reunoja yhteen. Paistoin piiraat 225 asteessa ja voitelin ne molemmin puolin kuumalla maito-margariiniseoksella ja laitoin tarjoiluastiaan, päälle leivinpaperi ja leivinliina. Piiraat saavat pehmetä ennen tarjoilua. Nauristäyte Pese, kuori ja raasta nauriit. Kypsennä ne pehmeiksi kiehuvassa vedessä, siivilöi vesi pois ja lisää naurisraasteeseen margariininokare ja ripaus suolaa ja vähän siirappia. Maista täytettä.

Parmesankeksit

Tapaninpäivänä maistui jo hyvin pikkusuolaiset leivonnaiset: siemenleipä, naurispiiraat ja Kinuskikissan Parmesankeksit. Parmesankeksit 3 dl parmesan-raastetta tai punaista Emmentalia raasteena 2 ½ dl vehnäjauhoja ½ dl seesaminsiemeniä 125 g  margariinia 1 muna Pinnalle: ½ dl parmesan-raastetta seesaminsiemeniä Sekoita keskenään juustoraaste, vehnäjauhot ja seesaminsiemenet. Paloittele margariini joukkoon ja nypi sekaisin muiden aineiden kanssa. Monitoimikoneessa leikkuuterällä saat ainekset kertapainalluksella sekaisin. Lisää muna ja vaivaa tasaiseksi - sekoita mahdollisimman vähän, koska taikinaan ei saisi tulla sitkoa. Kauli taikina noin sentin paskuiseksi levyksi jauhotetulla pöydällä - jauhoja alle ja päälle sen verran, ettei taikina tartu pöytään tai kaulimeen. ota pyöreällä muotilla keksejä taikinalevystä ja nosta ne leivinpaperin päälle uunipellille. Ripottele pinnalle parmesan-raastetta ja seesaminsiemeniä. Paista 200 asteessa 12 – 15 minuuttia.

Granaattiomenakakku

Jouluksi tein kaksi kakkua: uunijuustokakun ja tämän hyytelöidyn juustokakun, jonka pohja on piparkakkumuruista ja päällä  granaattiomenamehusta ja granaattiomenan siemenistä tehty kiille. Pursotettu koristerengas on kermavaahtoa, jossa on makuna kinuskia ja Philadelphia tuorejuustoa. Joulutähtiä lehtineen valmistin kaulintamassasta jo pari päivää ennen. Kuivatin massaa CMC jauheella muotoillessani kukkia, joten kukat olivat kovin hauraita - sain kuitenkin ne pysymään koossa pikeerillä liimaillen. Parin päivän kuivumisen jälkeen kukat olivat jo hyvin koossa pysyviä. Mitähän näistä syntyy? Granaattiomena vuotaa paljon mehua, kun siemeniä irrottaa ja luulenpa, että tuo mehu voi olla työpinnoilla aika värjäävää - tarvittaessa astianpesuainetta raakana päälle vaikuttamaan - se poistaa värit niin pinnoilta kuin vaatteista.  Granaattiomena säilyy hyvin jääkaapin vihanneslokerossa. Se oli jo jonkin aikaa odottanut käyttöä. Pesin hedelmän ja rullasin sitä ķämmenellä  pöytää vasten, jotta

Karjalanpiirakat

Pitkästä aikaa tein karjalanpiirakoita. Kotona olin vain Jalon myllyn karkeita ruisjauhoja ja pulikkakin kateissa muuttovarastoissa. Nämä piirakat on karkeasta jauhosta tehty, mutta lähdin kuitenkin kauppaan hakemaan tavallisia ruisjauhoja - kuori tulee parempi niistä tehden. Kuoritaikinan ruisjauho-vesi-suola seokseen kannattaa lisätä vähän öljyä ja vehnäjauhoja, ne parantavat taikinan kimmoisuutta ja leipoutuvuutta. Hyvä ohje karjalanpiirakoihin ensikertalaisellekin löytyy Kinuskikissan sivuilta . Puuro kannattaa keittää jo edellisenä päivänä valmiiksi, itse lisään piirakkapäivänä puuroon raakaa kananmunaa niin maun kuin värin kannalta. Lisäksi muna sitoo puuroa täytteessä.

Hapanleipää kalan muotoisena

Sain kivan idean Eestistä. Kala tuleekin joulupöytään ruistaikinasta tehtynä leipänä. Toisen leivän jätin voitelematta, niin siihen muodostuikin kaunis kuvio viiltojen myötä. Hapanleivän ohje löytyy aiemmin blogistani.

Joulusuklaat Mariannerouheella

Suklaan valmistusta pääsin kokeilemaan, kun kerroin isälleni katselleeni muiden suklaakuvia - siltä istumalta hän haki kaapistaan suklaan tekoon tarkoitetun sydänvuoan ja totesi, että nyt pääset kokeilemaan! Pesin uuden vuoan ja vähän öljysin sitä - se on suositeltavaa silloin tällöin ja etenkin konepesun jälkeen silikoonituotteille. Laitoin suklaasydämiin alle Marianne crushia, sitten sulatettua valkosuklaata ja sulatettua maitosuklaata. Pitkästä aikaa temperoin suklaata - se auttaa niin, että sulatettu suklaa ei harmaannu pinnaltaan rasvan erottumisen vuoksi, temperoidun suklaan rakenne ja maku pysyy hyvänä. SUKLAAN SULATTAMISEEN JA TEMPEROINTIIN VIDEOLINKIT myös yläpalkin You Tube videoissa. Suklaan temperointia voit tehdä kolmella tavalla: vesihauteessa kuumentaen ja jäähdyttäen, mikrossa vaiheittain tai rouhimalla suklaan ja kuumentamalla osan siitä. Itse kuumensin ja jäähdytin suklaat vesihauteessa ja mittasin lämpöä digimittarilla.  Ei se vaikeaa ollut!

Mangorahkaa passionkastikkeella

Joulun tavallinen jälkiruoka kakkukahvien lisäksi on luumurahka. Netissä kyseltiin eilen, mitä muuta voisi tarjota. Ensimmäisenä mieleeni tuli pannacotta, mutta ryhdyinkin sitten tuumasta toimeen ja kokeilin mangorahkaa passionkastikkeella. Mangorahka 1 tlk mangorahkaa 1 dl vatkattavaa vaniljakastiketta Vähän sokeria Vaahdota vaniljakastike, sekoita se vatkaimella vaniljakastikkeeseen. Mausta ja maista. Jos tahdot voimakkaamman mangon maun, paloittele tai soseuta mangoa joukkoon. Kaada oäälle passionkastike ja koristele annos. Passionkastike 2 passionhedelmää 1/2 - 1 dl appelsiinitäysmehua 1/2 dl tomusokeria (Halutessasi kiisselimäisempää lisää 1 tl perunajuhoja) Laita kaikki aineet kattilaan, kuumenna sekoittaen. Jäähdytä kastike. Kaada se rahkan päälle. Voit laittaa pinnalle vielä paloiteltuja pistaasipähkinöitä. Tämä oli herkullista!

Kinderleivokset

Lapsenlapseni kyseli jo lähes puoli vuotta minua leipomaan kinderleivoksia, kun ne olivat niin mieleisiä olleet viimeksi leipoessani. Omaan makuuni nämä ovat vähän liian makeita, mutta muistan kyllä, että lapsiperheessä mokkapalojakin leivoin tosi usein, koska ne olivat niin lasten herkkua ja tämä kinderpiiras on kuin jalostettu muoto mokkapaloista.  KINDER-LEIVOKSET 150 g margariinia 1 1/2 dl vettä 2 1/ 2 dl sokeria 2 1/2  dl vehnäjauhoja tai Sunnuntain gluteenitonta jauhoseosta 1 tl vaniljasokeria 1 tl leivinjauhetta 2 rkl tummaa kaakaojauhetta 2 munaa Voikreemi päälle: 100 g margariinia tai voita   3 dl tomusokeria 3 tl vaniljasokeria 3 rkl maitoa Pinnalle : 200 g Fazerin Sininen maitosuklaata sulatettuna  + 2 rkl margariinia tai voita – Voitele ja jauhota  kaksi pitkänmallista Kinuskikissan vuokaa tai iso piirasvuoka. Kuumenna margariini ja vesi. Sekoita kuivat aineet muovikulhossa, lisää kuuma margariini-vesi-seos. Sekoita pika

Joulupiparit ja niiden koristeluvinkkejä

Täällä hyviä linkkejä pipareiden koristeluun! Joulupipareiden koristeluun on pikeeri paras vaihtoehto. Sillä voi pursottaa reunaviivat, koristeellisia osia pipareiden päälle ja sillä saa tasaisen täyttöpinnan pipareihin.  Pikeeri 1 munanvalkuainen 3- 3 1/2 dl tomusokeria muutama pisara sitruunanmehua tai viinietikkaa Vatkaa munanvalkuaista vaahdoksi sähkövatkaimella. se ei vaahtoudu, jos joukossa on yhtään keltuaista tai jos kulhossa tai vatkaimessa on vettä tai rasvaa. Vatkatessasi täydellä teholla sähkövatkaimella lisää vähän kerrallaan tomusokeria. Vatkaa sen jälkeen vielä 3-5 minuuttia. Vatkaaminen ja happo tekevät kuorrutteesta rapena ja nopeasti kuivuvan. Lisää lopuksi sitruunanmehua joukkoon. Vatkaamisen aikana voit lisätä myös pastaväriä pikeeriin ja olenpa joskus, kun ei värejä paikalla sattunut olemaan, laittanut vähän etikkapunajuuren lientäkin väriksi tähän sitruunamehun tilalle. Pikeerin pitää olla valmiina hammastahnan paksuista, kok

Titityy linnunpöntöt

Olikin jännä kokeilla pyöreää muotoa piparilevyyn - päällystin kaksi pulloa sanomalehdellä ja leivinpaperilla, mittasin ympäryksen A4 arkilla ja puolitin mitan. Pönttö muodostui kahdesta kappaleesta, lisäksi pohja ja katto. Kaulin taikinan suoraan leivinpapetin päälle ja leikkasin kaavalla kappaleet. Paistoin valmiista piparitaikinasta kaavan kokoiset suorakaiteen malliset levyt. Leikkasin kuumana leivinpaperin kanssa levyt irti ja siirsin ne varovasti pullojen päälle jäähtymään - levyt repeilevät helposti. Pehmeään levyyn saa leikattua pyöreän lentoaukon. Kun levyt ovat kovettuneet niitä voi vielä terävällä veitsellä reunoja vuollen muotoilla yhteensopiviksi. Koristelin kovettuneet levyt pikeerillä ( 2 munanvalkuaista ja 6 dl tomusokeria vatkataan kunnolla vaahdoksi ja lisätään noin 2tl sitruunanmehua ja elintarvikeväriä) ja liimasin ne pikeerillä yhteen. Lentoaukon orren kiinnitin sulaneella  sokerilla ja huomenna pitäisi kiinnittää lintu siihen. Yli 80-vuo

Karpalomuffinit ja joulupuukoristeet

Joulupuumetsä Joululeivonnaisten sarja alkoi vasta puolivälissä joulukuuta pikaleivontaohjeella. Näiden karpalomuffinien ohje on sellainen, että kuivat ainekset voi latoa kerroksittain purkkiin ja liittää mukaan alla olevan ohjeen. Karpalomuffinit noin 16 kpl 2 1/2 dl vehnäjauhoja 1 1/2 dl ruokosokeria tai sokeria 1 1/2 tl leivinjauhetta 1 tl vanilliinisokeria 1/2 dl kauranleseitä tai kookoshiutaleita tai valkosuklaarouhetta 1-2 dl pakastekarpaloita tai kuivattuja karpaloita tai puolukoita tai vadelmia tai mustikoita 2 munaa 75 g margariinia sulatettuna tai 3/4 dl rypsiöljyä OHJE: Sekoita purkissa kerroksittain olevat kuivat aineet keskenään (jos käytät kuivattuja marjoja, ne voivat olla kuiva-aineiden joukossa), lisää 2 munaa hieman vaahdotettuna ja 75 g sulatettua margariinia tai 3/4 dl rypsiöljyä sekä 1 1/2 dl maustamatonta jogurttia. Sekoita taikina tasaiseksi, mutta sekoita mahdollisimman vähän, ettei taikina sitkisty. Lisää viimeksi p

Pitsa eestiläisestä pitsajauhoseoksesta

Lauantai-iltapäiväksi päätettiin kokeilla pitsan tekemistä vamiista eestiläisestä pitsajauhoseoksesta "Õhukese pitsapõhja pulber". mitä minulle oli kovasti kehuttu. Pussiilliseen jauhetta lisätään  2 dl vettä ja 1/2 dl öljyä. Me lisäsimme sekä vettä että öljyä enemmän, koska taikina näytti turhan paksulta koostumukseltaan.Käytimme oliiviöljyä. Pussin kyljessä kerrotaan, että se sisältää vehnäjauhoa, maitojauhetta ja leivinjauhetta. Sekoitettu taikina kaulitaan ohueksi margariinilla rasvatun uunipellin päälle - no me laitoimme leivinpaperin päälle. Huomasimme, että yksi pussillinen tätä jauhetta muodostaa hieman liian suuren taikinan yhdelle 60 senttisen uunin uunipellille - påitsapohja kannattaa todella kaulia ohueksi, jotta se olisi hyvän makuinen. Pohja kohoaa hieman uunissa ja muistuttaa rakenteeltaan enemmän pannukakkua tai murotaikinaa kuin hiivataikinaa - no eihän siinä hiivaa olekaan. Mukava kokeilu tämä oli, mutta kylläpä me teemme seuraavalla kerralla pitsap

Täytekakku ja sokerimassaharjoituksia

Tänään pääsin huippuammattilaisten Marjo Moilasen ja Pia Penttilän oppiin. Arvostan kovasti kokeneilta kakuntekijöiltä saamiani ohjeita ja työtä helpottavia vinkkejä. Kiitos kurssipäivästä! Sokerimassalla päällystetyn kakun täytteinä mustaherukkamousse ja vadelma-punaherukkamousse. Kakun täyte kahteen väliin 3 munan kakkupohjassa syntyi kätevästi samasta "pohjaseoksesta". Yhdestä kaksi  - punaherukkavadelmatäyte ja mustaherukkatäyte 2 1/2 dl Flora vispiä 1 dl vaahdotettua vaniljakastiketta (Flora) 100 g maustamatonta tuorejuustoa Arla 1- 1 1/2 dl sokeria 2-4 tl vanilliinisokeria vähän, muutama pisara sitruunan mehua 3 liivatetta 1 1/2 dl vadelmaa ja punaherukkaa 1 dl mustaherukkaa (+Mariannerouhetta) Soseuta ensin pakastemarjat monitoimikoneella - jos et halua marjan kuoria tai siemeniä täytteeseen, voit toki painaa soseen siivilän läpi, mutta mielestäni se ei ole tarpeen.  Pehmitä liivatteet vedessä. Vaahdota kerma. Vaahdota

Heidin matkakertomus

Heidin matkakertomus Lontoon ja Birminghamin matkasta marraskuussa 2015 oli ihastuttavaa luettavaa. Tutustu Mamman leivontanurkkaan ! Heidistä paljastuikin paitsi hyvä kuvaaja niin myös tarinan kertoja. Irman ja Jenni-Marian ihanat kuvat ja kertomukset olivat blogissani aiemmin. Yhteinen harrastus loi kivan kaveriporukan, päivittäin olemme yhteydessä vieläkin.

Mustikkakakku suklaapohjalla

Huomenna on tanssikurssin viimeinen tunti ennen joulua ja tämä kolmas tekemäni tanssikakku lähtee mukaani. Sitten voisinkin siirtyä jouluisempiin aiheisiin leivonnassa.  Kakussa on tumma kaakao-sokerikakkupohja ja täytteenä mustikka- ja vaniljamoussea. Edelliseen kakkuun tein samat täytteet ilman liivatetta, mutta totesin, että sokeri- tai kaulintamassalla päällystetyn kakun leikkaaminen on vaikeaa, jos täytteet ovat pehmeitä. Kermakakkuihin sopii pehmeät täytteet, mutta massalla päällystetyt kakut vaativat tukevan pohjan ja tukevat moussetäytteet eli liivatetta täytteeseen. Valkosuklaa ja tuorejuustokin jähmettävät ätyettä, mutta eivät liivatteen tavoin. Kakun päälle tehtävät hahmot vaativat kuivattamista koossa pysyäkseen, mutta tasaisen pinnan ja tasokuvioiden ei tarvitse kuivua etukäteen - kakun leikkaaminen on helpompaa. Olen nyt usein laittanut moussetäytteet kakkuun 2 vrk ennen tarjoilua - näin kakku ehtii kostua ja maut syvenevät herkulliseksi! Kreemitän kak