Siirry pääsisältöön

Kinkkupiiras


Ranskalainen juustopiiras Quiche lorraine valmistetaan perinteisesti sekoitettuun voitaikinaan, johon ei kohotusaine kuulu. Pohjasta tulee rapea. Leivon nykyään useimmiten suolaisen piiraan pohjataikinan niin, että lisään vähän leivinjauhetta saadakseni pehmeän pohjan ja tähän ohjeeseen lisäsin myös perunasosejauhetta maun vuoksi. Alla kaksi erilaista pohjataikinaa, joita toki voi käyttää mihin vaan suolaiseen piiraaseen. 

Tänään kuvan piiraat lähtivät pakastimeen. Käytin vanhaa yksinkertaista ohjetta, jolla tulee aina hyvä tulos. Unohtui vaan hetkeksi liian kauan uuniin.

Kinkkupiiras
Perinteinen pohja
– sekoitettu voitaikina
Perunavoitaikina-pohja
100 g margariinia
2 ½ dl vehnäjauhoja tai hiivaleipävehnäjauhoja
2 rkl vettä
100 g margariinia
3 dl vehnäjauhoja tai hiivaleipävehnäjauhoja
1 dl perunasosejauhetta
1 tl leivinjauhetta
1 dl vettä


Kinkkutäyte:
150 g savukinkkukuutioita
½ paprikaa kuutioina
2 dl Emmental juustoraastetta
1-2 rkl persiljaa

Munamaito
1 dl kermaa tai pippurikermaa tai kolmen juuston kermaa
1 dl maitoa
2 munaa
(ripaus mustapippurirouhetta tai valkopippuria ja suolaa)

Pohja: Sekoita pehmeä rasva ja jauhot keskenään vaikkapa monitoimikoneen leikkuuterällä. Osan jauhoista voit korvata esim. pienillä kaurahiutaleilla. lisää vettä sen verran, että saat koossa pysyvän taikinapallon. Voitele ja jauhota piirasvuoka ja painele taikina vehnäjauhojen avulla piirasvuoan pohjalle ja reunoille. Voit paistaa pohjaa ensin yksin uunissa 5-10 minuuttia, mutta taikina reunat on syytä tukea foliolla, jotta ne eivät valahda alaspäin. Toisaalta pohja kypsyy kyllä hyvin, vaikka sen täyttääkin heti ja paistaa vasta täytteen kanssa.

Vatkaa munat ja kerma ja maidot sekaisin ja mausta seos. Kaada seos piirastaikinan päälle. Voit laittaa kinkkukuutiot ja paprika nja (pakaste)persiljan joko kermamaidon alle tai päälle. Paista uunin alaosassa 175 asteessa noin 40 minuuttia, kunnes täyte on päältä täysin hyytynyt. Jos pinta alkaa tummua liikaa, voit laittaa päälle leivinpaperin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kermavaahto kakun päällysteenä ja kermapursotus

Teksti on  päivitetty viimeksi huhtikuussa 2025.   Alkuperäinen teksti on  vuodelta 2015 Kerman valinta Moni kyselee, mistä tulee paras pursotettava vaahto ja mielipiteet ja vastaukset vaihtelevat. Nykyään useimmat vispikermat ovat hyvin toimivia, myös edullisimmat tuotteet ja hinnoissa onkin eroja, niitä kannattaa vertailla.  Kerma tarkoittaa maidon rasvaa. Vispikerma on tarkoitettu vatkattavaksi, sen vaahto on kiinteä ja kiiltävä sekä kestävä, vatkaaminen tosin kestää vähän pidempään kuin kuohukerman vaahdottaminen.  1 dl vispikermaa on vaahdotettuna noin 1,75 dl.  Kuohukerman vaahto ei ole yhtä pysyvää, eikä kuohukermasta saa tilavuudeltaan yhtä paljon vaahtoa kuin vispikermasta. Sanoisin, että k uohukermasta ei hyvää pursotusvaahtoa saa -tästäkin joku on eri mieltä -mutta kuohukerma on paras tuote kinuskin valmistukseen eli keitettävään tuotteeseen. Vispikermojen laadussa ja valmistajissa on tapahtunut muutoksia esimerkiksi vuoden 2023 aikana ja a...

Britakakku 2020

Ohje päivitetty 19.6.2025 Millainen on hyvä britakakku - mielestäni sen pohjan pitää olla mehevä, suussa sulava, mieluummin vähän rapea kuin pehmeän rasvainen ja kostea! Marengin pitää olla ilmavasti aseteltu ja hieman rapeaksi ja kuivaksi paistettu - marengin voi asetella ilmavasti pohjien päälle joko lusikalla tai pursottamalla, mutta ei litteäksi levyksi vetelemällä - se ei ole toivottu tulos tässä ihanassa kesäkakussa! Britakakku Noin 15 :lle henkilölle, kakun koko 20 x 30 cm, kaksi kerrosta,  10 hengen ainesmäärät suluissa, annoskoko riippuu täytteenkin määrästä ja tukevuudesta. Suurempi kakkuohje 15-20   henkilölle löytyy täältä  Pohja 175 g margariinia   (150g) 1 3/4 dl sokeria       (1 1/2 dl) 5 kananmunan keltuaista  (4) (käytin L-koko) 1 3/4 dl maitoa        ( 1 1/2 dl) 3 dl vehnäjauhoja    (2 1/2 dl) 2 tl leivinjauhetta    (2 tl) 2 tl vanilliinisokeria  (1 tl) Marenki 5 valkuai...

Parhaat mokkapalat, uunipellillinen

Mokkapaloista on jo pitkään ollut kotitalouskirjoissa perinteisen munavaahtotaikinaohjeen lisäksi toinen, pikataikinapohja, jossa on paljon kaakaota ja taikinassa on piimää, jolloin kohotusaineena on happamiin taikinoihin sopiva ruokasooda. Blogissani on näitä aiempia ohjeita, myös munaton ohje täällä  Tein nämä kuvan mokkapalat niin, että osa nesteestä on kylmää vettä, tätäkin ohjetta on useampia netissä. Käytin itse Kotalan ohjetta Voice.fi sivulta , jota muokkasin ja kuulkaa, tätä ei suotta netissä ole kehuttu – on niin mehevä ja hyvä!  Mokkapalat 60 cm leveän uunin sy älle uunipannulle Pohja : 7 ½ dl vehnäjauhoja 5-7 dl sokeria 5 tl vaniljasokeria 2  tl ruokasoodaa 3  3/4 dl eli 3,75 dl vettä Vajaa 1 tl suolaa 300 g margariinia tai voita 6 rkl kaakaojauhetta 2  1/4 dl piimää tai maustamatonta jogurttia 3 kananmunaa L- koko Sekoita kuivat aineet keskenään eli jauhot, sokeri, vaniljasokeri ja ruokasooda. Kiehauta kattilassa vesi, suola, voi ja kaakaojauhe. Lis...