Siirry pääsisältöön

Päärynäjuustokakku

-ohje suureen 28 cm:n korkeaan  irtoreunaan, jonka alle laitoin kakkupahvin lautaselle. Pienempään vuokaan voit tehdä puolikas annoksen

Pohja:
200 g Tasangon laktoositon kaneliässä pikkuleipä tai kaurakeksejä  
100 g margariinia sulatettuna

Hienonna ainekset monitoimikoneessa ja painele jauhojen avulla leivinpaperilla pohjastaan vuoratun vuoan pohjalle. Vuoan reunat kannattaa öljytä ja sihdata öljyn päälle tomusokeria, niin kakku irtoaa ajallaan siitä luisuen ja reunasta tulee siisti ja tasainen. Paina pohjamassan reunat tasaisiksi kaapimen avulla.

  
Täyte:
14 liivatetta (käytän 4 grammaisia tukun isoja lehtiä, pieniä liivatteita voisi olla vähän enemmän)
4 dl Bonnen päärynäsosetta ja sitruunanmehua vähän joukossa
4 dl turkkilaista jogurttia
2 dl päärynäkinuskirahkaa
6 dl vispiFloraa tai vispikermaa – itse käytin tukun keltaisessa purkissa olevaa Millac’ia
1 dl sokeria
1 ½ rkl vanilliinisokeria
pastaväriä vihreää ja mukaan hiven keltaista, joka kirkastaa vihreän

Kiille
6 liivate (kaupan pieniä liivatteita 8)
1 rkl sitruunan mehua
6dl päärynämehua
pastaväriä

Koristeluun valkosuklaa, kermavaahto ja sokerimassakoristeet tai pitsiperhoset – mielellään valkosuklaapohjalla vahvistettuna, etteivät koristeet sula herkästi


Täyte. Vaahdota kerma ja lisää sokerit loppuvaiheessa vatkaamista, siirrä se jääkaappiin odottamaan. Liota liivatteita kylmässä vedessä muutama minuutti, kunnes ne pehmenevät. Kuumenna osa soseesta ja liota liivatteet kiehuvaan nesteeseen. Sekoita tasaiseksi, lisää loppu sose. Vatkaa jogurtti ja rahka sähkövatkaimella tasaiseksi ja lisää liivateseos. Nostele kermavaahto varovasti jogurttiliivateseoksen joukkoon ja maista vielä maku – tarvittaessa lisää jotain makuaineista. Värjää koko seos vaalean vihreäksi. Ota sitten eroon puolet seoksesta ja värjää toinen puoli tummemman vihreäksi –se tulee kakun pohjamassan päälle. Kaada massa irtopohjavuokaan ja heiluta vähän vuokaa, jotta massa menee tasaisesti vuokaan. Anna hyytyä hetken pakasteessa. Lisää sitten toinen osa kerma-jogurttiseosta. Hyydytä kylmässä muutaman tunnin ajan tai pikaisesti saat kakun hyytymään pakasteessa.

Kiille. Liota liivate pehmeäksi kylmässä vedessä. Kuumenna desin verran mehua lähes kiehumapisteeseen, höyryäväksi. Liuota liivate seokseen, jäähdytä hetken aikaa. Lisää loppu mehu. Anna jäähtyä lähes kananmunan valkuaisen paksuiseksi. Lusikoi jäähtynyt liivate hyytyneen ja kylmän kakun pinnalle, jäähdytä ja koristele.



·          

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kermavaahto kakun päällysteenä ja kermapursotus

Teksti on  päivitetty viimeksi huhtikuussa 2025.   Alkuperäinen teksti on  vuodelta 2015 Kerman valinta Moni kyselee, mistä tulee paras pursotettava vaahto ja mielipiteet ja vastaukset vaihtelevat. Nykyään useimmat vispikermat ovat hyvin toimivia, myös edullisimmat tuotteet ja hinnoissa onkin eroja, niitä kannattaa vertailla.  Kerma tarkoittaa maidon rasvaa. Vispikerma on tarkoitettu vatkattavaksi, sen vaahto on kiinteä ja kiiltävä sekä kestävä, vatkaaminen tosin kestää vähän pidempään kuin kuohukerman vaahdottaminen.  1 dl vispikermaa on vaahdotettuna noin 1,75 dl.  Kuohukerman vaahto ei ole yhtä pysyvää, eikä kuohukermasta saa tilavuudeltaan yhtä paljon vaahtoa kuin vispikermasta. Sanoisin, että k uohukermasta ei hyvää pursotusvaahtoa saa -tästäkin joku on eri mieltä -mutta kuohukerma on paras tuote kinuskin valmistukseen eli keitettävään tuotteeseen. Vispikermojen laadussa ja valmistajissa on tapahtunut muutoksia esimerkiksi vuoden 2023 aikana ja a...

Britakakku 2020

Ohje päivitetty 19.6.2025 Millainen on hyvä britakakku - mielestäni sen pohjan pitää olla mehevä, suussa sulava, mieluummin vähän rapea kuin pehmeän rasvainen ja kostea! Marengin pitää olla ilmavasti aseteltu ja hieman rapeaksi ja kuivaksi paistettu - marengin voi asetella ilmavasti pohjien päälle joko lusikalla tai pursottamalla, mutta ei litteäksi levyksi vetelemällä - se ei ole toivottu tulos tässä ihanassa kesäkakussa! Britakakku Noin 15 :lle henkilölle, kakun koko 20 x 30 cm, kaksi kerrosta,  10 hengen ainesmäärät suluissa, annoskoko riippuu täytteenkin määrästä ja tukevuudesta. Suurempi kakkuohje 15-20   henkilölle löytyy täältä  Pohja 175 g margariinia   (150g) 1 3/4 dl sokeria       (1 1/2 dl) 5 kananmunan keltuaista  (4) (käytin L-koko) 1 3/4 dl maitoa        ( 1 1/2 dl) 3 dl vehnäjauhoja    (2 1/2 dl) 2 tl leivinjauhetta    (2 tl) 2 tl vanilliinisokeria  (1 tl) Marenki 5 valkuai...

Parhaat mokkapalat, uunipellillinen

Mokkapaloista on jo pitkään ollut kotitalouskirjoissa perinteisen munavaahtotaikinaohjeen lisäksi toinen, pikataikinapohja, jossa on paljon kaakaota ja taikinassa on piimää, jolloin kohotusaineena on happamiin taikinoihin sopiva ruokasooda. Blogissani on näitä aiempia ohjeita, myös munaton ohje täällä  Tein nämä kuvan mokkapalat niin, että osa nesteestä on kylmää vettä, tätäkin ohjetta on useampia netissä. Käytin itse Kotalan ohjetta Voice.fi sivulta , jota muokkasin ja kuulkaa, tätä ei suotta netissä ole kehuttu – on niin mehevä ja hyvä!  Mokkapalat 60 cm leveän uunin sy älle uunipannulle Pohja : 7 ½ dl vehnäjauhoja 5-7 dl sokeria 5 tl vaniljasokeria 2  tl ruokasoodaa 3  3/4 dl eli 3,75 dl vettä Vajaa 1 tl suolaa 300 g margariinia tai voita 6 rkl kaakaojauhetta 2  1/4 dl piimää tai maustamatonta jogurttia 3 kananmunaa L- koko Sekoita kuivat aineet keskenään eli jauhot, sokeri, vaniljasokeri ja ruokasooda. Kiehauta kattilassa vesi, suola, voi ja kaakaojauhe. Lis...