Siirry pääsisältöön

Lakritsi-suklaa-sitruunakakku



Lakritsi-suklaa-sitruunakakku on hyvän makuinen kuivakakku, jonka paistoin tähden mallisessa vuoassa ja kuorrutin kerma-lakuseoksella ja koristelin lakritsan makuisilla karkeilla. Toki tähän kakkuun olisi voinut käyttää täytteenäkin tuota kuorrutetta, joka maistuikin tosi hyvältä, se ei ollut liian lakritsainen, mutta maun voimakkuutta on helppo säätää mieleisekseen. Tarkoitukseni oli kokeilla Valion uutta lakritsi-sitruunarahkaa, mutta kun maistoin sitä sellaisenaan, en rohjennutkaan laittaa sitä kovin paljon täytteeseen -rahkan maku jakaa mielipiteitä, toiset tykkäävät kovasti, toiset eivät. Kakun pohjan tein Valion ohjeella, päällisen ohjeen tein itse. 

LAKRITSI-SUKLAAKAKKU


1 prk   maustettua rahkaa sitruunainen lakritsi
125 g    margariinia
1,5 dl    sokeria
4     munaa
2 ½  dl    vehnäjauhoja
150  g    leivontasuklaata
3  rkl    kaakaojauhetta
2  tl    leivinjauhetta
2  tl    vaniljasokeria

Jäähtyneen kakun pinnalle 

3 dl kermaa tai Flora vispiä
1 1/2 dl tomusokeria
2 rkl vaniljakreemijauhetta
1/2 prk lakutuorejuustoa
1 dl maustettua rahkaa sitruunainen lakritsi
2 rkl lemon curdia

 lakumakeisia


Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää sulatettu suklaa, sulatettu voi ja purkki rahkaa. Yhdistä kuivat aineet ja sekoita taikinaan. Vuoraa  Ø 24 irtopohjavuoka leivinpaperilla ja kaada taikina vuokaan. Paista 175 asteessa uunin keskitasolla n. 35 min, kunnes tikkuun ei tartu taikinaa, kun se painetaan kakun keskelle.

Vaahdota kerma, lisää loppuvaiheessa vatkaamista sokerit, rahka, tuorejuusto, johon on hyvin sekoitettu pehmennetty lemon curd ja vaniljakreemijauhe. Tarkista maku. Levitä ensin ohut kerros kuorrutetta kakun pintaan, jäähdytä kakku esim. pakasteessa pikaisesti ja lisää loppu kermaseos joko pursottaen tai lastalla kakun pinnalle. Koristele. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kermavaahto kakun päällysteenä ja kermapursotus

Teksti on  päivitetty viimeksi huhtikuussa 2025.   Alkuperäinen teksti on  vuodelta 2015 Kerman valinta Moni kyselee, mistä tulee paras pursotettava vaahto ja mielipiteet ja vastaukset vaihtelevat. Nykyään useimmat vispikermat ovat hyvin toimivia, myös edullisimmat tuotteet ja hinnoissa onkin eroja, niitä kannattaa vertailla.  Kerma tarkoittaa maidon rasvaa. Vispikerma on tarkoitettu vatkattavaksi, sen vaahto on kiinteä ja kiiltävä sekä kestävä, vatkaaminen tosin kestää vähän pidempään kuin kuohukerman vaahdottaminen.  1 dl vispikermaa on vaahdotettuna noin 1,75 dl.  Kuohukerman vaahto ei ole yhtä pysyvää, eikä kuohukermasta saa tilavuudeltaan yhtä paljon vaahtoa kuin vispikermasta. Sanoisin, että k uohukermasta ei hyvää pursotusvaahtoa saa -tästäkin joku on eri mieltä -mutta kuohukerma on paras tuote kinuskin valmistukseen eli keitettävään tuotteeseen. Vispikermojen laadussa ja valmistajissa on tapahtunut muutoksia esimerkiksi vuoden 2023 aikana ja a...

Britakakku 2020

Ohje päivitetty 19.6.2025 Millainen on hyvä britakakku - mielestäni sen pohjan pitää olla mehevä, suussa sulava, mieluummin vähän rapea kuin pehmeän rasvainen ja kostea! Marengin pitää olla ilmavasti aseteltu ja hieman rapeaksi ja kuivaksi paistettu - marengin voi asetella ilmavasti pohjien päälle joko lusikalla tai pursottamalla, mutta ei litteäksi levyksi vetelemällä - se ei ole toivottu tulos tässä ihanassa kesäkakussa! Britakakku Noin 15 :lle henkilölle, kakun koko 20 x 30 cm, kaksi kerrosta,  10 hengen ainesmäärät suluissa, annoskoko riippuu täytteenkin määrästä ja tukevuudesta. Suurempi kakkuohje 15-20   henkilölle löytyy täältä  Pohja 175 g margariinia   (150g) 1 3/4 dl sokeria       (1 1/2 dl) 5 kananmunan keltuaista  (4) (käytin L-koko) 1 3/4 dl maitoa        ( 1 1/2 dl) 3 dl vehnäjauhoja    (2 1/2 dl) 2 tl leivinjauhetta    (2 tl) 2 tl vanilliinisokeria  (1 tl) Marenki 5 valkuai...

Parhaat mokkapalat, uunipellillinen

Mokkapaloista on jo pitkään ollut kotitalouskirjoissa perinteisen munavaahtotaikinaohjeen lisäksi toinen, pikataikinapohja, jossa on paljon kaakaota ja taikinassa on piimää, jolloin kohotusaineena on happamiin taikinoihin sopiva ruokasooda. Blogissani on näitä aiempia ohjeita, myös munaton ohje täällä  Tein nämä kuvan mokkapalat niin, että osa nesteestä on kylmää vettä, tätäkin ohjetta on useampia netissä. Käytin itse Kotalan ohjetta Voice.fi sivulta , jota muokkasin ja kuulkaa, tätä ei suotta netissä ole kehuttu – on niin mehevä ja hyvä!  Mokkapalat 60 cm leveän uunin sy älle uunipannulle Pohja : 7 ½ dl vehnäjauhoja 5-7 dl sokeria 5 tl vaniljasokeria 2  tl ruokasoodaa 3  3/4 dl eli 3,75 dl vettä Vajaa 1 tl suolaa 300 g margariinia tai voita 6 rkl kaakaojauhetta 2  1/4 dl piimää tai maustamatonta jogurttia 3 kananmunaa L- koko Sekoita kuivat aineet keskenään eli jauhot, sokeri, vaniljasokeri ja ruokasooda. Kiehauta kattilassa vesi, suola, voi ja kaakaojauhe. Lis...