Siirry pääsisältöön

Piparkakun makuinen juustokakku



Olen ihastunut piparkakkurahkaan, mutta se on mielestäni voimakasmakuista, laitan sitä mielellään vähemmän kuin muita rahkoja suhteessa kermaan. Tässä hyvin joulun aikaan sopiva piparkakulta maistuvan juustokakun ohje noin 22 - 24 senttiseen vuokaan


Piparkakun makuinen juustokakku



Pohja


150 g pipareita
60 g margariinia sulatettuna


Täyte 



5 isoa Meiran liivatetta tai 6-7  pientä kaupan liivatetta 

Voimakkaamman maun saat kakkuun.käyttämällä kermaa 4 dl ja rahkaa 4 dl.

1/2 dl vettä
2tl sitruunamehua
1 piparkakkurahka
6 dl kermaa
3/4 dl fariinisokeria
40 g piparimuruja
30 g Mariannerouhetta tai valkosuklaamuruja - tämän voi jättää poiskin
1-2 tl piparkakkumaustetta

Koristeluun: pipareita, mariannerouhetta tai murskattuja piparminttukarkkikeppejä, sokerimassalumihiutaleita, puolukan varpuja. Myös kanelitangot ja tähtianis sopivat hyvin koristeeksi. 


Laita irtopohjavuoan reuna kakun tarjoilualustalle, sprayaa tai öljyä vuoan reunat. Sekoita monitoimikoneella piparimuru ja sulatettu rasva, painele vuoan pohjalle. 

Liota liivatteet pehmeiksi kylmässä vedessä, kuumenna kiehuvaksi 1/2 dl vettä. Liota liivatteet hyvin siihen ja sekoita seos kuumana sähkövatkaimella rahkan joukkoon, lisää sitruunan mehu. Vaahdota kerma pehmeäksi vaahdoksi, lisää vatkaamisen loppuvaiheessa fariinisokeri. Sekoita lastalla joukkoon piparimurut ja rahkaseos ja piparkakkumauste - maista. Halutessasi lisää karamelli- tai suklaamurut.  Maista vielä kerran ja lisää tarvittaessa sokeria tai piparkakkumaustetta tai sitruunamehua. Maistelemalla joka kerta puhtaalla lusikalla saat kakkuun juuri sinulle sopivan maun, tosin maku hieman muuttuu kakun jäähtyessä kylmässä.

Nostele täyte pohjan päälle, tasoita ja hyydytä yli yön jääkaapissa. Nosta irtoreuna pois ja koristele kakku tarjolle. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kermavaahto kakun päällysteenä ja kermapursotus

Teksti on  päivitetty viimeksi huhtikuussa 2025.   Alkuperäinen teksti on  vuodelta 2015 Kerman valinta Moni kyselee, mistä tulee paras pursotettava vaahto ja mielipiteet ja vastaukset vaihtelevat. Nykyään useimmat vispikermat ovat hyvin toimivia, myös edullisimmat tuotteet ja hinnoissa onkin eroja, niitä kannattaa vertailla.  Kerma tarkoittaa maidon rasvaa. Vispikerma on tarkoitettu vatkattavaksi, sen vaahto on kiinteä ja kiiltävä sekä kestävä, vatkaaminen tosin kestää vähän pidempään kuin kuohukerman vaahdottaminen.  1 dl vispikermaa on vaahdotettuna noin 1,75 dl.  Kuohukerman vaahto ei ole yhtä pysyvää, eikä kuohukermasta saa tilavuudeltaan yhtä paljon vaahtoa kuin vispikermasta. Sanoisin, että k uohukermasta ei hyvää pursotusvaahtoa saa -tästäkin joku on eri mieltä -mutta kuohukerma on paras tuote kinuskin valmistukseen eli keitettävään tuotteeseen. Vispikermojen laadussa ja valmistajissa on tapahtunut muutoksia esimerkiksi vuoden 2023 aikana ja a...

Britakakku 2020

Ohje päivitetty 19.6.2025 Millainen on hyvä britakakku - mielestäni sen pohjan pitää olla mehevä, suussa sulava, mieluummin vähän rapea kuin pehmeän rasvainen ja kostea! Marengin pitää olla ilmavasti aseteltu ja hieman rapeaksi ja kuivaksi paistettu - marengin voi asetella ilmavasti pohjien päälle joko lusikalla tai pursottamalla, mutta ei litteäksi levyksi vetelemällä - se ei ole toivottu tulos tässä ihanassa kesäkakussa! Britakakku Noin 15 :lle henkilölle, kakun koko 20 x 30 cm, kaksi kerrosta,  10 hengen ainesmäärät suluissa, annoskoko riippuu täytteenkin määrästä ja tukevuudesta. Suurempi kakkuohje 15-20   henkilölle löytyy täältä  Pohja 175 g margariinia   (150g) 1 3/4 dl sokeria       (1 1/2 dl) 5 kananmunan keltuaista  (4) (käytin L-koko) 1 3/4 dl maitoa        ( 1 1/2 dl) 3 dl vehnäjauhoja    (2 1/2 dl) 2 tl leivinjauhetta    (2 tl) 2 tl vanilliinisokeria  (1 tl) Marenki 5 valkuai...

Parhaat mokkapalat, uunipellillinen

Mokkapaloista on jo pitkään ollut kotitalouskirjoissa perinteisen munavaahtotaikinaohjeen lisäksi toinen, pikataikinapohja, jossa on paljon kaakaota ja taikinassa on piimää, jolloin kohotusaineena on happamiin taikinoihin sopiva ruokasooda. Blogissani on näitä aiempia ohjeita, myös munaton ohje täällä  Tein nämä kuvan mokkapalat niin, että osa nesteestä on kylmää vettä, tätäkin ohjetta on useampia netissä. Käytin itse Kotalan ohjetta Voice.fi sivulta , jota muokkasin ja kuulkaa, tätä ei suotta netissä ole kehuttu – on niin mehevä ja hyvä!  Mokkapalat 60 cm leveän uunin sy älle uunipannulle Pohja : 7 ½ dl vehnäjauhoja 5-7 dl sokeria 5 tl vaniljasokeria 2  tl ruokasoodaa 3  3/4 dl eli 3,75 dl vettä Vajaa 1 tl suolaa 300 g margariinia tai voita 6 rkl kaakaojauhetta 2  1/4 dl piimää tai maustamatonta jogurttia 3 kananmunaa L- koko Sekoita kuivat aineet keskenään eli jauhot, sokeri, vaniljasokeri ja ruokasooda. Kiehauta kattilassa vesi, suola, voi ja kaakaojauhe. Lis...