Siirry pääsisältöön

Pätkispiparit



Tein ensin pätkispipareita ohjeella, jossa oli paljon enemmän kaakaota, mutta se ei ollut minun makuuni - sen sijaan tämä alla oleva ohje oli minusta hyvä - taikinan leviävyyttä pellille voit säätää vähentämällä vehnäjauhojen määrää - kannattaa aina pikkuleipiä tehdessä paistaa koekakku eli yksi pipari uunissa ja katsoa tulos - jauhoja tai rasvaa tai nestettä voi tarvittaessa lisätä.  Koristelin keksit pikeeriraidoilla, sokerimassalehdillä ja karpalon palalla.

Pätkispiparit

200 g Pätkissuklaata rouhittuna
200 g margariinia
1 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
2 tl vanilliinisokeria
2 kananmunaa
3  1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl kaakaota


Lämmitä uuni 200 asteeseen. Rouhi suklaa monitoimikoneen leikkuuterällä tai veitsellä. Vaahdota sokerit ja margariini, lisää kananmunat  ja vatkaa. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan sihdin läpi mahdollisimman vähän lastalla sekoittaen - emme tahdo jauhojen sitkistyvän liialla sekoituksella. Lisää suklaarouhe taikinaan samalla, kun sekoitat jauhoja sinne.
Nosta kahdella lusikalla tai pienellä ! jäätelökauhan tapaisella metallisella laitteella halkaisijaltaan noin 2,5 cm:n levyisiä palloja leivinpaperilla vuoratulle pellille - jätä leviämisvaraa. Paista pikkuleipiä noin 12-14 minuuttia. Pikkuleivät säilyvät hyvin jääkaappilämmössä pari viikkoakin ja huoneen lämmössäkin useamman vuorokauden.

Koristepikeeri

1 munanvalkuainen 
3-4 dl tomusokeria 
2 tl sitruunan mehua
piparminttuesanssia 

 Vatkaa teräskulhossa munanvalkuainen ja tomusokeri sekaisin, lisää vatkaamisen loppuvaiheessa sitruunanmehua ja esanssia (voi jäädä poiskin). Kokeile pikeerin valuttamista kulhon reunaa myöten - jos se jättää raidan, joka pysyy paikoillaan, on pikeerin paksuus hyvä. Leviävä raita kaipaa lisää tomusokeria, ja toisaalta liian paksuun pikeeriin saa joustavuutta lisää vedellä ja sitruunanmehulla.


Pursota pikeeriä ohuella pyöreäkärkisellä tyllalla esim. Wiltonin pyöreä tylla nro 2. Pikeeri säilyy kelmun alla kulhossa viikon verran. Sitä voi värjätä elintarvikeväreillä ja sitä voi ohentaa tai paksuntaa käyttötarkoituksen mukaan.





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kermavaahto kakun päällysteenä ja kermapursotus

Teksti on  päivitetty viimeksi huhtikuussa 2025.   Alkuperäinen teksti on  vuodelta 2015 Kerman valinta Moni kyselee, mistä tulee paras pursotettava vaahto ja mielipiteet ja vastaukset vaihtelevat. Nykyään useimmat vispikermat ovat hyvin toimivia, myös edullisimmat tuotteet ja hinnoissa onkin eroja, niitä kannattaa vertailla.  Kerma tarkoittaa maidon rasvaa. Vispikerma on tarkoitettu vatkattavaksi, sen vaahto on kiinteä ja kiiltävä sekä kestävä, vatkaaminen tosin kestää vähän pidempään kuin kuohukerman vaahdottaminen.  1 dl vispikermaa on vaahdotettuna noin 1,75 dl.  Kuohukerman vaahto ei ole yhtä pysyvää, eikä kuohukermasta saa tilavuudeltaan yhtä paljon vaahtoa kuin vispikermasta. Sanoisin, että k uohukermasta ei hyvää pursotusvaahtoa saa -tästäkin joku on eri mieltä -mutta kuohukerma on paras tuote kinuskin valmistukseen eli keitettävään tuotteeseen. Vispikermojen laadussa ja valmistajissa on tapahtunut muutoksia esimerkiksi vuoden 2023 aikana ja a...

Britakakku 2020

Ohje päivitetty 19.6.2025 Millainen on hyvä britakakku - mielestäni sen pohjan pitää olla mehevä, suussa sulava, mieluummin vähän rapea kuin pehmeän rasvainen ja kostea! Marengin pitää olla ilmavasti aseteltu ja hieman rapeaksi ja kuivaksi paistettu - marengin voi asetella ilmavasti pohjien päälle joko lusikalla tai pursottamalla, mutta ei litteäksi levyksi vetelemällä - se ei ole toivottu tulos tässä ihanassa kesäkakussa! Britakakku Noin 15 :lle henkilölle, kakun koko 20 x 30 cm, kaksi kerrosta,  10 hengen ainesmäärät suluissa, annoskoko riippuu täytteenkin määrästä ja tukevuudesta. Suurempi kakkuohje 15-20   henkilölle löytyy täältä  Pohja 175 g margariinia   (150g) 1 3/4 dl sokeria       (1 1/2 dl) 5 kananmunan keltuaista  (4) (käytin L-koko) 1 3/4 dl maitoa        ( 1 1/2 dl) 3 dl vehnäjauhoja    (2 1/2 dl) 2 tl leivinjauhetta    (2 tl) 2 tl vanilliinisokeria  (1 tl) Marenki 5 valkuai...

Parhaat mokkapalat, uunipellillinen

Mokkapaloista on jo pitkään ollut kotitalouskirjoissa perinteisen munavaahtotaikinaohjeen lisäksi toinen, pikataikinapohja, jossa on paljon kaakaota ja taikinassa on piimää, jolloin kohotusaineena on happamiin taikinoihin sopiva ruokasooda. Blogissani on näitä aiempia ohjeita, myös munaton ohje täällä  Tein nämä kuvan mokkapalat niin, että osa nesteestä on kylmää vettä, tätäkin ohjetta on useampia netissä. Käytin itse Kotalan ohjetta Voice.fi sivulta , jota muokkasin ja kuulkaa, tätä ei suotta netissä ole kehuttu – on niin mehevä ja hyvä!  Mokkapalat 60 cm leveän uunin sy älle uunipannulle Pohja : 7 ½ dl vehnäjauhoja 5-7 dl sokeria 5 tl vaniljasokeria 2  tl ruokasoodaa 3  3/4 dl eli 3,75 dl vettä Vajaa 1 tl suolaa 300 g margariinia tai voita 6 rkl kaakaojauhetta 2  1/4 dl piimää tai maustamatonta jogurttia 3 kananmunaa L- koko Sekoita kuivat aineet keskenään eli jauhot, sokeri, vaniljasokeri ja ruokasooda. Kiehauta kattilassa vesi, suola, voi ja kaakaojauhe. Lis...