Siirry pääsisältöön

Oliivi-sitruuna kuppikakut pistaasitäytteellä

Ihan parhaita kuppikakkuja minun makuuni!


Oliivi-sitruuna-pistaasi kuppikakut

(noin 10 kpl isoja kuppikakkuja)

Taikina

½ dl lemon curdia tai sitruunakreemiä

3 dl erikoisvehnäjauhoa tai vehnäjauhoa

2 dl sokeria

1 tl leivinjauhetta

½ tl ruokasoodaa

1 ½ dl oliiviöljyä

2 dl kreikkalaista jogurttia

 

Pistaasitäyte

noin 1 dl pistaasilevitettä

voit lisätä 50-100 g tuorejuustoa

voit lisätä noin 30 g sulatettua ja jäähdytettyä  valkosuklaata

Sekoita ainekset, maista täytettä . sillä pistaasipähkinälevitteitä ja tahnoja on eri vahvuisia ja eri makuisia

 

Lemon curd tai sitruunakreemitäyte

Valmista lemon curd itse tai käytä kaupasta ostettua. Valion sitruunakreemi sopii myös hyvin sekä taikinaan että täytteeksi.

 

Tuorejuustokreemi pursottamiseen

150 g tuorejuustoa

0,75 dl vispikermaa

1 tl vanilliinisokeria

1 tl vaniljakreemijauhetta

 

Taikinan valmistus

Kuumenna uuni 175 asteeseen, kiertoilmalla 165 asteeseen. Sekoita kosteat aineet toisessa kulhossa, vatkaa kevyesti sekaisin. Sekoita kuivat aineet toisessa astiassa, lisää kosteiden aineiden joukkoon ja sekoita taikina tasaiseksi mahdollisimman vähäisellä sekoituksella.

Kaada taikina uunipellille nostettuihin paistonkestäviin kuppikakkuvuokiin tai  tarvittaessa käytä tukena muffinipeltiä. Täytä vuoat vain puolilleen, taikina kohoaa reilusti. Paista kuppikakkuja, kunnes ne ovat vaalean ruskeita ja keskelle painettuun cocktailtikkuun ei enää tartu taikinaa – kuppikakut saavat jäädä mehevän kosteiksi.  Jäähdytä kuppikakut.

 

Täytteet

Tee omenaporalla aukot kuppikakkuihin keskelle. Pursota haluamaasi täytettä aukkoon. Myös päälle tarkoitettu tuorejuustokreemi sopii erittäin hyvin täytteeksi, sitä voi maustaa haluamallaan tavalla.

 

Tuorejuustokreemi

Vatkaa tuorejuusto (Philadelphia tai Mascarpone tai vaniljatuorejuusto) ja tomusokeri tasaiseksi seokseksi. Lisää vispikerma ja vaahdota sopivan paksuiseksi – lisää halutessasi tippa elintarvikeväriä tai haluamaasi makuesanssia kerman kanssa yhtä aikaa. 

Lisää vatkaamisen lopulla vanilliinisokeria ja vaniljakreemijauhetta, vatkaa kunnes seos on pursotettavan paksu ja vatkainten kuviot jäävät näkyviin kreemissä. Kreemi ei saa muuttua rakeiseksi, jos näin käy, lisää vispikermaa noin ruokalusikallinen kerrallaan ja sekoita.


Pursota kreemi kuppikakkujen päälle, koristele. 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kermavaahto kakun päällysteenä ja kermapursotus

Teksti on  päivitetty viimeksi huhtikuussa 2025.   Alkuperäinen teksti on  vuodelta 2015 Kerman valinta Moni kyselee, mistä tulee paras pursotettava vaahto ja mielipiteet ja vastaukset vaihtelevat. Nykyään useimmat vispikermat ovat hyvin toimivia, myös edullisimmat tuotteet ja hinnoissa onkin eroja, niitä kannattaa vertailla.  Kerma tarkoittaa maidon rasvaa. Vispikerma on tarkoitettu vatkattavaksi, sen vaahto on kiinteä ja kiiltävä sekä kestävä, vatkaaminen tosin kestää vähän pidempään kuin kuohukerman vaahdottaminen.  1 dl vispikermaa on vaahdotettuna noin 1,75 dl.  Kuohukerman vaahto ei ole yhtä pysyvää, eikä kuohukermasta saa tilavuudeltaan yhtä paljon vaahtoa kuin vispikermasta. Sanoisin, että k uohukermasta ei hyvää pursotusvaahtoa saa -tästäkin joku on eri mieltä -mutta kuohukerma on paras tuote kinuskin valmistukseen eli keitettävään tuotteeseen. Vispikermojen laadussa ja valmistajissa on tapahtunut muutoksia esimerkiksi vuoden 2023 aikana ja a...

Britakakku 2020

Ohje päivitetty 19.6.2025 Millainen on hyvä britakakku - mielestäni sen pohjan pitää olla mehevä, suussa sulava, mieluummin vähän rapea kuin pehmeän rasvainen ja kostea! Marengin pitää olla ilmavasti aseteltu ja hieman rapeaksi ja kuivaksi paistettu - marengin voi asetella ilmavasti pohjien päälle joko lusikalla tai pursottamalla, mutta ei litteäksi levyksi vetelemällä - se ei ole toivottu tulos tässä ihanassa kesäkakussa! Britakakku Noin 15 :lle henkilölle, kakun koko 20 x 30 cm, kaksi kerrosta,  10 hengen ainesmäärät suluissa, annoskoko riippuu täytteenkin määrästä ja tukevuudesta. Suurempi kakkuohje 15-20   henkilölle löytyy täältä  Pohja 175 g margariinia   (150g) 1 3/4 dl sokeria       (1 1/2 dl) 5 kananmunan keltuaista  (4) (käytin L-koko) 1 3/4 dl maitoa        ( 1 1/2 dl) 3 dl vehnäjauhoja    (2 1/2 dl) 2 tl leivinjauhetta    (2 tl) 2 tl vanilliinisokeria  (1 tl) Marenki 5 valkuai...

Parhaat mokkapalat, uunipellillinen

Mokkapaloista on jo pitkään ollut kotitalouskirjoissa perinteisen munavaahtotaikinaohjeen lisäksi toinen, pikataikinapohja, jossa on paljon kaakaota ja taikinassa on piimää, jolloin kohotusaineena on happamiin taikinoihin sopiva ruokasooda. Blogissani on näitä aiempia ohjeita, myös munaton ohje täällä  Tein nämä kuvan mokkapalat niin, että osa nesteestä on kylmää vettä, tätäkin ohjetta on useampia netissä. Käytin itse Kotalan ohjetta Voice.fi sivulta , jota muokkasin ja kuulkaa, tätä ei suotta netissä ole kehuttu – on niin mehevä ja hyvä!  Mokkapalat 60 cm leveän uunin sy älle uunipannulle Pohja : 7 ½ dl vehnäjauhoja 5-7 dl sokeria 5 tl vaniljasokeria 2  tl ruokasoodaa 3  3/4 dl eli 3,75 dl vettä Vajaa 1 tl suolaa 300 g margariinia tai voita 6 rkl kaakaojauhetta 2  1/4 dl piimää tai maustamatonta jogurttia 3 kananmunaa L- koko Sekoita kuivat aineet keskenään eli jauhot, sokeri, vaniljasokeri ja ruokasooda. Kiehauta kattilassa vesi, suola, voi ja kaakaojauhe. Lis...