Siirry pääsisältöön

Lohi-leipäjuustopiirakka


Juustopiiraassa on tavallisesti pohja (erilaisia  suolaisen piiraan pohjan ohjeita täällä) ja makuaineet, munamaito ja juustoraaste. Kokoan mielelläni sulaisen piiraan niin, että pohjan päälle tulee juustoraaste, sitten munamaito ja kauniit täyteainekset viimeisenä päällimmäiseksi, jolloin ne jäävät näkyviin, mutta on huolehdittava, etteivät ne pala uunissa.
Tämä piiras on toisenlainen - juustoraaste puuttuu ja kuvan keltainen täyte onkin munamaitoseosta - oikeammin munaa ja kermaviiliä ja rahkaa. Munamaidossa voi olla mikä vaan maitotuote. Pidimme kovasti tämän piiraan mausta, teimme sen kylmäsavulohella. Ohje on alunperin Makulehdestä, mutta muunsin ohjetta. Ohje riittää 24 sentin piirasvuokaan. Huomasin, että ohje löytyy ennestäänkin blogistani, mutta vähän erilaisella reseptimitoituksella - tässä tänään tekemäni piiraan ohje.

Rahkavoitaikinapohja


50 g margariinia 
1 1/2  dl vehnäjauhoja
1/2  tl leivinjauhetta
75 g = 3/4 dl maitorahkaa

Täyte

120 g leipäjuustoa
50 - 75 g kylmäsavulohta tai graavilohta tai savukalaa
50 g tuoretta pinaattia
3 kpl munaa
1,5  dl ruokakermaa tai kermaviiliä tai ranskankermaa
75 g =3/4 dl maitorahkaa
ripaus suolaa tarvittaessa - huomioi kalan ja juuston suolaisuus
1/2  tl viherpippuria (hienonnettuna)
1 rkl tuoretta tilliä (hienonnettuna)


Kuumenna uuni 200 asteeseen. Voitele uunivuoka 24 cm margariinilla. Sekoita pohjataikinan aineet monitoimikoneessa ja painele pohja ohuesti piirasvuoan pohjalle ja reunoille vehnäjauhoja apuna käyttäen. Sekoita kulhossa kananmunat, rahka ja kerma ja mausteet.

Pese ja ryöppää pinaatit (kiehauta nopeasti kiehuvassa vedessä, jäähdytä kylmällä vedellä siivilässä). Leikkaa leipäjuusto noin 2 cm x 2 cm kuutioksi ja lohi pitkittäin suikaleiksi.

Sekoita täytteen loput ainekset keskenään. Levitä pohjalle pinaatit ja tiputtele päälle leipäjuusto- ja lohipalat. Kaada munamaitoseos juustojen ja lohen päälle niin, että leipäjuustopalat saavat jäädä näkyviin.  Ripottele päälle tilliä. 

Paista lohi-leipäjuustopiirakkaa uunissa noin tunti - aikaa tärkeämpi on se, että munamaitoseos hyytyy  keskiosassa - muut aineksethan ovat kypsiä. Jos piiras saa liikaa väriä pintaansa, laita sen päälle leivinpaperi suojaksi.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kermavaahto kakun päällysteenä ja kermapursotus

Teksti on  päivitetty viimeksi huhtikuussa 2025.   Alkuperäinen teksti on  vuodelta 2015 Kerman valinta Moni kyselee, mistä tulee paras pursotettava vaahto ja mielipiteet ja vastaukset vaihtelevat. Nykyään useimmat vispikermat ovat hyvin toimivia, myös edullisimmat tuotteet ja hinnoissa onkin eroja, niitä kannattaa vertailla.  Kerma tarkoittaa maidon rasvaa. Vispikerma on tarkoitettu vatkattavaksi, sen vaahto on kiinteä ja kiiltävä sekä kestävä, vatkaaminen tosin kestää vähän pidempään kuin kuohukerman vaahdottaminen.  1 dl vispikermaa on vaahdotettuna noin 1,75 dl.  Kuohukerman vaahto ei ole yhtä pysyvää, eikä kuohukermasta saa tilavuudeltaan yhtä paljon vaahtoa kuin vispikermasta. Sanoisin, että k uohukermasta ei hyvää pursotusvaahtoa saa -tästäkin joku on eri mieltä -mutta kuohukerma on paras tuote kinuskin valmistukseen eli keitettävään tuotteeseen. Vispikermojen laadussa ja valmistajissa on tapahtunut muutoksia esimerkiksi vuoden 2023 aikana ja a...

Britakakku 2020

Ohje päivitetty 19.6.2025 Millainen on hyvä britakakku - mielestäni sen pohjan pitää olla mehevä, suussa sulava, mieluummin vähän rapea kuin pehmeän rasvainen ja kostea! Marengin pitää olla ilmavasti aseteltu ja hieman rapeaksi ja kuivaksi paistettu - marengin voi asetella ilmavasti pohjien päälle joko lusikalla tai pursottamalla, mutta ei litteäksi levyksi vetelemällä - se ei ole toivottu tulos tässä ihanassa kesäkakussa! Britakakku Noin 15 :lle henkilölle, kakun koko 20 x 30 cm, kaksi kerrosta,  10 hengen ainesmäärät suluissa, annoskoko riippuu täytteenkin määrästä ja tukevuudesta. Suurempi kakkuohje 15-20   henkilölle löytyy täältä  Pohja 175 g margariinia   (150g) 1 3/4 dl sokeria       (1 1/2 dl) 5 kananmunan keltuaista  (4) (käytin L-koko) 1 3/4 dl maitoa        ( 1 1/2 dl) 3 dl vehnäjauhoja    (2 1/2 dl) 2 tl leivinjauhetta    (2 tl) 2 tl vanilliinisokeria  (1 tl) Marenki 5 valkuai...

Parhaat mokkapalat, uunipellillinen

Mokkapaloista on jo pitkään ollut kotitalouskirjoissa perinteisen munavaahtotaikinaohjeen lisäksi toinen, pikataikinapohja, jossa on paljon kaakaota ja taikinassa on piimää, jolloin kohotusaineena on happamiin taikinoihin sopiva ruokasooda. Blogissani on näitä aiempia ohjeita, myös munaton ohje täällä  Tein nämä kuvan mokkapalat niin, että osa nesteestä on kylmää vettä, tätäkin ohjetta on useampia netissä. Käytin itse Kotalan ohjetta Voice.fi sivulta , jota muokkasin ja kuulkaa, tätä ei suotta netissä ole kehuttu – on niin mehevä ja hyvä!  Mokkapalat 60 cm leveän uunin sy älle uunipannulle Pohja : 7 ½ dl vehnäjauhoja 5-7 dl sokeria 5 tl vaniljasokeria 2  tl ruokasoodaa 3  3/4 dl eli 3,75 dl vettä Vajaa 1 tl suolaa 300 g margariinia tai voita 6 rkl kaakaojauhetta 2  1/4 dl piimää tai maustamatonta jogurttia 3 kananmunaa L- koko Sekoita kuivat aineet keskenään eli jauhot, sokeri, vaniljasokeri ja ruokasooda. Kiehauta kattilassa vesi, suola, voi ja kaakaojauhe. Lis...